Se oli  kesä kasiviis. Olin mummolassa. Oli siistiä ajaa sinne yksin linja-autolla noin 90 kilometrin matka, Savonlinnasta Joroisiin. Olin niin isoa ja sitten samalla kuitenkin pieni tyttö ja ostin vähän häpeissäni Jekku lehden kylän T-kaupasta, "pikku siskolle" vien, taisin vielä kassalla valehdella, ihan kuin se olisi sitä myyjää kiinnostanut. Lehtien kirjeenvaihtopalstat olivat tuohon aikaan suosittuja. Olin innokas Dingo fani ja niinpä silmääni pisti Dingo fani Johannan ilmoitus. Johanna oli Kaustisilta, kaukaa toiselta puolelta Suomea. Kuulosti hienolle. Tuhersin kirjeen, jossa ilmeisesti Dingo hulluuden lisäksi kerroin rohkeasti urheiluharrastuksistani, eipä minulla toden totta muita harrastuksia ollutkaan! Kirjeen kirjoitettuani piti vielä hankkia postimerkkejä ja päästä postilaatikolle lähettämään kirje eteenpäin. Sitten seurasi päivien, ehkä jopa viikkojen odotus ja jännitys, saisinko vastauksen kirjeeseeni. Arvelin, että Johanna oli varmasti saanut paljon vastauksia. Odotukseni palkittiin ja Johanna vastasi. Ensimmäisissä kirjeissä tutustumme ja käydään läpi Dingon jäseniä ja uusimpia Dingo uutisia. Johannakin harrastaa erilaisia urheilulajeja mutta ennen kaikkea on kunnon Dingo fani. Hän fanitti Peteä, minun suosikkini oli tylsästi bändin keulukuva Neumann. Johanna on selvästi kunnon Dingo asiantuntija ja vaikutti niin siistille tyypille. Maininnat kirjeiden lopussa "lähden nyt kylälle" tai  kertomukset miten hän oli ollut kylällä näkemässä kavereita kuulostivat maalaisesta siistille ja Kaustinen oli silmissäni jotain hienoa. Itse jos olisin Lehtiniemessä lähtenyt kylälle, olisi se tarkoittanut varmaan seisokelua yksin ison petäjän vieressä. Hyvässä lykyssä serkkupoika tai ehkä toinenkin olisi saattanut ajaa mopolla ohi :D En tullut ajatelleeksi, että Savonlinna, joka kuitenkin oli ihan arkipäivää minullekin, koska olin yläasteiässä, oli  ihan hieno paikka.

Dingo huumaan suuruus, jota on enää nykypäivänä vaikea käsittää  konkretisoituu eräässä Johannan kirjeessä: " oot sä ostanu Alibii? ( hihittelyä.. mikä kysymys tämä on teinitytön kirjeessä :D )  Siin Alibis on se juttu siit tytöst joka hakattiin pesäpallomailalla ja sit se tyttö, joka oli yökyöpelis Neumannin reppuseläs. Molemmat ollu Nipan reppikses ja sit kateelliset hakannu"  En muista tapauksia, enkä ollut ostanut Alibia ( :D ) , mutta ajoittain kun Neumannia haastatellaan ,tulee näitä hurjia muistoja esille. Vastaavaa fanitusta ei ollut varmaankaan ennen tätä Suomessa koettu, eikä sen jälkeen. Ehkä ihan hyvä niin.

yksi leikekirjoistani, joka komeilee edelleen kirjahyllyssäni

 Myös televisio-ohjelmia ja kirjoja käymme läpi kirjeissämme. Molemmat tykkäsimme Dallasista , Dynastiasta sekä Viinitila Falcon Crestistä. Myöhempinä vuosina ystävyys selvästi syvenee ja luottamus välillämme kasvaa ja alamme kertoa toisillemme salaisuuksia ( ne jääkööt edelleen salaisuuksiksi välillemme) 

Jossain vaiheessa aikuisuuden kynnyksellä kirjeet harvenevat. Menemme molemmat naimisiin ja saamme perheet. Johanna lähettää kauniin  hääkuvansa. Kirjeitä tippuu noin  kerran vuodessa, joskus taitaa olla välivuosiakin. Jonkunlainen yhteys  ja luottamuksellisuus ystävyydessämme säilyy. Kerromme edelleen salaisuuksia, vaikeitakin asioita toisillemme. Elän raskasta elämänvaihetta 2000 luvun puolivälin tienoilla ja kerron kaoottisesta elämänvaiheestani Johannalle. Hänen elämässään on myös menossa raskas vaihe. Hän ei ymmärrä toimintaani ja kertoo mielipiteensä suoraan, aivan kuten meillä on tapana. Mehän emme ole koskaan tavanneet ja uskallamme näin ollen kertoa toisillemme kaiken. Mutta olinko nyt kuitenkin kertonut liikaa? Kadutti ja hävetti. En muista kuinka nopeasti ja mitä vastasin. Puolustin varmaankin itseäni jollain tavalla, selittelen tekojani. Jään jännittämään. Kuulenko Johannasta enää koskaan?  En enää muista hänen seuraavan kirjeensä sisältöä, mutta sen muistan kun näin sen postilaatikossa, miten helpottunut olin jo pelkästään nähdessäni kirjeen vielä avaamattomana kädessäni <3 Pelkäsin ettei tuota kirjettä koskaan tulisi. Hän kirjoitti minulle, yhteytemme ei ollut katkennut!

Vuosien varrella välillä ajattelin miten hassua oli että olimme olleet kirjekaverit yli 20 vuotta, mutta emme olleet koskaan tavanneet. Toisella puolella Suomea asui Johanna, joka tiesi minusta kaiken, mutten koskaan ollut kuullut hänen ääntään tai tavannut häntä. Johanna oli joskus jopa käynyt Savonlinnassa, mutta minä en koskaan Kaustisilla. 

Kuluneena kesänä ,tavallinen elokuinen perjantai muuttui yllättäin ikimuistoiseksi. Olimme olleet Johannan kanssa joitakin vuosia Facebook kavereita. Kirjeenvaihto oli päättynyt. Nyt seurasimme toistemme tekemisiä Facebookin välityksellä. Emme lähetelleet edes yksityisviestejä. Tuona ikimuistoisena perjantaina Johannalta kilahti viesti : "mitä ruokapaikkaa suosittelisit Savonlinnnassa?" Siitä alkoi viestien vyöry ja jälleen rohkea kysymys: haluaisitko tavata? KYLLÄ! Vajaan parin tunnin kuluttua ensimmäisestä viestistä näin miten Johanna käveli sisään työpaikalleni. Näin miten hän lähestyi ulko-ovea ja päässäni alkoi soida kadonneen jäljellä tunnari: itketti ja nauratti yhtä aikaa. Liikutus oli molemminpuolista! Halasimme ja juttua riitti kuten vanhoilla tutuilla ,vaikka tapasimme vasta ensimmäistä kertaa. Asiaa olisi ollut niin paljon, mutta aikaa oli vähän. Olemme luvanneet nyt toisillemme, että jatkamme kirjoittelua ja tapaaminenkaan ei jää viimeiseksi, eikä seuraavaa odoteta enää 35 vuotta.. ehkäpä jo ensi kesänä Kaustisella? Olisihan se aika nähdä miten mahtava paikka se oikein on!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ajatuksia elämästä, ajanhallinnasta, elämänmuutoksesta, matkailusta sekä koiramaisesta arjestani. Välillä juttua myös mm. polkujuoksuun ja sen oheisharjoitteisiin sekä muuhun kuntoiluun ja hyvinvointiin.   Unelmia - ei vain haaveltavaksi vaan ajatuksella - One Life - make your Dreams come true <3

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat