Kirjoitukset avainsanalla uupumus

www.pixabay.com

Huomaan itsessäni taas alkaneen näkyä uupumisen merkkejä. Muisti pätkii, väsyttää enkä jaksa oikein välittää asioista, joista yleensä välitän. Oma huonontunut kunto myös masentaa itseä. Omasta mielestäni minun pitäisi pystyä kaikissa asioissa aina vain parempaan suoritukseen, mutta huomaan että tapahtuukin melkein päinvastoin.

Mistä tämä sitten johtuu? Minun pitäisi omasta mielestäni olla nyt paljon jaksavampi kuin aiemmin, koska kummatkin lapseni ovat täysi-ikäisiä. Minullahan on omaa aikaakin aika paljon. Minulla ei ole ruuhkavuosia eikä vielä vaihdevuosiakaan. On aikaa tehdä kaikkea kivaa. Elää aikuisen tahtista elämää.

Tämän blogin pitäminen on ollut minulle pitkään henkireikä, jonka avulla olen saanut itselleni parempaa vointia. Viime aikoina olen kuitenkin kokenut, että minulta on alettu vaatia enemmän kuin mitä olen ollut valmis panostamaan tähän. En minä ehdi ja jaksa vastailla aina kaikkiin saamiini palautteisiin. Luen kaikki palautteet kuitenkin. Julkaisen asialliset ja vastaan aina joihinkin, jos vain ehdin ja jaksan.

Olen myös päättänyt, että jatkossa tämä blogi keskittyy enemmän hyvinvointiasioihin ja raha-asiat saavat jäädä vähemmälle. Raha on toki tärkeä asia ja kiinnostaa suurta yleisöä, mutta olen saanut mielestäni ihan liikaa epäasiallista kohtelua juuri näiden rahaan liittyvien asioiden vuoksi. Rahapostaus aina silloin tällöin on kiva, mutta ei jatkuvasti. Raha-asiat ovat minulle selvästikin liian raskaita. Koen, että juuri niiden postausten vuoksi olen tällä hetkellä uupunut ja masentunut. Koska koen epäonnistuneeni niitä koskevissa asioissa.

Tykkään kirjoittaa juuri näin, että kerron miltä minusta milloinkin tuntuu. Ehkä se ei kiinnosta kovinkaan suurta yleisöä, mutta mitä sitten. Ehkä onkin vaan parempi olla niin etten ole erityisen suosittu. Sillä suuri suosio tuo mukanaan aina myös kateutta ja juurikin niitä negatiivisia kommentteja. Elämä on helpompaa, kun sinua ei tunnisteta. Vielä minulta ei ole kukaan tullut kysymään, että oletko sinä se Elämän keskivaiheilla bloggaaja. Mutta saa toki tulla juttelemaan, jos tunnistaa ja on jotain kivaa sanottavaa.

En siis anna itseni uupua tähän blogiin enkä muuhunkaan. Nyt vain rauhallisuutta omaan toimintaan ja rajat sille, mitä milloinkin pystyy tekemään. Ei ole minun yhtään tarpeellista tehdä yhtään sen enempää kuin ennenkään vaikka lapset eivät pieniä enää olekaan. Muista myös sinä lukijani tämä asia omalla kohdallasi äläkä uuvuta itseäsi liiallisella työnteolla tai millä tahansa muulla vapaa-ajan toiminnalla.

Onko sinulla uupumiskokemuksia?

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Olisiko tämä syksy ja pimeä vuodenaika, joka saa sinut tuntemaan itsesi uupuneeksi ja ehkä masentuneeksikin? Olet kuitenkin matkustellut ja nähnyt kaikkea kivaa ja uutta asiaa maailmalta.

Ehkä kannattaa välillä viettää lomaakin ihan kotona ja puuhastella mukavaa kotioloissa. Vain levätä.

Kukaan tai monikaan meistä tavallisista ihmisistä ei käsittääkseni vietä aina jotain luxuselämää matkustellen ja puuhaten jotain erikoista, ei vaan ole rahaa sellaiseen.

Tämmösiä mietteitä mulla heräsi tästä bloggauksestasi. Jaksamisia sinulle!

Huiteli
2/4 | 

Minä stressaannun aina välillä. Nyt huomaan stressiuupumuksen taas kolkuttavan ovelle. Haalin itselleni liikaa kursseja ja liikkua pitäisi viisi kertaa viikossa. Nyt on onneksi loma ja latailen akkuja täällä kotona. Meditoin, kun huomaan kierroksien nousevan. Saan siitä avun. Ihmiset arvostelevat mielellään raha-asioissa, varsinkin silloin, jos heillä on se puoli kunnossa. En arvostele sinua, koska huomaan itsekin kamppailevani samojen asioiden kanssa. Olen esteetikko ja nautin kauniista tavaroista ja vaatteista. Nyt ostin netistä muutaman uuden puseron. Mukavaa syksyä sinulle!

Vierailija
3/4 | 

Olet kyllä usein julkaisuja blogiin tehnytkin, joten kyllähän sekin voi ottaa voimille. Kaupan päälle tämä pimeys, joten ei ihme että mieli on joskus maassa ja väsy iskee.
Toivottavasti olosi kuitenkin kohenee! Tsemppiä!

Elämän keskivaiheilla
Liittynyt27.8.2017
4/4 | 

Kiitos kommenteistanne! Voi tosiaan olla niin, että olen uupunut liian tiheään postaustahtiin. Minä kun teen kuitenkin ihan täysillä työtunneilla kolmivuorotyötä niin vähemmästäkin jo väsyy. Ei siinä aina jaksa olla keskustelemassa. Ainakaan ikävistä asioista ei jaksa keskustella yhtään. Kivat ovatkin sitten asia erikseen! Alan ottaa rennommin jatkossa!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
www.pixabay.com

Perjantaina huomasin kesken aamuvuoron, että onpa minulla huono olo. Melkein oksettava. Päätäkin oli särkenyt orastavasti jo heräämisestä alkaen. Pohdin, mistä huono oloni johtui. Mieleen tuli, että jospa olenkin raskaana ja tämä on aamupahoinvointia. Menkat olivat tuolloin muutaman päivän myöhässä. Olisikin oikein kohtalon oikku, jos olisin nyt raskaana. Juuri kun kuopus täyttää 18 vuotta.

Tiedän, että pitäisin lapsen. Tosin voin kuvitella väsyväni helpommin lapsen kanssa nyt kuin 20 vuotta sitten. Tässä iässä en alkaisi enää tarkoituksella tekemään lasta. Lapsi saa tulla, jos on tullakseen, mutta en esim. aloittaisi lapsettomuushoitoja. Enkä halua loukata tällä ketään ikäistäni, joka joutuu turvautumaan hoitoihin saadakseen lapsen. Minun tilanteeni vain on se, että minun ei ole välttämätöntä saada enää yhtään lasta.

Toinen vaihtoehto huonovointisuudelle oli se, että tiukentunut työtahti saa voimaan minut pahoin. Olin torstaina iltavuorossa ja heti perään perjantaina aamuvuorossa. Olin todella väsynyt perjantaina ja menin kotiin suoraan töistä. Kävin suihkussa ja söin välipalaa. Sitten painelin suoraa päätä omaan sänkyyni ja ummistin silmäni hetkeksi ja kun avasin ne seuraavan kerran olikin kulunut kaksi tuntia. Nukkumisen jälkeen olo olikin sitten jo vähän parempi ja jaksoin puuhastella loppuillan.

Lauantaiaamuna sitten alkoivatkin kuukautiset. Taas selvisi, mistä johtui perjantain uupumus. Koko lauantain mahaa särki ja tänään sunnuntaina vuoto on ollut runsasta. Ihanaa, kun tietää, että huomenna olo jo helpottaa.

Onneksi sain olla viikonlopun vapaalla. Nukuin, tein kotihommia, kävin vanhempia katsomassa ja kuopuksen kanssa leffassa ja syömässä.

Hassua, että kuukautiset pääsevät tavallaan yllättämään minut joka kuukausi uuvuttavuudellaan. Siitä huolimatta, että ne ovat olleet 29 v osa elämääni. Luulisi sitä jo heti ensimmäisenä ajattelevan huonosta olosta, että nehän ne tietenkin ovat taas alkamassa.

Onko tuttua?

Vielä ensi viikko töitä ja sitten on kahden viikon loma. Pääsee pitkästä aikaa taas rentoutumaan oikein kunnolla. Ensin lähden miesystävän kanssa matkalle ja toisen viikon olen kotosalla tehden kaikkea rentouttavaa, mitä en yleensä ehdi. Blogista en aio pitää lomaa, koska en pidä tätä työnä vaan rakkaana harrastuksena.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

www.pixabay.com

Menkat alkoivat. Kaikki tuntuu taas todella ärsyttävältä. Vatsa on turvoksissa ja kipeä. Väsyttää ja keskittymiskyky on huonompi. Työkuntoni on myös menkkojen aikaan huonompi. Mutta menkathan eivät ole sairaus, joten niiden takia ei saa sairaslomallekaan jäädä. Ja miten edes voisikaan jäädä, kun jatkuvasti on vajaamiehitystä. Minun huonompikin työpanokseni on ollut aina tarpeellinen.

Seuraavat kolme päivää olen siis väsynyt, kipeä ja vainoharhainen sen suhteen, että vuoto tulee läpi.  Arvatkaa tekisikö mieli vaan jäädä näiksi päiviksi kotiin kuuntelemaan kirjaa tai katselemaan tv:tä. 

Toisaalta taas sitten liikkeellä olo helpottaa oireita. Ja tiistaina oireet ovat jo ohi. Menkat menevät siis hyvin ohitse töitä tehdessä eivätkä ne siis pilaa ensi viikon vapaitani.

Yrittäkää siis vaan jaksaa etten ole muutamaan päivään niin täydessä terässä kuin yleensä. Itseä aina hävettää se, että uupumus iskee kerran kuussa. Mutta uskon, että elämä on kuitenkin parempaa kuukautisten kanssa kuin ilman niitä. 

Mites sinä? Jäätkö kotiin potemaan menkkoja? Uuvutko joka kuukausi juuri ennen menkkoja?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

www.pixabay.com

Viime päivinä olen miettinyt paljon menneitä vuosia. Huomaan, että usein takerrun niihin ikäviin muistoihini tilanteista, joissa olen kokenut tulleeni kiusatuksi. Näitä tilanteita on ollut ihan lapsuudesta alkaen. Lapsuudessa pahinta kiusaamista koin alakoulussa. Luokallani oli huonosti kasvatettuja poikia, jotka eivät antaneet minulle koulurauhaa. Vapaa-ajalla en onneksi joutunut olemaan tekemisissä näiden kusipäiden kanssa. Ja luojan kiitos nettiä ei silloin vielä ollut. En jaksanut pitää puoliani yksin ja olin heikoilla ja masentunut kotitilanteestani. Vanhemmillani oli vaikeuksia jaksamisen kanssa ja rahahuolia.

Yläkouluvaiheessa sain sitten jo onneksi olla koulussa rauhassa ja minulla alkoi olla enemmän kavereitakin. Kotioloni huonontuivat entisestään, koska vanhempani eivät olleet saaneet mitään apua uupumukseensa ja meistä lapsista ei koskaan tehty edes lastensuojeluilmoitusta, vaikka minulla ihan selkeästi oli masennusoireita jo tuolloin. Sain ihan hyviä numeroita koulussa ja ilman ruokaakaan en ollut. Sen kyllä huomasi.

Lukiovaihe oli parasta kouluaikaa. En ollut suosittu oppilas. Se ei haitannut sillä minulle tärkeintä oli se, että minua ei kiusattu. Sain olla rauhassa. Kotonakin oli helpompi olla, vanhemmilla oli jo parempi tilanne, kun olivat jo lähes 40 vuotiaita.

Lukion jälkeen sain vielä yhden pikkusiskon. Vaikka sisko onkin minulle rakas niin tajusin kyllä jo tuolloin, että ei ollut vanhemmilleni mitenkään järkevää tehdä enempää lapsia. Tiedän, että pikkusisko todennäköisesti lukee tämän ja toivon, että hän ymmärtää, miksi minun on tärkeätä kirjoittaa tämä asia tähän. Eikä ole koskaan lapsen syy, että hän syntyy. Aikuiset näistä asioista päättävät. Mutta eivät kylläkään aikuiset lapset. Ei ole minulla ollut valtaa siihen asiaan.

Pääsin opiskelemaan ja muutin pois kotoa. Tapasin poikien isän ja perustin perheen. Jouduin kotonani henkisen ja joskus fyysisenkin väkivallan kohteeksi. Ex- miehellä on alkoholiongelma. Tajusin, että tilanne ei ollut normaalia elämää ja sitten lopulta lähdin pois. Muutin takaisin kotikaupunkiini ja sain jonkin verran apua yksinhuoltajana ollessani uupuneilta vanhemmiltani.

Koko elämäni ajan olen saanut kuulla moitteita ihmisiltä asioista, joihin en itse ole voinut vaikuttaa. Jotkut ovat myös arvostelleet sitä, että minulla ei ole ollut rahaa tarpeeksi esim. viedä lapsia ulkomaille taikka ostaa heille esim. parempia suksia. Näistä moitteista sanon ihan suoraan, että olen niistä pahoittanut mieleni ja tuntenut turhaa syyllisyyttä. Kannattaisi jatkossa miettiä tarkemmin, että miten ilmaisee asioita toisille ihmisille.

Olen ollut todella uuvuksissa lasteni ollessa pieniä. Ensin en vaan jaksanut edes ajatella, että alkaisin käydä töissä. Ja sitten,  kun aloin käydä töissä niin uupumukseni vain syveni syvenemistään. Työni kyllä hoidin hyvin. Kotona jaksoin jotenkin hoitaa perusasiat. Mutta en kyllä jaksanut yhtään ajatella, että tarvitsevatko isovanhempani tai vanhempani minun apuani.

En myöskään nähnyt tarpeelliseksi panostaa yhtään enempää lasteni kaverisuhteisiin. Minun mielestäni riitti se, että he leikkivät pihalla naapureiden lasten kanssa. Ja onhan se niinkin, että kaverisuhteiden muodostumista ei voi pakottaa. Inhoan kaikkea teennäistä enkä ole halunnut lapsilleni teennäisiä kaverisuhteita. Eivätkä pojat ole siitä mitenkään kärsineet, että aina ei ole ollut kaveria viihdyttämässä. Mielestäni ihmiset, jotka eivät osaa olla yhtään yksin ovat säälittäviä. Ja kun tekee enemmän kuin yhden lapsen niin on kotona seuraa sisaruksista. Pikkusiskoni on myös ollut pojille tärkeä kaveri. Ja kyllähän minä olen usein auttanut vanhempiani, kun pikkusisko oli meillä leikkimässä poikien kanssa. 

Poikani eivät ole joutuneet kiusatuksi koulussa. Mutta eivät he myöskään ole olleet suosittuja oppilaita, eikä tarvitsekaan olla. Minulle he riittävät ihan sellaisina kuin ovat.

Moittimisen sijaan olisi kannattanut tehdä lastensuojeluilmoitus. Siitä olisi ollut enemmän hyötyä meille. En tiedä, miksi muut eivät ole nähneet asiaa niin. Itse pystyn nyt vasta jälkikäteen miettimään näitä asioita. Nyt kun toinen pojista elää jo omaa elämäänsä ja toinenkin täyttää ihan juuri 18 v. Itse en aio moittia alle 18-vuotiaiden lasten vanhempia siitä, että he eivät ole täydellisesti pystyneet hoitamaan kaikkia asioita. Minä kyllä ymmärrän, että ihmisiähän me kaikki vaan ollaan. Ja tarvittaessa teen lastensuojeluilmoituksen.

Kiusaaminen on jättänyt minuun jälkensä. Vieläkin koen helposti tulleeni kiusatuksi, vaikka tilanteessa ei olisikaan ollut kysymys kiusaamisesta. Uskon kärsiväni tästä loppuelämäni ajan. En kuitenkaan ole enää katkera kiusaamisesta. Mutta en usko, että ikinä tulen näkemään kiusaajiani mitenkään ihanina ihmisinä. Eikä minun tarvitsekaan. Toivottavasti heidän sosiaaliset taitonsa ovat kehittyneet kouluaikojen jälkeen. En tiedä, ovatko koska en ole ollut heidän elämistään mitenkään kiinnostunut. 

Minulla on ollut rankkaa 40 vuotta. Vihdoin minulla on omaa aikaa ja rahaakin käytössäni. Onneksi osaan nauttia näistä, sillä tiedän ansainneeni ne. Koen vihdoin olevani tarpeeksi vahva puolustamaan itseäni. Enkä aio enää tämän enempää muistella ikäviä asioita. Toivon etteivät muutkaan muistele yhtään sitä, miten raskasta ja ikävää minun elämäni on ollut. Kanssani kannattaakin puhua vain siitä, millaista elämäni on nyt. Niihin ikävempiin asioihin palaamisen, kun voin helposti tulkita kiusaamiseksi. En minäkään muistele toisten huonoja asioita. Keskityn lähinnä tähän hetkeen. Menneessä ei kannata elää kenenkään.

Uskallatko sinä kertoa oman masennustarinasi?

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat