Kirjoitukset avainsanalla #polkujuoksu #juoksukilpailu #kotkistrailrun

Heräsin lauantaiaamuna ennen kellon herätystä pieneen jännitykseen - tänään vihdoin pääsisin kokeilemaan polkujuoksua ihan oikeassa tapahtumassa. Illalla olin varannut vaatteet ja  juoksukengät valmiiksi, sekä tehnyt soittolistan menevistä kappaleista vauhdittamaan menoani. Mietin kyllä, että "tosi polkujuoksija" ei varmaankaan kuuntele musiikkia, vaan nauttii luonnon äänistä.  Polkujuoksija untuvikkona minulla ei varsinaisesti ollut käsitystä tulevasta radastakaan. Olin harjoitutellut pääasiallisesti kotini lähellä olevalla kuntoradalla, jossa oli ihan haastavia nousujakin. Poluilla, jotka polveilevat mukavasti kuntoradan "sisällä" olin vähän käynyt kokeilemassa varsinaista polkujuoksua. Kuvittelin tulevalle reitille mielessäni metsäteitä, pitkospuita, ehkä kapeeakin polkua. Ainut mitä olin Kotkatharjun radasta kuullut oli "juurakkonousu". 

Juostava matka oli 14 kilometriä - ennen olisin ajatellut, että "pikamatka" mut koin pelonsekaista kunnoitusta tätä matkaa kohtaan. Silti en varsinaisesti tankannut ennakkoon hiilihydraatteja enkä nauttinut tavallista enemmän nestettä - kyse olisi kuitenkin suht lyhyestä juoksusta. Ennakkoon olin arvioinut, että minulta kuluisi matkaan noin 1h 30-45 minuuttia, riippuen reitin haastavuudesta ja siitä kuuluisasta "päivän kunnosta". Ennakkofiilikset olivat sekavat - valmistava edellisen lauantain vain 6 kilometrinen oli mennyt surkeasti, se tuntui raskaalle ja ajattelin jaksanko mitenkään suoriutua asettamasti haasteesta. Harmitti, olin kuitenkin harjoitellut en paljon, mutta jonkun verran kuluneen noin puolen vuoden ajan. 

Sää kisa-aamuna oli epävakaa. Tomi läksi urheasti minulle kannustusjoukkoihin vaikka oli valvonut edellisen yön töissä. Ajellessamme Savonlinnasta Joroisiin noin 85 kilometrin matkan, ehti sataa vettä moneen otteeseen. Olin unohtanut kertakäyttösadetakit kotiin (rehellisesti sanoen, en ollut muistanut ollenkaan, että yleensä AINA varasin sadetakin juoksukisoihin mukaan) .Saapuessamme Kotkatharjulle ei satanut vettä, mutta sää oli kuitenkin hivenen kolea, joten sateenuhkan ja hivenen viileän sään huomioiden vaihdoin juoksupaitani pitkähihaiseksi. 

Tapahtumassa oli varsin vähän osallistujia, joten oli ilmiselvää, että juoksusta tulisi yksinäinen. Olin kyllä harjoitellut yksin, mutta yleensä olin osallistunut vain tapahtumiin, joissa oli satoja, tuhansia, jopa kymmeniätuhansia osallistujia. Juuri ennen lähtöä sain kuulla, että olin omassa sarjassani, naiset 40 ainut osallistuja, se kevensi fiilisti ja hymyilin mielessäni, olen niin voittaja -itsenivoittaja tänään - hoidan tämän homman maaliin asti ja saan jonkun kivan pienen palkinnonkin vielä!

Lähtöhetki lähestyi, pieni porukka kerääntyi lähtökaaren alle, huvitti olin niin "pihalla" etten olisi edes tiennyt mihin suuntaan reitti lähtee! :) Seurasin porukkaa ja asettauduin riviin, kuuluttaja kertoili vähän reitistä, sen haastavista kohdista ja varoitteli alun vauhdinhuumasta. Otin kiinni vinkeistä ja lähtöluvan saatuamme läksin matkaan rennosti hölkkäillen, pääporukka kirmasi vauhdilla metsään ja hävisi. En viitsinyt katsella olkani yli mutta pian selkäni takaa alkoi kuulua iloista lasten keskustelua, hyvä, en siis ollut heti kättelyssä ihan viimeinen :) Muistin myös sen tosiasian, että suurin osa porukasta kiertäisi radan vain kerran, juosten 7 kilometriä, kun minulla olisi vielä toinen kierros tarvottavana ja todennäköisesti ihan yksin! 

Radan alku oli kuin vanhaa kuntoradan pohjaa, vaihtuen pian kapeksi poluksi. Ensimmäinen kierros meni ihmetellessä ja uteliaana mitä seuraavan mutkan takaa paljastuu. Pian startin jälkeen alkoi sataa, salamoida ja paukkua! Fiilis metsän suojassa oli upea ja vauhditti menoa mukavasti - ai että minä rakastan tätä touhua! Aloin pikku hiljaa ymmärtää mikä polkujuoksussa koukuttaa! Vauhtia ja varmuutta menoon toi myös selät jotka vilkkuivat edelläni, en siis ollutkaan täysin menettänyt kanssajuoksijoita, samalla sain varmuutta että todellakin kestin oikealla reitillä! Reitti oli kyllä selkeästi merkattu, enkä missään vaiheessa  kokea siitä epävarmuutta, mutta koska olin täysin uudessa ympäristössä, oli se ihan aiheellinen pieni huoli etukäteen. 

Saapuessani ensimmäiseltä kierrokselta maalialueelle sade oli pikku hiljaa lakannut jälleen ja ukkosen jylinäkin ainakin toistaikseksi rauhoittunut. Selkä jota olin juoksun aikana seurannut edelläni oli maalissa juomapisteellä ja huusi iloiset kannustukset ja tsempit toiselle kierrokselle. Pysähdyin hörppäämään rauhassa juotavaa ( kokemuksesta tiesin, että riski vetää juoma henkeen juostessa oli ilmeinen, joten pysähdyin juomaan) ennen kuin jatkoin iloisena, hyvävoimaisena hyvillä mielin toiselle kierrokselle. Ennen kaikkea iloitsin, että olin niinkin hyvissä voimissa joten olin luottavainen että toinenkin kierros menisi samalla hyvällä fiiliksellä. Tätä ajatuskulkua läpikäydessäni ei mennyt kuin hetki, kun.. nilkkani teki nopean, ilkeän  sivuttaisliikkeen ja tunsin kuinka vihlaisi terävästi. Huusin ja kirosin metsässä ( tiesin että olin siellä täysin yksin, edellä juosseet olivat menneet jo kauan sitten ja ne jotka tulivat jäljessäni ensimmäisellä kierroksella, olivat kaikki maalissa) Järki sanoi käänny takaisin ja nilkuta lähtöalueelle ( olin ehtinyt edetä vain noin kilometrin toista 7kilometrin kierrosta) otin kuitenkin varovaisia askeleita menosuuntaan, nilkaa särki ja saatoin vain varpaan kärjellä kevyesti koskettaa maata. Pysähdyin kirosin uudelleen niin paljon kuin ääntä läksi. Siinäkin oli jotain maagista, huutaa metsässä, Askel askeleelta alkoi tuntua vähän paremmalta ja muutaman minutin kuulosteltua päätin, että tänne on tultu voittamaan, läksin varovasti tapailemaan juoksu askeleita ja soittimestani kajalti " sarvet esiin" vanha voimabiisini vuosien takaan. 

Pysähdys oli sotkenut hurmostilani ja hyvän juoksurytmini. Luonnollsesti myös kuulostelin jalkaani ja varoin jokaista askeltani miltä se tuntui. Samalla kun varoin nilkaani naureskelin mielessäni, että alkuperäinen huoleni: kipuileva pakaralihas ei ollut vaivannut lainkaan tai sitten en kisa-adrenaliini vallassa ollut huomannut sitä lainkaan! Ihan mahtava juttu! Myös matka alkoi painaa jalkojani. Olin kuitenkin harjoitellut melko vähän verrattuna siihen miten paljon juoksin aiemmin. Reitin ylämäki osuudet alkoivat. Katsoin järkevimmäksi kävellä rivakasti kaikkein jyrkimmät ylämäet; säästin pohkeitani ja varmasti etenin reippaasti matalana kävellen vauhdikkaammin kuin olisin mennyt juosten. Mutta kun väsyy, on erittäin helppoa "unohtua" kävelemään. Jokaisen kävelyosuuden päätteeksi jouduin kamppailemaan itseni kanssa ja tekemään kovia päätöksiä, koska rinne olisi riittävän loiva, että juoksu olisi jälleen se nopeampi etenemiskeino. Ensimmäiset askeleet kävelyn jälkeen olivat ne raskaimmat. Reidet painoivat ja juoksu ei enää tuntunut kovin lennokkaalle. Reitillä oli myös todella tiukkoja alamäkiä, joita ei ollut turvallista juosta ( edes paremmissa voimissa ensimmäisellä kierroksella). Nämä osuudet haastoivat tehokkaasti myös etureisiä ja pakaroita, mutta yleensä päättyivät mukavasti loivenevaan alkamäkeen jolloin oli kiva rullailla vauhdikkaasti. 

Kun keho väsyy myös henkinen voima on koetuksella. Huomasin, että vanhoista juoksukokemuksistani oli apua. Kun väsyin mietin miltä minusta oli tuntunut maratoneilla. Kun matkaa oli enää 2 kilometriä maaliin yritin muistella sitä tunnetilaa kun maratonilla vihdoin saavutin maagisen 40 kilometrin kyltin. Tsemppasin itseäni henkisesti jatkamaan loppuun asti. Vielä viimeisellä kilometrillä oli muutama siinä vaiheessa jo ihan napakalta tuntuva ylämäki, "repsahdin" kävelemään yhden mäen. Tuolloin mietin pelonsekaisesti isoa haavettani 34 kilometrin polkujuoksusta Kuusamossa. Tuossa hetkessä se tuntui täysin epärealistiselta ajatukselta. Kävelessäni tuota mäkeä ,järkeilin, etten halua raahustaa surkeana maaliin vaan säästäisin vähän voimia komeaan loppukiriin - ja niin teinkin, kuuluttajan kertoessa minun lähestyvän maalia ja "mikäli otat pienen spurtin alitat  1:48 ajan" kirmaisin vielä reippaaseen loppukiriin ja tuuletin komeasti maalissa! 

Pääsin maaliin ! Olin voittanut kipuni ja suorittanut yhden unelmani - ensimmäinen polkujuoksu oli nyt takana! Maalissa ajatukset kaikkien viimeisen kierroksen kokemuksien jälkeen olivat sekavat, alun into ja euforia olivat vaihtuneet epävarmuuteen ja pieneen suuttumukseeni itseäni kohtaan, kun sillä tavalla olin mennyt kompuroimaan ja pilaamaan hienosti alkaneen kilpailun. Sitten muistelin niitä monia maratonejani kun kesken juoksun jo olin kironnut koko hullun harrastuksen ja manannut etten enää ikinä.

Maaliin päästyäni siirryimmekin suoraan palkintojen jakoon ja koska tosiaan olin ainoa nainen tuolla 14 kilometrin matkalla pokkasin ihanan hemmottelupalkinnon itselleni: laatupyyhkeen, palaasaippuan, ihanaa haudutettavaa teetä ja lipun Järvisydämen kylpylään!

Ajatukseni ja tuntemukseni vuorokausi juoksun jälkeen;

Nilkkahan turposi sitten ihan kunnolla ja oli koko kisapäivän todella kipeä.

Tiesin kuitenkin ettei mitään ole poikki koska olin sillä 6 kilometriä juossut. Kolme koota: Kylmä(voide), koholla pito ja kompressioside auttoivat alkuun. Pikku hiljaa aloin jo illalla jumppailla nilkaa kevyillä edestakaisilla liikkeillä kivun sallimissa rajoissa. Pieni huoli jo työasioista - ensi viikon jumpista, kävi mielessäni kuten myös  harjoittelusta, jota pitiäsi nyt ihan tosissaan tehostaa, jos mielin pidemmälle matkalle tähdätä. 

Seuraavana aamuna kipu oli edelleen olemassa mutta pikku hiljaa, rauhallisesti pyrin olemaan jalkeilla ja kävelemään kevyesti. Turvotus oli jo laskenut kevyesti. Viikonpäästä se olisi jo varmasi melko hyvässä kunnossa, ja luultavasti pystyn jo juoksemaan. 

"Kisan" jälkeen onkin yleensä lepoviikko tai ainakin treenissä kevennetty viikko, joten tämä ikävä sattuma ei todellakaan tarkoita unelmista luopumista. 

Hienoa, että jaksoit lukea tämän ensimmäisen polkujuoksuni tarinan. Ihmetteletkö miksi kerroin tämän kaiken? Mikäli unelmoit tai suunnittelet polkujuoksuun osallistumista, voit ehkä poimia kirjoituksestani ja kokemuksistani monia pieniä vinkkejä kuinka valmistautua tapahtumaan, mitä varata mukaan, kuinka rytmittää juoksua, välillä voi olla järkevää myös kävellä, kuinka pääset uudelleen kiinni juoksuun, sekä tiedostat, myös kohonneen loukkaantumisriskin ( jos vertaat juoksuun tasaisella alustalla) Älä väheksy myöskään henkistä valmistautumista; käy mielessäsi läpi tunnetiloja ja uhkakuvia joita voit kokea matkan aikan, kuinka jaksat jatkaa vaikka väsyttäisi, jomottaisi tai vain kyllästyttäisi. Vielä lyhyesti palautumisesta. Maalissa on yleensä järjestäjän puolesta urheilujuomaa, jota siemailin muutaman mukillisen ennen siirtymistä palkintojen jakoon. Heti maalissa olisi hyvä päästä vaihtamaan kuivaa vaatetta päälle ( jos suihkuun ei pääse heti). Lämipimälläkin säällä hikiset, märät vaatteet viilentävät nopeasti. Minulle on kehittynyt hassu rituaali, jonka muistin edellisenä iltana kauppareissulla ja ostin tölkin kokista ja pienen pussin sipsejä. Kokis nostaa rasituksen jälkeen verensokeria nopeasti ja sipsellä tasoitan kestävyyssuorituksessa hikoilun myötä elimistöstöön aiheutuvaa  suolanpuutos tilaa, Toki tärkeää on saada pian maaliin tulon jälkeen runsas hiilihydraattipitoinen ateria, mutta usein kisapaikoilla voi mennä aikaa ja aterialle ei välittömästi pääse, on tämä ensiapu paketti toiminut mainiosti ja kohentanut olotilaa ennen varsinaista ateriaa.

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Alkuviikosta: Ajatuksia elämästä, ajanhallinnasta, elämänmuutoksesta, matkailusta sekä koiramaisesta arjestani. Viikon toisessa kirjoituksessa perehdytään  polkujuoksuun ja sen oheisharjoitteisiin sekä muuhun kuntoiluun ja hyvinvointiin.   Unelmia - ei vain haaveltavaksi vaan ajatuksella - One Life - make your Dreams come true <3

Blogiarkisto

Kategoriat