www.pixabay.com

Minulla on tänään ensimmäinen vapaapäivä ennen lomaa. Olen siis nyt ensin neljä päivää vapaalla ja sitten on kahden viikon loma. Viime vuosina olen pitänyt lomani säännöllisesti aina kaksi viikkoa kerrallaan reilun kolmen kuukauden välein. Eli siis kolme kertaa vuodessa. Olen kokenut tämän hyväksi tavaksi itselleni.

Aiemmin, kun piti kesällä neljän viikon loman niin jäi sitten muille ajoille vähemmän lomaa. Joskus lomien välissä saattoi olla pitkiäkin välejä. Ja yhden viikon loma on mielestäni liian lyhyt palautumisaika itselleni.

 

Tässä 10 hyvää syytä lomailla säännöllisesti:

  1. Vyötärö kaventuu
  2. Elinikä pidentyy
  3. Työteho lisääntyy
  4. Rakkauselämä paranee
  5. Unenlaatu paranee
  6. Stressi lievittyy
  7. Perhesuhteet lähentyvät
  8. Sydämen kuormitus vähenee
  9. Tekee onnelliseksi
  10. Aivosolut lähtevät liikkeelle

 

Ehkä minullakin vyötärö kaventuu, kun jatkan tähän tahtiin lomailua vielä n. 25 vuotta. Aivosolujen liikkeelle lähtö on varmastikin hyväksi tälle blogillekin. Onnellinen olo on jo nyt. Ihanaa, kohta pääsee aurinkoonkin. Tänään aloitan pakkaamisen ja seuraava postaus taitaakin olla sitten se matkakohteen paljastus.

Sitä odotellessa mieti sinäkin sitä seuraavaa omaa lomaasi. Milloin sen pidät ja mitä aiot tehdä silloin?

 

Lähteet https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/5-tieteellista-syyta-joiden-vuoksi-l...

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tiesitko-tasta-syysta-lomailu-on-ter...

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat