Mitä sinulle merkitsee suomalaisuus? Pysähdyn miettimään omaa suhdettani rakkaaseen kotimaahani. Ajatukseni siirtyvät lapsuuteeni. 

Synnyin 70-luvulla Kekkosen Suomeen. Televisio näytti kahdelta kanavalta mustavalkoista ohjelmaa, yleensä iltaisin. Elämä oli turvallista ja maailma suuri. Synnyin urheilulliseen perheeseen ja minulle suuria suomalaisia tuolloin edustivat Helena Takalo, Juha Mieto ja Lasse Viren. Sykähdyttävää oli tänään, Suomen 100.itsenäisyyspäivänä nähdä heidät kaikki presindentin juhlavastaanotolla. 

Molemmat ukkini, Armas ja Eero puolustivat Suomea sodassa. Omat vanhempani eivät ole sota-aikaa kokeneet, mutta sodan läheisyys ja heidän vanhempiensa kokemukset ovat leimanneet heidän lapsuuttaaan. Siitä perintönä myös minä olen elänyt lapsuuden, jossa opin arvostamaan säästäväisyyttä, vanhempien kunnioitusta, ahkeruutta sekä uutteran työn merkitystä. 

80-luvulla maailmani laajeni, pääsin ensimmäisen kerran ulkomaille, Viipuriin ja myöhemmin samalla vuosikymmenellä muuallekin useamman kerran. Opin näkemään Suomen ja kotiseutuni, Savonlinnan osana laajempaa kokonaisuutta. Vertailemaan ja arvostamaan asioita joita meillä täällä on, kuten puhdas luonto, turvallinen ja siisti elinympäristö sekä mm. hyvä terveydenhuolto. Nuorena  ehkä enemmän silti  haikailin maailman ihmeitä, joita ei ollut ulottuvillani; Lontoon upeat levy- ja vaateliikkeet ja McDonaldsit tekivät teini-ikäiseen Taruun suuren vaikutuksen. Oma kotiseutu ja varsinkin kotikylä tuntui "tuppukylältä" kaukana kaikesta jännittävästä.

 Myös tiedotusvälineet toivat voimakkaammin maailman lähemmäksi Savoa. Savonlinna matkailukaupunkina oli presidentti Koiviston kaudella useampaan otteeseen valtiovierailujen kohteena. Kotikylälläni Lehtiniemessä toimi vielä tuolloin Rauhalinna jonne näitä arvovieraita majoitettiin. Tapasin hyvin lähietäisyydeltä Japanin nykyisen keisarin puolisoineen ja Ruotsin Kalle ja Silviakin vierailivat Savonlinnassa.

90-luku toi lama-ajan jälleen Suomeen. Minulle se henkilökohtaisesti näyttäytyi nuorena aikuisena työttömyysjaksoina ja seuratessa yrittäjämieheni kamppailua, josta selvisimme kuitenkin yhdessä. Varmasti lapsuudessa opittu säästäväisyys ja vaatimattomuus auttoivat yli noiden vaikeiden vuosien. 

2000-luku avasi silmäni näkemään oman kotiseutuni kauneuden. Erityisesti kotikyläni ja lapsuudenkotini avautuivat silmissäni aivan uuden näköisenä. Se ei enää ollutkaan se mitätön peräkylä, vaan ylpeydenaihe jossa voisi hyvinkin kuvitella asuvansa eläkepäivillä?

Millainen on miun Suomi nyt? Kovin erilainen kuin 70-luvulla. Suomestakin on kasvanut monikultuurinen valtio. Tyttärelläni on useita ystäviä joiden syntyperä on joku muu kuin suomalainen. Olen ylpeä, että olen osannut kasvattaa hänestä suvaitsevan ja avarakatseisen. Samalla koen huolta turvallisuudesta, joka ei ole enää itsestäänselvyys edes kotikaupungissani. Enkä tarkoita tällä pelkkää terrorismin uhkaa. Myös Suomen kansa voi huonosti. Työelämä sanelee kovia ehtoja ja vaatimukset ovat kovat, tulosta on synnyttävä ja kaikesta säästetään. Paineiden alla ihmiset tekevät toisilleen kamalia asioita. 

Samalla olen ylpeä satavuotiaasta Suomesta - olemme edelleen suhteellisen turvallinen, kaunis ja puhdas maa. Olemme edelläkävijöitä monissa asioissa! 

On onni olla suomalainen <3 

pääkuvassa tyttäreni kanssa 2011 New York City Maratonilla 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Alkuviikosta: Ajatuksia elämästä, ajanhallinnasta, elämänmuutoksesta, matkailusta sekä koiramaisesta arjestani. Viikon toisessa kirjoituksessa perehdytään  polkujuoksuun ja sen oheisharjoitteisiin sekä muuhun kuntoiluun ja hyvinvointiin.   Unelmia - ei vain haaveltavaksi vaan ajatuksella - One Life - make your Dreams come true <3

Blogiarkisto

Kategoriat