Miltä kuulostaisi päiväunet kuntosalilla? Olen etuoikeutettu - työskentelen yksityisellä kuntosalilla Savonlinnassa, joka on tuonut mielenkiintoisia uutuuksia asiakkailleen ennenkin - CrossFit, tankotanssi, ilmajooga, Lavis, itämainen tanssi ja nyt viimeisimpänä ilmahuilin eli päiväunet!

Päiväunille pääsee joka päivä klo 12, päätän heti toisena aamuna käydä kokeilemassa - täytyyhän minun tietää mistä tässä on kyse. Miltä päiväunet kuntosalilla tuntuvat, onko liinassa mukava köllöttää, osaanko rentoutua, nukahdanko?

Saavun toiselta toimipisteltämme paikalle viisi minuuttia ennen tunnin alkua, paikalla ei tällä kertaa näytä olevan muita. Tiskillä kyllä muutama asiakas kyselee tunnista, muttei jää tällä kertaa vielä  kokeilemaan. Menemme saliin, työkaverini Leevi näyttää miten liinaan sujahdetaan makuulle.

Ennakkoon tiesinkin, että päällä on oltava kainalot peittävä pusero ja vaatteissa ei saa olla vetoketjuja tai muita liinaa repiviä osia. Korut, mikäli niitä olisi, tulisi riisua pois. Riisun kellon kädestäni , kännykän jätän laukkuun salin ulkopuolelle ja sujahdan liinaan. Halutessani olisin voinut ottaa myös unimaskin ja korvatulpat, mutta päätän vain sulkea silmäni ja aistia kokemuksen ilman lisävarusteita. Haluan myös kuunnella nauhoitteen joka ohjaa rentoutumaan.

Löydän nopeasti mukavan asennon ja suljen silmäni. Nauhoitteelta alkaa kuulua rauhallinen miesääni, joka kehottaa rentoutumaan ja löytämään mukavan asennon, unohtamaan arkiset asiat ja rauhoittumaan tähän hetkeen. Yritän poistaa mielestäni kaiken joutavan ja rentoutua. Tietoisuus siitä, että makaan tässä kesken työpäivän häiritsee ehkä hivenen rauhoittumistani ja se tosiasia, että äännitteellä puhuu työnantajani, palkanmaksajani. Hänen äänensä kyllä soveltuu rauhoittavalle nauhalle, mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan .. työajalla tässä huilailen :D Pikku hiljaa kertojan ääni vaimenee ja tilalle tulee veden kohinaa, kuin aallot löisivät rantaan. Alan saavuttaa vapautuneemman tilan. Kuvittelen miltä rannassa näytää, nuuhkin veden tuoksuja. Kuuntelen hengitystäni, se rauhoittuu. Aaltojen kohinaan alkaa sekoittua lintujen ääniä, aallot vaimenevat ja tilalle jää rauhoittavaa lintujen laulua. Ajatukseni lähtevät seikkailemaan....

On lämmin kesäpäivä. Seison Peltoharjun pihassa, se on vanha mummolani Joroisissa. Katselen pihapiiriä. Marjapensaat, päärakennus, aitta, aitan takana ulkohuussi, navetta ja mäen alla sauna. Ennen kuin astelen sisälle mummolaan palaan äkkiä, kuin hädässä, että hävitän tämän olotilan ja tunnelman, takasin postilaatikolle. Haluan kokea tämän kaiken rauhassa. Muistaa tuoksut, pienet yksityiskohdat, ihmiset, kaiken.  Pienelle tytölle postilaatikko oli  tavattoman kaukana.   Olikohan matka tuskin kilometriä? Katselen postilaatikkoa. Puinen itsetehty ja valkoinen? Muistelen, että vieressä oli ehkä myös toinen laatikko, mutten ole varma, harmittaa, olen unohtanut. En voi kuitenkaan moittia itseäni, edellisestä käynnistä tuossa risteyksessä oli liki 35 vuotta. Lähden kulkemaan kohti mummolaa uudestaan. Ensin on metsää. Kohennan asentoani, ikäänkuin nähdäkseni paremmin, ollakseni valpaana. Saavun pellon reunaan, josta avautuu näkymä pihaan

Peltoharju - lapsuuden mummola

Lähestyessäni pihaa oikealle (pois kuvasta) jää malissi, joksi mummolan heinälatoa kutsuttiin. Malissista minulla on yksi ainoa pelottava muisto, kun ukki tippui korjaustöissä sen katolta ja joutui ambulanssilla sairaalaan. Malissin jälkeen ennen pihaa, mäen alla on sauna. Nousen pientä lyhyttä rinnettä takaisin pihaan. Marjapensaat. Punaisia ja mustia viinimarjoja sekä karviaisia. Päärakennus, mummola. Astelen sisään. Pieni eteinen. Kohennan jälleen asentoani, käännän päätä puolelta toiselle, suoristan selkääni. Kuuntelen liinan keinuntaa. Kärsin herkästi huimauksesta. jään kuuntelemaan liinaa. Se keinuu kevyen sopivasti. Vajoan takaisin ajatuksiini. Minkälainen oli eteinen; lähtivätkö rappuset yläkertaan suoraan, tupaan mentiin varmasti ovesta oikealla puolella. Suoraan edessäni näen pöydän ja puusohvan. Oliko siinä jo heti ruokapöytä vai oliko tuvassa myös toinen pöytä. Muistikuvani ovat hapuilevia. Keittiön nurkassa oli kuitenkin varmasti vaalen vihreä tai sinisenvihreä astiakaappi ja leivinuuni. Tuvan perältä mentiin peräkammariin joka oli isomummo Hilman kammari. Vähän pelottava ja pieneltä tytöltä kielletty alue. Isonmummon piti saada levätä rauhassa.

minä Tellervo mummon sylissä, äiti Ulla ja isomummo Hilma kiikkutuolissa

Palaan eteiseen. Rappuset, niiden keskivaiheilla oli pieni ikkuna, josta näki pihatielle, aina metsänreunaan asti. Se oli ikkuna, josta odottelimme Hemppo enoa kotiin. Hän oli pienen tytön sankari ja ensi-ihastus. Tulen yläkertaan, vasemmalla ensimmäisenä oli tyttöjen huone, jossa tätini asuivat tai olivat asunneet. Suoraan edessä oli toinen, isompi makuuhuone, joka oli alunperin ollut pojilla, minun enoillani. Isosta makuuhuoneesta muistan ison komean ryijyn.  Palaan alas ja takasin pihapiiriin. Pihan perällä oli ulkohuussi. Pimeällä sinne pelotti mennä, mutta onneksi pienenä minulla oli oma pieni punainen potti sängyn alla :) Pitkä aittarakennus. Joudun jälleen pinnistämään muistiani. Yläkerrassa taisi olla kesäisiä nukkumatiloja, alhaalla ruokavarasto, jossa oli valtaan iso pakastin ja talli enoni Pentin hevoselle. Hevosen olemassa oloa en kyllä rehellisesti sanoen muista itse olenkaan. Vaikka mummon lempijuttu oli aina kerrata miten olin komentanut enoa joka ei jaksanut viedä minua hevosta hoitamaan  "halluut sie, halluut sie et siun hevoseis kuoloo, hallut sie"  Sen sijaan navetan muistan. Lypsäviä oli jonkin verran ja vasikkakarsinassa kesäisin puolenkymmentä vasikkaa, joita kävin innokaasti hoitamassa. Kesäiltoihin kuului karjan ajo laitumelta navettaan lypsylle yhdessä ukin kanssa. minulla oli oma pieni koivun oksa kädessäni, jolla ohjasin lehmiä. 

peltotöissä isosetien ja kotiapulaisen kanssa

Huokaisen onnellisena. Kuuntelen hengitystäni. Se on rauhoittunut, tasoittunut. Mieli on rauhoittunut päivän kiireistä. Lipunut lapsuuteen.Onnelliset, huolettomat lapsuuden kesäpäivät maalla ovat täyttäneet ajatukseni. En ole malttanut nukahtaa. Mitähän kello on? Kuinkahan kauan vielä voin tässä lepäillä? Yritän hetken ottaa kiinni uudesta ajatukseta, mutta luovutan. Pidän silmäni  edelleen suljettuina. Kuuntelen hengitystäni. Lintujen ääniin alkaa sekoittua veden kohinaa. Se on selvä merkki, että tunti on pian päättymässä. Ilman ajatuksia aika tuntuu pitkältä. Veden äänet vaimenevat ja tilalle tulee selvästi voimakkaammalla äänenvoimakkuudella rauhoittavaa musiikkia ja kertojan lempeän määrätietoinen ääni kertoo päiväunien päättyvän. Avaan silmäni rentoutuneena ja nousen rauhallisesti liinasta istumaan virkistyneenä ja onnellisena ja valmiina jatkamaan päivän töitä!

Jos sinulla on tilaisuus - suosittelen ehdottomasti tätä kokemusta!

virkistyneenä aika palata töihin!

Kommentit (0)

Seuraa 

Alkuviikosta: Ajatuksia elämästä, ajanhallinnasta, elämänmuutoksesta, matkailusta sekä koiramaisesta arjestani. Viikon toisessa kirjoituksessa perehdytään  polkujuoksuun ja sen oheisharjoitteisiin sekä muuhun kuntoiluun ja hyvinvointiin.   Unelmia - ei vain haaveltavaksi vaan ajatuksella - One Life - make your Dreams come true <3

Blogiarkisto

Kategoriat