Kirjoitukset avainsanalla ulosotto

www.pixabay.com

Itselläni on ollut toistuva masennus ja huomaan taas kuukautisten aikaan olevani tavallista masentuneempi. Silloin oma tilanteeni alkaa aina näyttää toivottomalta ja alan helposti syyllistää itseäni siitä, että olen laittanut itseni tällaiseen tilanteeseen. Tilanteeseen, joka ei hetkessä korjaannu.

Omalla kohdallani masennus on ollut ennen ensimmäistä velkakierrettä. Silloin halusin ostaa kaikkea, mitä muutkin ostavat. Sitten olikin liikaa velkaa ja masennuin lisää siitä. Minun oli pakko laittaa velat ulosottoon, koska en enää jaksanut pohtia niitä. Siivosin ne tavallaan pois mielestäni tällä tavalla. Enkä avannut velkojien lähettämiä kirjeitä. Tavallaan niitä ei siis ollut. Ja minulla oli taas rahaa käytössäni. Opin elämään varojeni mukaan ja töitä tekemällä maksoin ulosottovelkani. Kun sain velat maksettua olin todella tyytyväinen itseeni. Se oli ihmeellistä, kun sai koko tilin ekaa kertaa kokonaan itselleen.

Sitten huomasinkin taas kituuttelevani pienellä palkallani. Lapset kasvoivat ja isommalta pojalta loppui lapsilisät ja elatustuet ja lukion käyminen oli hänellä vielä kesken. Palkkani ei riittänyt mihinkään muuhun kuin peruselämiseen.

Se on selvä, että jatkuva kituuttelu masentaa ja sitä kautta altistaa velaksi elämiselle. Kun kerran on mahdollista ostaa velaksi niin tottakai ihminen sen valitsee, jos se helpottaa elämää sillä hetkellä. Ja kyllähän se piristää masentunutta, kun voi lähteä lomamatkalle ja ylipäätään elää kerrankin niin kuin ne muutkin. Masennustila kummasti lievenee. Sairaalloiseen masennukseen en usko tämän kuitenkaan auttavan. Sairaalloiseen masennukseen tarvitaan yleensä lääkehoitoa ja pitkää terapiaa.

Ihmettelette varmaan, mistä johtuu, että juuri nyt olen taas enemmän huolissani tilanteestani. Se johtuu siitä, että pienemmän pojan lapsilisät loppuivat ja niinkin pieni summa kuin n. 150 eur/ kk on merkittävä summa pienituloiselle. Hassua että lapsilisät loppuvat juuri silloin, kun kulutus on suurimmillaan. Ensi vuonna loppuu elatustuet ja pojalla kuitenkin vielä lukio kesken. Mutta kyllä siitäkin selvitään. Täytyy vaan tottua, että on taas vähemmän rahaa käytössä.

Tänään palkkapäivänä maksoin taas kerran laskujani. Tällä kertaa laitoin säästötilille 50 eur. Maksan sillä myöhemmin pois pienintä velkaani. En ole saanut vielä tämän velan laskua. Mutta hoidan sen pois heti, kun se tulee. Siitä alkaa se velka lyhentyä nopeammin. Muutaman kuukauden päästä se on maksettu ja siirryn seuraavaan.

Velat lyhenevät hitaasti, mutta tämä antaa minulle toivoa siitä, että minä vielä selviän tästä. Samalla itselläni pysyy hallinnan tunne. Minä itse voin vaikuttaa, siihen miten tilanne etenee. Minä hallitsen omaa rahankäyttöäni.

Se, että hallinnan tunne säilyy itsellä lieventää veloista johtuvaa masennusta. Ja velat ovat mahdollistaneet minulle kaikkea sellaista, mitä en yhtään kadu. En siis kadu, että olen elänyt. Kituuttelua sen sijaan voisi jopa katua. Masennuksen kannalta on ollut parempi tehdä niin kuin olen tottunut tekemään. Minä itse tiedän, mikä minulle on parasta.

Oletko sinä huomannut itselläsi vastaavia masennuksen ja raha-asioiden yhteyksiä?

 

Kommentit (8)

Inka

Olen täysin samaa mieltä, että jatkuva kitkuttelu ja vähien rahojen kanssa eläminen masentaa. Näin koulutettuna ihmisenä tuntuu täysin järjettömälle esim. juuri hoitoalan palkkataso.

SannaSR
Liittynyt27.8.2017

Nuorena jotenkin kuvittelin, että sairaanhoitajan palkka olisi hyvä. En tiennyt vielä silloin, että jään yksinhuoltajaksi. Enkä paljon muutakaan. Aloitin opinnot 19 v.

Vierailija

Pakko kommentoida tuota lausettasi "kyllähän se piristää masentunutta, kun voi lähteä lomamatkalle ja ylipäätään elää kerrankin niin kuin ne muutkin". Keitä ovat ne muut? Ei kaikki muut käy lomamatkoilla tai ostele sitä sun tätä. Aika monen muunkin taloudellinen tilanne on yhtä kituuttamista ja rahat riittävät peruselämiseen, jos kunnolla siihenkään. Keneen sinä vertaat? Ja kannattaako sitä verrata? Kuten itsekin sanoit, sinä itse tiedät, mikä sinulle on parasta. Onko sinulle parasta vaikkapa matkustelu velkarahalla silläkin uhalla, että kasvavat velat saattavat aiheuttaa myöhemmin masennusta ja taloudellista ahdinkoa vielä enemmän? Jos itse koet, että näin on paras niin sitten näin on. Velkaantumisen riskit ja seuraukset ovat sinulla niin hyvin tiedossa kokemustesi kautta, että tiedät kyllä miten toimia ja mikä on sinun itsesi kannalta kannattavinta. Jokainen tekee itse omat päätöksensä taloudellisten asioiden hoidossa ja elää päätöksiensä mukaisesti. Toki on tilanteita ja sellaisia pakollisia rahallisia menoja, joihin ei voi itse aina vaikuttaa ja velkaa voi joutua ottamaan, vaikka sitä ei haluaisi. Nämä totta kai ovat asia erikseen.

Itselläni ei ole varsinaisesti masennusta raha-asioiden suhteen. Rahat riittävät juurikin tuohon peruselämiseen. Ylimääräisiä osteluita tai matkustelua en harrasta, kun siihen ei ole varaa ja velkaa en halua niitä varten ottaa. Toki se harmittaa, kun ei pääse reissaamaan, vaikka haluja siihen olisi. Mutta ehkä vielä joskus saan säästettyä rahaa niin että pääsen vielä reissunkin päälle. Sitä odotellessa elän tavallista arkea pyrkien nauttimaan siitä! 

Tee sinä itsellesi sopivia taloudellisia päätöksiä, joiden seurauksena et joudu kärsimään masennuksesta!

SannaSR
Liittynyt27.8.2017

Toivottavasti saat vielä säästettyä rahaa, että pääset reissuun. Itse en malttanut odottaa. Ole sinä viisaampi.

Susan

Ihailen rohkeuttasi kirjoittaa tästä asiasta. Ja kirjoitat myös hyvin, tdkstiäsi on mukava lukea - vaikeasta aiheesta huolimatta. Voimia! Ei se raha onnea tuo, vaikka kyllä monia asioita varmasti helpottaa.

Katriina_
Liittynyt21.10.2016

Yhdyn edelliseen. Olet hurjan rohkea kertoessasi näin avoimesti tilanteestasi! Uskon monen saavan näistä vertaistukea ja lohtua tulevaan! Keep going, saat tämän kyllä selätettyä 💪🏻

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

www.pixabay.com

Miten helppo onkaan ostaa velaksi kaikkea, mitä tarvitsee. Rahaakin on mahdollista saada tililleen melkein milloin vain. Erilaisia luottofirmoja on vaikka kuinka paljon ja monenlaiseen tarkoitukseen. Ostaminen ja velan otto on suhteellisen helppoa. 

Velan takaisin maksaminen onkin sitten työläämpää ja ei niin mieluista. Kuinka moni nykyään onkaan saanut maksuhäiriömerkinnän. Ja luottotietonsa menettäneitä on koko ajan enemmän.

Kun menettää luottotietonsa niin vaikeuttaa se elämää todella paljon. Ei saa vuokra-asuntoa, pankkitunnuksia ja varmasti on vaikeampi saada työpaikkaa.

Tällöin on ihminen päätynyt useimmiten ulosottotilaan, jolloin esim. palkasta ulosmitataan kaikki, mitä on mahdollista. Olen tämän kokenut. Mutta selvisin siitä. Sain suhteellisen nopeasti velkani maksettua tekemällä juurikin niitä vuoroja, mistä saa niitä lisiä. 

Tällä hetkellä olen jälleen velkaantumassa hyvää vauhtia. Mutta alan nyt pistää sille stoppia! Pistän itseni kuriin. Onneksi minulla on järkevät pojat ja miesystävä.❤

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat