Olen ollut kohta jo kolme vuotta etäsuhteessa eri kaupungissa asuvan miehen kanssa. Tapailemme muutaman viikon välein ja käymme muutamia kertoja vuodessa yhteisillä lomamatkoilla. Viestittelemme kuitenkin päivittäin toistemme kanssa ja tiedämme lähes kaikki toistemme asiat.

Emme ole vielä ainakaan vakavissamme puhuneet siitä, että onko aikomus joskus muuttaa yhteen asumaan. Kummallakin on työpaikka siellä, missä asuu, joten ei niistä oikeastaan kannata luopua. Jos pitäisi luopua niin sitten se olisin minä, joka luopuu. Sillä minulle varmasti löytyy miehen kotikaupungista töitä, ainakin määräaikaisia. Miehen työllistyminen Tampereella ei välttämättä toteutuisi. Minä muuttaisin miehen luo asumaan ja hän ostaisi ruokaa minullekin, kunnes taas saisin rahaa. Silloin tietenkin maksaisin oman osuuteni elämisestä.

Toinen asia mikä vaikuttaa siihen, että ei olla edetty yhteen muuttamisessa on ikääntyvät vanhemmat. Minä olisin tämänkin asian suhteen se, joka voisi muuttaa, sillä minulla on kolme sisarusta, jotka voivat auttaa vanhempiani.

Ajankohtaista yhteen muutto voisi olla sitten, kun kuopus on muuttanut omilleen asumaan. Ja asunnostakin minä pääsen helposti eroon, koska asun vuokralla. Möisin ja antaisin pois nykyiset tavarani. Lähtisin muutaman matkalaukun kanssa kohti miehen kotikaupunkia. Siinä olisi minulle uusi alku.

Olisihan se yhteen muuttaminen ihanaa, mutta etäsuhteessakin on omat hyvät puolensa. On paljon omaa aikaa. Saa tehdä mitä milloinkin itse haluaa. Ja kun näkee harvemmin niin osaa arvostaa toista ihan eri tavalla kuin jos asuisi yhdessä. Saa tavallaan molemmat sekä suhteen että vapauden. Sopii hyvin minulle, joka olen viimeksi asunut yhdessä miehen kanssa n. 20 v sitten. Tiedän kyllä silti hyvin mitä miespuolisten ihmisten kanssa eläminen on sillä olenhan synnyttänyt ja kasvattanut kaksi poikaani aikuisiksi.

Saapi nähdä muutammeko oikeasti vielä jonain päivänä yhteen. Mitäs luulette, miten tulee käymään?