Tänään on äidin syntymäpäivä! Mitäpä hänelle kirjoittaisin? Ehkä olisi aika kiittää - kuinka usein niin tulee tehtyä normaalisti? Kiitos elämästä jonka annoit minulle! Mitä muuta olen sinulta saanut? Pysähdyn jäsentämään ajatuksiani. Palaan ajassa lapsuuteeni, tämäkin on perua sinulta äiti, kirjoittamisen taito. Asiat jäsennellään ensin: alkusanat, johdanto aiheeseen, lyhyt katsaus asian taustoihin, sitten siirtyminen itse aiheeseen,  kronologisesti ja selkeästi. Kirjoita napakasti. Lopuksi yhteenveto, lyhyt tiivistelmä ja perustelut. 

Sitä ei käy kieltäminen että olin pienenä isin tyttö, äitikin sen tietää. Isä ei hennonut sanoa useinkaan ei, ja äidille jäi se tiukemman vanhemman rooli. Ensimmäiset ikävuoteni olin äidin kanssa kotona, koulukodissamme, josta kerroinkin aiemmin. En muista tuosta ajasta paljonkaan, mutta se on varmasti ollut mukavaa. Joskus olin hoidossa naapurissa pikkuserkkujeni luona pienempänä, mutta varsinaisesti jouduin säännölliseen hoitoon vasta eskari-iässä ja se oli melkoinen shokki! "Pennut otti tavaroita" ja tädit pakottivat päiväunille joita en ollut nukkunut ilmeisesti enää pitkään aikaan. Ikävöin kotiin. Olin aika ressukka suoraan sanottuna. Päiväkotitraumaa lisäsi varmasti se, että äiti oli viikot poissa kotoa, hänen aloitettua opiskelut vieraalla paikkakunnalla.

Tuo aika ei kestänyt loputtomasti, kolmen vuoden jälkeen äiti oli jälleen kotona ja muutimme koko perhe uuteen kotiimme. Äiti leipoi viikonloppuisin, oli ihana herätä leivinuunin räiskeeseen ja taikinakulhojen kolinaan. Usein nuo viikonloppuaamut tosin tarkoittivat myös omanhuoneen siivousta tai osallistumista leivontaan tai muihin kotitöihin - varsinkaan siivouksesta en ollut järin innostunut. Kiitos turvallisesta ja lämpimästä kodista jonka tarjosit minulle lapsena. Kiitos kodinhoidon perustaidoista joita minulle opetit - olihan se hassua joskus kun opeteltiin miten siivousluuttu väännetään oikein kuivaksi tai kuinka vaatteet laitetaan kuivumaan että ne on helppo silittää tai viikata kaappiin.

 Olit ja olet edelleen kannustava ja rohkaiseva - olet opettanut minulle esiintymisen vaikean taidon. Kärsin lapsena lukihäiröstä, mutta esiinnyin silti monille sadoille kuulijoille, kun luin jouluevankeliumia työpaikkasi joulujuhlassa! Kuinka se onnistui, sinnikkäällä harjoittelulla. Luimme, luimme ja luimme. Harjoittelimme äänenpainoja, tauotusta ja katseen nostamista yleisöön. Osaan jouluevakeliumin ulkoa vielä tänäkin päivänä!  Opin ymmärtämään että hitaasti lukeminen ei ole sama kuin huono lukeminen - päinvastoin. Sain itsevarmuutta. En ollut enää se sama rassukka kuin päiväkodissa, kun rohkaisit minua. Muistan myös kuinka joskus viikonloppuisin opettelimme tanssimaan! Se oli hauskaa! Halusit, että osaan perustaitoja elämässäni ja tanssi oli yksi niistä, valssin, jenkan, polkan ja tangon perusaskeleita veivattiin yhdessä! Kerran muistan että veit minut myös oikealle lavalle Joroisissa!

Rakkauteni liikuntaan sanotaan syntyneen jo "äidinmaidossa". Olen siitä hyvin onnellinen ja kiitollinen sinulle! Sain mahdollisuuden harrastaa monipuolisesti. Äiti - olit kannustava ja läsnäoleva. Kun pelasin pesäpalloa, olit kentänlaidalla myymässä makkaraa tai hurraamassa. Kun hiihdin kilpaa, osallistuit innokkaasti seuran toimintaan ja toimit monta vuotta kuuluttajana kisoissa! Olet toimelias nainen ja esimerkkisi on kannustanut minuakin reippaaksi ja aktiiviseksi aikuiseksi. Nyt itsekin äitinä en kyllä ole jaksanut olla yhtä aktiivinen seuravaikuttaja kuin sinä, mutta olen pyrkinyt tarjomaan tyttärelleni mahdollisuuksia tutustua erilaisiin harrastuksiin ennakkoluulottomasti. Opetit minulle myös ettei liikunnan aina tarvitse olla niin kilpailuhenkistä. Osallistuin kanssasi kerran suunnistuskilpailuun. Lähdimme lähinnä tutustumaan karttaan ja ulkoilemaan - taisimme pysähtyä syömään marjojakin, ellei nyt aivaan keräämään  - onneksi emme tienneet tuolloin, että tulokset olisivat seuraavana päivänä paikallislehdessä! Kyllä meitä nauratti!  

Mieleeni on jäänyt myös eräs uudenvuoden aatto. En muista, että meillä olisi mitenkään erityisesti koskaan vietetty uutta vuotta. Raketteja varsinkaan ei ollut koskaan, enkä niitä kaivannut, mutta ehkä tuolloin niistä olin kaupungin hienoista ilotulituksista haaveillut, sillä ehdotit minulle yllätäin, että mitäpä jos kiipeäisimme lähellä olevan rinteen päälle niitä katselemaan. Vain me kaksi. Isä jäi kotiin, taisi mennä jo nukkumaan. Lähdimme tarpomaan kohti mäkeä toppapukuihin vuorautuneina. Pakkastakin oli jonkun verran lunta melkoisesti, kun pursuimme rinnettä ylös. Kapuaminen oli hankalaa mutta samalla hauskaa, nauraa rätkätimme tälle hassulle päähänpistolle. Vaivamme palkittiin ja kyllähän niitä raketteja viimein nähtiin. Kiitos heittäytymistä ja hulluttelusta. Sekin on taito joka on opeteltava.

Edetäkseni johdonmukaisesti poikkean kronologisesta kerronnasta tämän yhden kerran, kun pysyttelemme hullunkurissa muistoissa. Olin juuri aloittanut autokoulun ja ensimmäinen ajotunti olisi tulevalla viikolla. Äiti yllätti minut ehdottamalla, että lähdetään vähän kokeilemaan ajamista! MITÄ IHMETTÄ! Äiti, joka noudatti kaikkia mahdollisia pykäliä ja arkaili ettei nyt vaan sattuisi mitään, ehdotti minulle tällaista laittomuutta! Ehdottomasti suostuin! Menimme melko lähellä kotiamme olevalle syrjäiselle tasaiselle pellolle. Äiti neuvoi hallintalaitteet ja ajamisen perusteet ja sitten harjoiteltiin! Aivan mahtavaa heittäytymistä sinulta äiti, kiitos!

Äiti oli minua kohtaan hyvin suojeleva , vaikka tätä kirjoittaessani ja näitä hassunkurisia muistoja kerratessani se ei aivan siltä ehkä näytäkään. Varsinkin siinä vaiheessa kun aloin itsenäistyä äiti hätäili ja oli huolissaan kun aloin liikkua kaupungilla kavereiden kyydeillä ja saatoimme käydä vaikkapa laskettelemassa naapuripitäjässä. Ymmärrän sen nyt oikein hyvin kun oma tyttäreni on pian 17-vuotias. Sinulla äiti oli kuitenkin rohkeutta laskea minut maailmalle ensimmäisen kerran jo ollessani 16 vuotias. Siitä olen myös sinulle kiitollinen. Matkustin yksin, vailla ennakkoon yhtään tuttua 5 viikoksi Englantiin, Brightoniin kielikurssille. Opin paitsi itsenäistymään, myös rohkaistuin puhumaan vierasta kieltä. Näistä molemmista asioista on ollut minulle suunnattomasti etua elämässäni. Tuo matka opetti myös paljon ympäröivästä maailmasta, eri kulttureista ja tavoista. Se synnytti myös haluan matkustamiseen ja maailman tutkimiseen.

Äiti on taitava käsityöihminen. Hän rakastaa etenkin neulomista ja nykyisin myös itse lankojen värjäämistä. Kun olin pieni hän myös ompeli paljon vaatteita ja kutoi mattoja. Niitä taitoja en perinyt, vaikka molemmat vanhempani ovat kädentaidoiltaan eteviä. Äiti varmasti huomasi etten ollut kiinostunut käsitöistä eikä painostanut minua niiden pariin, Hän näki kuinka rakastin mm. hiihtämistä, juoksemista ja pesäpalloa ja kannusti ja tuki minua niissä täydellä sydämellään!

Täyttäessäni 40 vuotta jokunen vuosi sitten matkustimme naiset kolmessa polvessa: äitini, minä ja tyttäreni New Yorkiin, jossa juoksin syntymäpäivänäni maratonin. MItä hyvältä se tuntuikaan kun äiti ja Nella olivat minua kannustamassa kadun laidalla! Tuolla reissulla me naiset myös vähän hulluteltiin ja äiti osoitti jälleen kykynsä heittäytyä! 

Hyvää syntymäpäivää äiti ja kiitos niin monesta asiasta! - tässä muutama muistojen helmi jotka tänään nousivat pintaan!

Tehtävä lukijalle: mitä sinä haluaisit sanoa omalle äidillesi? Miksi et kirjoittaisi asioita ylös,vaikkapa ranskalaisin viivoin. Yllätä ja kirjota kirje tai sähköposti! Tai jos kirjoittaminen on vaikeaa kerro se hänelle! Jutelkaa & muistelkaa asioita jotka nousevat listallesi!

Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle lukija!

Kommentit (0)

Seuraa 

Alkuviikosta: Ajatuksia elämästä, ajanhallinnasta, elämänmuutoksesta, matkailusta sekä koiramaisesta arjestani. Viikon toisessa kirjoituksessa perehdytään  polkujuoksuun ja sen oheisharjoitteisiin sekä muuhun kuntoiluun ja hyvinvointiin.   Unelmia - ei vain haaveltavaksi vaan ajatuksella - One Life - make your Dreams come true <3

Blogiarkisto

Kategoriat