Kirjoitukset avainsanalla Kööpenhamina

Ehdimme vielä olla Kööpenhaminassa toisenkin kokonaisen päivän. Aamiaisen jälkeen kävelimme jälleen Sightseeing bussin pysäkille ja ajelimme Urbaanilla linjalla Tycho Brahe Planetaariolle. Siellä kiersimme Made in Space näyttelyn ja kaiken muunkin mitä oli nähtävillä. Menimme vielä planetaarionäytökseen. Näytöksen nimi oli Touch the Stars. Se oli dupattu tanskaksi, mutta kuuntelimme sen osittain englanniksi puhuttuna kuulokkeilla. Osittaisella tarkoitan sitä, että se kuului vain toiseen korvaan englanniksi ja toinen korva kuunteli sitten tanskaa, josta ymmärsin yksittäisiä sanoja. Visuaalisesti näytös oli kiinnostava seurata. Näytöksen jälkeen kävelimme taas bussipysäkille. Jatkoimme tästä matkaa Kööpenhaminan eläintarhaan.

Eläintarha oli juuri sopivan kokoinen kävellä. Olimme siellä reilu 2 tuntia. Eläimet olivat hyvin näkyvillä. Jotkut tosin halusivat olla piilossa ja ymmärrän kyllä heitä ihan hyvin tässä asiassa. Söimme lounaaksi Hot Dogit, joissa oli tanskalaista nakkimakkaraa. Tässä postauksessa on poikien ottamia kuvia eläimistä. Mm. jääkarhun pentu oli ihanan leikkisä ja väri oli jotain ihan muuta kuin vaalea. Pentu kieriskeli mielellään maassa.

Eläintarhan jälkeen menimme jälleen pysäkille ja ajoimme urbaanin reitin loppuun. Päätepysäkiltä oli 100 m Tivoliin. Nautiskelimme tivolitunnelmasta ja kuopus osti itselleen laiterannekkeen. Hän kävikin sitten kaikissa laitteissa, mitkä tuntuivat kivoilta. Söimme hampurilaisateriat ja kävelimme takaisin hotellille.

Tästä juhannusreissusta jäi kyllä kivat muistot yhdessäolosta poikien kanssa. Aikuistuvien lasten kanssa on kiva matkustaa. Vaikka halpaa se ei todellakaan ole. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Useampana juhannuksena on tullut lähdettyä poikien kanssa pienelle matkalle. Silloin on monesti ollut kesän ainoa hetki jolloin molemmat pojat ovat voineet lähteä mukaani.

Tänä vuonna olimme kolme vuorokautta Kööpenhaminassa. Tanskassa juhannus on edelleen vanhaan tapaan 24.6.2019. Joten emme osuneet paikalle katselemaan heidän juhannustaan vaan ihan tavallista kesäistä arkea. Parempi näin sillä oli tietenkin kiva, että kaikki paikat olivat auki jne.

Kööpenhaminassa on paljon nähtävää. Valitsimme joitakin kohteita missä kävimme. Ajelimme Sightseeing bussilla ja veneellä, joten näimme paljon jalkojamme väsyttämättä. 50 eur/ aikuinen maksoi lippu jolla sai ajella ympäriinsä bussilla ja veneellä 48 h. Lisäksi tähän sisältyi Tivolin pääsymaksu, jolla siis pääsi Tivolin alueelle, mutta ei laitteisiin.

Torstaina kävimme Nyhavnissa ihailemassa vanhoja kauniita rakennuksia. Sieltä lähdimme kanaaliristeilylle, joka kesti reilun tunnin ajan. Jäimme Strögetillä pois. Siellä hengailimme jonkin aikaa. Söimme Smörrebrödit ja isompi poika osti itselleen halvat aurinkolasit. Itse en ostanut matkalla kuin ruokaa, juomaa ja elämyksiä.

Torstaina ajelimme vielä Colorful Copenhagen bussireitin, jolla näki vähän erilaista Kööpenhaminaa mm. Christianian vapaakaupunkia. Tällä reitillä oli nähtävillä hieman köyhempää seutua kuin Ködby, jossa hotellimme Scandic Ködby oli. Hotelli oli oikein siisti ja mukava. Sieltä oli sopiva kävelymatka Sightseeing bussin pysäkille.

Ködbyn alueella on paljon ravintoloita ja kahviloita sekä pubeja. Valinnanvaraa löytyy. Hintaso suunnilleen sama kuin Suomessa.

Kööpenhamina on mielenkiintoinen sekoitus Pohjoismaista ja Eurooppalaista tyyliä. Tanskan kielikin kuulostaa toisaalta vähän ruotsilta, mutta myös aika paljon saksalta. Jonkinlainen sekoitus näistä, josta ei oikein saa selvää. Tekstiä pystyy jonkin verran arvailemaan, koska on koulussa lukenut ruotsia ja saksaa.

Tässä vähän jotakin reissusta. Jatkan paremmin ensi viikolla.

Kommentit (1)

Eija/Lentävä joogamatto
1/1 | 

Kööpenhamina on kyllä kiva! Pääsin käymään siellä kahdesti opiskeluaikoina, kun viivyin kuukauden Odensessa. Jollain lailla ainakin mulle paljon houkuttelevampi kuin Oslo tai Tukholma. Tanskan kieli toki on aika jännä enkä tehokurssista huolimatta oppinut sitä kunnolla :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat