Olin aina kuvitellut, että paperiton henkilö on jonkun sortin pakolainen tai maahan luvatta saapunut vieraan maan kansalainen. Kuinka väärässä olinkaan.. Meillä asuu tällainen henkilö. Hän ei piileksi ja hänellä on viranomaisten lupa asua luonamme. Tämä lainsuojaton on 14 vuotias poika, kiltti koululainen. Vain yksi ihminen ei ole tätä hyväksynyt ja se riittää, ettei pojalla ole niitä oikeuksia, jotka jokaisella, rikkeettömällä Suomen kansalaisella tulisi olla. Lapsen oikeuksista puhumattakaan.

Hänellä ei ole henkilöllisyys paperia. Kela kortti sentään, vihdoinkin, mutta se ei ole henkilöllisyystodistus. Hän ei voi tilata ja noutaa paketteja lähiärrältä kuten ikätoverit. Kun hän sairastuu, saa hän merkinnän luvattomasta poissolosta. Hän ei ole saanut rippikouluviestejä omaan numeroonsa, vaan näitäkin tietoja hallinoi joku aivan muu, muttei  hän itse, kuten luokkakaverit tekevät.  Terveystarkastuksen kotioloselvitys ei kelvannut, vaan se on annettu oloista joissa hän ei asu. Kaikkeen tähän riittää se, ettei yksi ihminen vai suostu mihinkään. Korostan MIHINKÄÄN. Olipa pyytäjä poika itse, pojan isä, useat eri sosiaaliviranomaiset tai poliisin lukuisat eri virkailijat. Yksi ulkopuolinen ihminen hallitsee koko perhettämme ja selvästi nauttii tilanteesta. Hän on voittamaton, toistaiseksi. 

Mikä saa ihmisen toimimaan niin kuin hän toimii? Olisitko sinä valmis uhraamaan suhteesi lapseesi, jotta pääset kostamaan, mutta mistä? Paljon kysymyksiä vailla vastauksia.

Pojan passin on väitetty kadonneen ja ettei se ole voimassa. Totuus on toinen. Poliisiasemalla selvisi, että passilla on voimassa oloaikaa tulevaan kesään. Katoamiseenkaan emme jaksa uskoa.  Hän olisi pääsemässä ensi viikolla ensimmäisen kerran elämässään lentokoneeseen ja yhteiselle matkalle Berliiniin. Olemme odottaneet matkaa koko syksyn, vaikka  varasimmekin sen vasta hiljattain, toiveikkaina ja siinä uskossa ettei kukaan ihan oikeasti voi olla näin julma, ajattelematon, kostonhimoinen ja piittaamaton omaa lastaan kohtaan, ettei halua antaa hänen kokea tätä elämystä. Aika käy vähiin, joitakin oljen korsia vielä odotellaan ja sitä, että ihme ja oikeus tapahtuisi.

Toistan itseäni mutta missä on oikeasti oikeus tässä yhteiskunnassa? Poika on kärsinyt tilanteesta useita kuukausia ( en mene yksityiskohtiin mitä kaikkea hän on kokenut, sillä haluan suojella häntä). Alamme koko perhe olla väsyneitä, poikki, loppuunpalaneita. Kukaan ei mahda mitään. Mieheni tapasi viime viikolla sosiaaliviranomaisia ja palvelun tarvetta ei ole. Kaikki on hyvin heidän mielestään. Meidän perheessä asiat eivät ole hyvin, niin kauan kuin sitä hallitsee ulkopuolinen ihminen, joka julmalla, itsekkäällä tavallaan haluaa hankaloittaa arkeamme ja murskata pienetkin ilon aiheemme. Mieheni on jättänyt käräjäoikeuteen hakemuksen pojan yksinhuoltajuuden saamiseksi ja osoittenmuutoksen mahdollistamiseksi. Käsittely, vaikka se esitettiin kiirelliseksi voi kestää jopa puoli vuotta. Hakemuksen jätöstä on joitakin viikkoja.. koska byrokratian rattaa jauhavat hitaasti..

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ? Olemme yrittäneet ajatella näin mutta kauas ja kovaa pimeään on saanut huutaa sillä se ei tunnu vastaavan

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Alkuviikosta: Ajatuksia elämästä, ajanhallinnasta, elämänmuutoksesta, matkailusta sekä koiramaisesta arjestani. Viikon toisessa kirjoituksessa perehdytään  polkujuoksuun ja sen oheisharjoitteisiin sekä muuhun kuntoiluun ja hyvinvointiin.   Unelmia - ei vain haaveltavaksi vaan ajatuksella - One Life - make your Dreams come true <3

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat