Kirjoitukset avainsanalla Jyväskylä

Vapaapäiviä viettelen ja lähdin tapaamaan miesystävääni Jyväskylään. Oli kiva nähdä. Kävimme syömässä ja leffassa. Elokuva oli hyvä valinta eli Veitset esiin. Suosittelen muillekin. Se oli vähän erilaisempi murhatarina.

Kävimme myös katsomassa Kirkkopuiston kauniita valoja. Kylläpä ovatkin osanneet upeat valoteokset laittaa esille ihmisten ihailtaviksi.

Nyt olen taas kotona ja on ikävä jo miestä. Sellaista tämä etäsuhde-elämä on. Ainaista ikävää. 

Yhden huomion taas tein, että toiset ne menee hotelliin yöksi piristymään. Meillä on miehen kanssa aina ihan toisinpäin. Ollaan aina ihan väsyneitä hotelliyön jälkeen. Kotona nukkuu enemmän ja paremmin. Mutta vaikuttaahan se elämäntilanne kyllä tosi paljon siihen, miten nukkuu ja milloin.

Mitäs vielä. Joku ihme tyyppi lähetteli mulle whatsappissa viestiä ja syyllisti etten ole vastannut hänelle Instagramissa. Estin hänet. Sitten joku outo tyyppi vielä kehtasi soittaa minulle kesken treffien. Löin luurin korvaan kaksi kertaa. Mies sanoi, että olet kuitenkin flirttaillut. No, en ole todellakaan. Joku varmaan vaan pilaili minun kustannuksellani.

Onneksi suhteemme ei kuitenkaan päättynyt tähän. Nyt täytyy vaan odotella sitä uutta työvuorolistaa, että pääsee sopimaan seuraavat treffit.

Huomenna minulla on vielä vapaapäivä. Aikaa on siis levätäkin.

Näkemisiin taas ihanat lukijat!

 

Kommentit (4)

Jp
1/4 | 

Taitaa miehesi olla kovin mustasukkainen, kun tuollaisia kyselee?

Vierailija
3/4 | 

Laita puhelimesi äänettömälle treffien ajaksi. Varmaan on häiriköitä, jotka kun tietävät sinut ja sukunimesikin, osaavat hakea numerosi ja soittaa häirikkösoittoja. Sosiaalinen media muutenkin antaa paljon tilaisuuksia ilkeilyyn ja häiriköintiin.

Ole varovainen moisten suhteen, ja varmasti oletkin.

Tunnelmallista Itsenäisyyspäivää!

Elämän keskivaiheilla
Liittynyt27.8.2017
4/4 | 

Voisi kyllä pitää äänettömällä niin kuin töissäkin.

On vaan tullut viime aikoina pidettyä puhelimessa äänet vanhempieni soittojen varalta.

Tää häirikkö oli joku ulkomaalainen. Ilmeisesti joku, joka pyrkii jotenkin hyötymään suomalaisesta naisesta. Niitähän on instagram täynnä. Jotka siis alkavat seurata sinua ja lähettelevät viestejä, joihin en todellakaan ole vastannut.

Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olimme tämän viikonlopun miesystävän kanssa testaamassa uutta Forenomin hostellia Jyväskylässä. Olimme kumpikin hakeneet testaajiksi ja tulleet valituiksi.

Ensimmäisen yön nukuimme pienessä 5 neliön huoneessa, jossa oli vain pieni ikkuna käytävälle. Sänky oli kuitenkin tarpeeksi leveä kahdelle. Sinne piti aina vaan kiivetä jakkaran avulla. Huoneessa ei mahtunut tekemään mitään muuta kuin olemaan sängyssä. Ei me siellä huoneessa juuri sitten oltukaan muuta kuin nukkumassa.Nukuttiin ihan hyvin. Oli vähän laivan hytti fiilis. Jos pitkiä aikoja viettäisi näin pienessä tilassa kaksin, voisi se vähitellen alkaa ahdistaa.😁

Toisen yön olimme isommassa huoneessa. Tilaa tuntui olevan todella runsaasti. Harmillista oli, että vuoteet olivat erillisiä. Ne eivät oikein pysyneet vierekkäin.

Hostellin tilat olivat siistejä ja siellä oli rauhallista. Wc,-suihku ja keittiötilat olivat yhteisiä. Wc:hen ja suihkuun ei joutunut jonottamaan. Kellarissa oli sauna ja poreallas mahdollisuus.

Aamupalalla kävimme hostellin yhteydessä olevassa Egg ravintolassa. Munakkaat ja toastit maistuivat.

Hostellista oli helppo liikkua keskustan eri kohteisiin. Aivan loistava sijainti.

Tykkäsimme. Voisi mennä uudestaan.

Lue lisää www.forenom.com ja sieltä hostellit/ Jyväskylä 

 

Kommentit (2)

Kip
1/2 | 

Palaute: tällaisen puoliammattimaisen kirjoittamisen olettaisi olevan huolellisempaa kieltä. Muutama tällä sivulla lukemani kirjoitus on aika tuskaista luettavaa: outo tökstöks-lauserytmi, kielioppi hakusessa ja erityisesti yhdyssanojen sekä erisnimien ja yleissanojen yhdistämisen säännöt ovat tuntemattomia.

Virheitä vilisevä teksti menettää vakuuttavuutta ja vie myös huomion itse sisällöstä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat