Kirjoitukset avainsanalla Kuntoilu

Kuvat: www.pixabay.com

Olen ihan tavallinen liikkuja. Minulla ei ole minkäänlaista ammattilaistaustaa liikunnan alueella. Enkä ammattilaiseksi haluakaan.

Tykkään käydä kuntosalilla. Minulla on ollut jäsenyys yli 6 vuotta. Tällä hetkellä minulla on pelkkä kuntosalijäsenyys. Yritän ehtiä/jaksaa käydä siellä tekemässä kokovartalotreenin 1-2 kertaa viikossa.

Lihasta minulla onkin hyvin. Ikääntyessä on tärkeätä ylläpitää lihaksistoa. Ei kaadu niin helposti ja pystyy suoriutumaan päivittäisistä toimista ja askareista omatoimisesti.

Työpäivän aikana minulle kertyy yleensä paljon askeleita. Jos kotiin mennessä ei ole kertynyt tarpeeksi niin tanssahtelen itseni 100 % Suomipopin tahdissa.

En käytä aktiivisuusranneketta kuitenkaan ihan joka päivä. Haluan välillä pitää taukoa. Liikaa käytettynä mittari alkaa helposti ärsyttää. Ja sitten se jääkin pitkäksi aikaa taas laatikon pohjalle lojumaan.

Töissä on tärkeää, että pystyy taipumaan ja joustamaan hoitotilanteissa. Minulla on onneksi luonnostaan taipuisa kroppa. Olen yllättävän notkea, vaikka minulla on ylimääräisiä kiloja. Ikääntyessä olisi tärkeää ylläpitää tätä notkeutta.  

Tästä johtuen aion todellakin tänään aloittaa joogaamisen ihan täällä kotona. Kyllä se taipuisuus taas paranee, kun vaan treenaa.

40 vuotiaan olisi ihanteellista harrastaa kuusi kertaa viikossa liikuntaa. Lihaskuntoa, aerobista ja liikkuvuutta tulisi jokaista treenata kaksi kertaa viikossa. 

Itse en aina oikein ehdi/ jaksa toteuttaa tätä täydellisesti. 

Mistä liikunnasta sinä tykkäät?

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Onkin taas päässyt kulumaan aikaa edellisestä kirjoituksesta. On ollut paljon tekemistä, töitä, kotitöitä ja harrastuksia. Ja aina ei vaan ole kirjoittamisfiilistä. Minä kuitenkin kirjoitan täysin omasta halustani ja en saa tästä taloudellista hyötyä, joten menen ihan fiilisten mukaan. Teen vapaa-ajallani, mitä milloinkin huvittaa! Mielestäni tämä elämänvaihe on palkinto siitä, että olen 20 v tehnyt töitä ja kasvattanut lapseni tähän opiskelu aiheeseen.😊

Tänään minulla on ollut arkivapaa. Aamulla nukuin hieman pidempään. Aloitin päivän kiireettömästi löhöilemällä ja selaamalla somea. Aamupäivällä tunsin itseni vielä stressaantuneeksi, joten päätin meditoida. Minulla on käytössä Yogaia nettipalvelu. Tein sieltä useamman mindfulnessharjoituksen. Näiden jälkeen olo olikin jo huomattavasti rennompi ja inspiroituneempi.

Sain kirjoitettua erähenkisen tarinan kirjoituskurssille. Mielestäni tekstistä tuli oikein hyvä. Vaikka en olekaan mitenkään erityisen kokenut eränkävijä.😀 Kirjoituskurssilla on hyvä käydä juuri sen takia, että siellä saa kirjoittamisestaan palautetta. Ilman palautetta ei voi tietää, mihin suuntaan on menossa. Arvostan sekä hyvää että huonoa palautetta mikäli se on asiallista ja aiheellista!

Iltapäivällä lähdin salille. Pitkä tauko tuntui lihaksissa treeniä tehdessä ja todennäköisesti tuntuu huomennakin. Mutta sehän on vain hyväksi.

Nyt istun yövaatteet päällä omalla sohvalla kynttilänvalossa ja kuuntelen radiosta suomalaista popmusiikkia. Jos uskaltaisi jotain niistä uusista biiseistä kokeilla karaokeryhmässä.

Nautin tästä omasta elämänvaiheestani!❤

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat