Kirjoitukset avainsanalla Sairaanhoitaja

www.pixabay.com

Luin tänään Helsingin Sanomista Marjo Valtavaaran kirjoittaman artikkelin Miksi miesinsinööri tienaa vuodessa 14 000 euroa enemmän kuin saman koulutustason sairaanhoitajanainen? Päätinkin sitten tämän artikkelin innoittamana alkaa pohtia itselleni tärkeätä ja ajankohtaista aihetta eli sairaanhoitajien palkankorotuksia täällä blogissani.

Tällä hetkellä pinnalla ovat siis sairaanhoitajien palkankorotukset. Toiveena olisi saada aikaiseksi tuntuvat palkankorotukset. Itsekin toivon, että palkkani nousisi sen verran ettei tarvitsisi aina niin tarkkaan miettiä kuluttamistaan. Eniten kuitenkin haluan eroon Kiky tunneista ja lomarahojen leikkaamisesta. Koen, että ne ovat olleet vain meidän pienipalkkaisten hoitajien kiusaamista. Meiltä on ollut helppo ottaa pois, koska olemme kilttejä ja teemme kutsumustyötä. 

Vaikka parempi palkka onkin minulle ihan tervetullut en silti usko, että hoitajien pako hoitotyöstä loppuu siihen, että palkkoja nostetaan. Luulen, että suurin osa alanvaihtajista on sellaisia, jotka eivät vain ole syystä tai toisesta enää jaksaneet olla hoitajia. Hoitajiin kohdistuvat vaatimukset kun ovat kaikin puolin nousseet minun työurani aikana. Työmäärä on lisääntynyt jatkuvasti ja usein voi käydä niin ettei ehdi edes taukoja pitää työvuoron aikana.

Näin käy helposti esim. nuorille ja kokemattomille hoitajille, jotka eivät osaa tarpeeksi rajata itseään ja potilaita. Jatkuva uupumus varmasti ajaa hektiseen työhön tottumattoman pohtimaan, että voisiko jollain muulla alalla olla paremmat työolot.  Ja jos vielä sattuu olemaan niin, että on taloudellisesti mahdollista olla enää jatkamatta hoitotyössä niin uupunut varmastikin irtisanoutuu itselleen liian raskaasta työstä.

Minun mielestäni siis pitäisi palkankorotuksen lisäksi kiinnittää huomiota myös meidän hoitajien työolosuhteisiin. Hoitajamitoitus on yhtä tärkeä asia kuin palkankorotukset. Kunnolliset hoitajamitoitukset tekisivät hoitajien työstä inhimillisempää ja auttaisivat meitä kaikkia jaksamaan hoitotyössä aina eläkeikään asti.

Mtä mieltä sinä olet?

 

Kommentit (2)

Pakuaija
1/2 | 

Itselläni särähti korvaan tuo, ettei tarvitse miettiä omaa kulutustaan aina niin tarkkaan :o. Minusta meidän kaikkien pitää miettiä omaa kulutustamme tarkkaan, oli palkka mikä hyvänsä. Oma mieheni tienaa rutkasti enemmän kuin minä ja elää hyvin vaatimattomasti, vaikka hänen ei kulutustaan tarvitsisi miettiä. Nykypäivänä, kun on kaikenlaista ongelmaa, niin on todella harmillista, että palkkaa halutaan vaan siksi, että voidaan kuluttaa mielettömiä määriä ilman harkintaa.

Minusta hoitajien palkka on nyt ihan hyvä ja riittävä eikä se palkankorotus tosiaankaan poista työn vaativuustasoa tai mitään muutakaan.

Meidän pitäisi vaatia lisää hoitajia palkattavaksi, jotta työtaakka jakaantuu. Jos palkkoja nostetaan, niin pystytäänkö työvoimaa palkkaamaan tarpeeksi.

Olen aika pitkälti kanssadi samoilla linjoilla.

Elämän keskivaiheilla
Liittynyt27.8.2017
2/2 | 

En ehkä sitten osannut ilmaista tuota kuluttamista oikein. Lähinnä tarkoitan, että ei tarvisi koko ajan laskea, että riittääkö rahat. Kuluttamiseni sinänsä on verrattain maltillista.

Voihan niitä hoitajia vaatia lisää, mutta mistä niitä saadaan, kun ei taida työttömiä hoitajia olla. En ainakaan tunne ketään.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
www.pixabay.com

Tänään vietetään äitienpäivää, mutta tänään on myös kansainvälinen sairaanhoitajan päivä. Minulla siis on tuplajuhlapäivä, koska olen äiti ja sairaanhoitaja. Olen vapaalla tänään, koska minulla alkaa huomenna kahden viikon loma. Muuten en välttämättä olisi tarvinnut äitienpäivää vapaaksi. Usein olenkin ollut äitienpäivänä töissä. Eikä mielestäni ole ollenkaan huonoa äitiyttä olla töissä silloin. Äitienpäivää ehtii kyllä juhlia aamulla tai illalla tai ehkä jonain toisena päivänä.

Olen ollut äiti 21 vuotta ja sairaanhoitaja kohta 18 vuotta. Pitkä ura siis molemmista jo tällä hetkellä ja varsinkin ikääni nähden. Olenhan vasta 41 vuotias. Tällä hetkellä äitiyden ja työn yhdistäminen ei ole millään tavalla ongelma. On vaan hyvä, että on töitä, että elämä ei ainakaan aikuistuvien lapsien ympärillä pyöri kokonaan. Koen myös, että lapsista tulee paljon omatoimisempia ja itseohjautuvampia, kun et ole aina paikalla tekemässä kaikkea heidän puolestaan.

Koen myös tällä hetkellä jaksavani todella hyvin työelämässä. Minulla on jo paljon kokemusta sekä elämästä että työstä ja vapaa-ajallani voin panostaa omaan hyvinvointiini, koska minulla ei ole pieniä lapsia ja vanhempani ovat vielä sen verran nuoria, että heitä ei tarvitse koko aikaa vahtia. 

Aina ei ole näin ollut. Kun lapseni olivat pieniä olin kotona heidän kanssaan. Sitten aloin vähitellen tehdä sijaisuuksia ja mieluiten päivätöitä. Vakituisen työn sain, kun molemmat lapset olivat alakouluikäisiä. Siitä lähtien olen tehnyt kolmivuorotyötä. Vakityövuosien aikana olen lyhentänyt työaikaani ja tehnyt enemmän aamuvuoroja. Olen kuitenkin koko ajan tehnyt myös ilta-ja yövuoroa. Niin kuin kolmivuorotyössä kuuluukin. Nykyään voisin sanoa tekeväni mieluummin iltavuoroa, mutta en kylläkään ihan joka päivä.

Mielestäni äitiydestä on hyötyä sairaanhoitajan työssä ja vastaavasti sairaanhoitajan ammatista on hyötyä äitiydessä. Näin olen ainakin henkilökohtaisella tasolla itse kokenut. En olisi samanlainen sairaanhoitaja nyt, jos minulla ei olisi tätä kokemusta kahden pojan kasvattamisesta aikuisiksi. Enkä olisi sellainen äiti kuin nyt olen ellen olisi opiskellut sairaanhoitajaksi enkä ilman työkokemustani.

Se on sitten eri asia, että olenko ollut täydellinen kummassakaan roolissani tai olenko kasvattanut lapsistani täydellisiä ihmisiä. Itse kammoan hieman täydellisyyttä. Mielestäni täydellisyyteen pyrkimiseen liittyy aina hieman jotain pelottavaa. Itse olenkin ihan tyytyväinen omaan ja lasteni epätäydellisyyteen.

Ihanaa äitienpäivää kaikille! Ja onnittelut kaikille teille, jotka olette onnistuneet saamaan itsellenne sairaanhoitajan ammatin. Kumpikaan näistä rooleista ei ole itsestäänselvyys. Olkaa ylpeitä molemmista!

www.pixabay.com

Tämä on hyvä kysymys. Miksi jaksan edelleen tehdä koko ajan kuormittavampaa hoitotyötä, josta maksetaan huonosti? Miksi annan itselleni kertyä univelkaa, joka näkyy kropassani? Etenkin aikaiset aamuvuorot ja yövuorot väsyttävät minua. Väsyneenä en jaksa kuntoilla ja silloin tulee syötyäkin vähän mitä sattuu. 

Miksi ylipäätään ajauduin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, vaikka se ei koskaan ollut unelma-ammattini? Miksi en ole vaihtanut alaa, vaikka se olisi varmasti mahdollista ainakin teoriassa?

Peruskoulun jälkeen menin lukioon, koska kaveritkin menivät ja pääsin kotikuntani lukioon helposti, koska keskiarvoni oli hieman yli 8. Eka vuosi lukiossa oli helppo. Kerrattiin lähinnä peruskoulussa opittua. Toisena vuotena minulle alkoi kaverit olla tärkeämpiä ja aikaa kului paljon heidän kanssaan. Lukiossa oli ihan kivaa, mutta kirjoitin vain keskinkertaiset paperit.

Lukion jälkeen en päässyt heti opiskelemaan. Hain lukemaan sosiaalialan opistotutkintoa, mutta en päässyt edes pääsykokeisiin, koska arvosanani eivät olleet kiitettäviä. Meninkin sitten syksyksi päiväkotiin harjoittelijaksi. Sain ihan palkkaa siitä, n. 5000 mk/kk. Se tuntui isolta rahalta minulle, jonka vanhemmat ovat pienituloisia. Viikot olin töissä ja viikonloput juhlin kavereiden kanssa.

Tuossa elämänvaiheessa ajattelin, että minua kiinnostaa lähinnä ihmisten kanssa tehtävä työ ja arvelin, että minulle riittää kyllä, kun tienaan edes vähän paremmin kuin vanhempani.

Hainkin sitten taas syksyn yhteishaussa. Tällä kertaa laitoin haun myös sairaanhoitajaksi. Tunsin selvästikin tällöin jonkinlaista kutsumusta alalle. Pääsin valintakokeeseen ja heti tulin valituksi. Minun on siis selvästikin ollut tarkoitus opiskella sairaanhoitajaksi.

Aloin siis opiskella ja pian tapasinkin  poikien isän, muutimme yhteen ja huomasin olevani raskaana. Jäin vuodeksi kotiin. Aina välillä mietin, että pitäisikö vaihtaa alaa, mutta jatkoin kuitenkin opintoja äitiysloman jälkeen ja valmistuin ihan ajallani, vaikka minulla oli pieni lapsi hoidettavana ja olin valmistuessani jälleen raskaana. Suhde poikien isään päättyi eroon ja muutin takaisin kotikaupunkiini, että olisin lähempänä vanhempiani. 

Olinkin sitten useamman vuoden kotona lasteni kanssa ja vähitellen aloin tehdä sijaisuuksia. Kunnon ammatilla sai töitä ja töitä on riittänyt, koska hoitoalalla on työvoimapula. En siis kadu, että opiskelin sairaanhoitajaksi. Päinvastoin, minulle on ollut tästä ammatista todella paljon hyötyä. Olisinko yksinhuoltajana pärjännyt työmarkkinoilla jollain rahakkaammalla alalla? En usko siihen yhtään.

Vaikka hoitotyö on raskasta sekä fyysisesti että psyykkisesti niin ainakaan työ ei ole mitään ydinfysiikkaa. Työn oppii suhteellisen helposti. Joskus saattaa tulla vastaan itselle vaikeampia tilanteita. Minun kohdallani ne ovat somaattisia toimenpiteitä, joita en ole aiemmin tehnyt. Silloin minun vaan pitää opetella ne ja voin taas henkäistä helpotuksesta ja todeta, että minä onneksi opin nopeasti uusia asioita. 

Kutsumusasiaa kun mietin niin kyllä sitä edelleenkin tuntee jonkinlaista kutsumusta tehdä hoitotyötä. Ei kai sitä muuten olisi jaksanutkaan tehdä.

Vuorotyötä teen, koska tykkään arkivapaista. On kivaa olla vapaalla, kun poika lähtee päiväksi kouluun. Tykkään myös iltavuoroista, koska silloin saa nukkua vähän pidempään. Vuorolisät ovat minulle merkittävä lisä pieneen palkkaan. Haluan joskus veloistani eroon.

Olen siis kuitenkin ihan tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseeni. Huonomminkin voisi olla. Ja jos vaihtaisin alaa, niin mitä alkaisin opiskella? Siinä työssä pitäisi tietenkin olla parempi palkka ja saada heti vakipaikka, jotta vaihto kannattaisi.

Kerro omat kokemuksesi hoitoalalle päätymisestä ja miksi olet jatkanut työssä? Entä jos vaihdoit alaa, niin mitä aloit tehdä? Ja miksi vaihdoit?

 

Kommentit (1)

Työ kuin työ
1/1 | 

Joka työssä on puolensa ja puolensa. Itse ajauduin IT-konsultiksi ja varmasti siinä tienaa enemmän, mutta opiskeluaika oli pidempi ja koska kyseessä on tietotaitoon liittyvä ammatti, minut halutaan pitää firmassa, koska osaamiseni lähtisi mukanani. Samalla kyllä valitettavasti olen joutunut luopumaan ylityökorvauksista (saan tunti-tunnista saldotunteja) ja illat venyvät herkästi. Aamulla väsyttää, illalla väsyttää ja sähköinen asiointi on ainut tapa hoitaa asioita. Silti koen iloa, kun omalla osaamisellani saan ratkaistua asiakkaiden ongelmia.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuvat: www.pixabay.com

Olen koulutukseltani sairaanhoitaja, joka on suuntautunut mielenterveystyöhön. Työskentelen psykogeriatrisella osastolla perusterveydenhuollossa. Olen ollut nykyisellä osastolla 3,5 v. Tällä hetkellä viihdyn ihan hyvin työssäni. Työni sopii minulle, koska olen tottunut työskentelemään vanhuksien ja mielenterveyspotilaiden kanssa.

 

Viimeaikoina olen miettinyt, että mitenköhän sote tulee vaikuttamaan minun kohdallani. Säilyykö osastomme? Joudunko kortistoon? Vai osoitetaanko minulle jokin uusi työ?

Säännöllinen kuukausitulo on minulle tärkeä. Velat täytyy hoitaa ja on kiva, että rahaa jää muuhunkin. 

Työkaveritkin on ihan kivoja. Aina ei tarvitse olla samaa mieltä. Ja onneksi minun kanssani on helppo tulla toimeen.

Jos opiskelisin lisää, niin hakisin lukemaan farmaseutiksi. Lääkkeet ovat mielenkiintoisia ja tykkään jakaa niitä. Pitäisi vaan hankkia pääsykoekirjat ja vielä lukeakin ne. Aina voi haaveilla!

 

 

 

Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat