Kirjoitukset avainsanalla haaveet unelmat uranvalinnat ammatti ammatinvaihdos avioero

Joskus unelmien toteutuminen vie aikaa. Saatat jopa luopua unelmistasi , muuttaa elämäsi kurssia ja elää täysin onnellista elämää uudella valitsemallasi polulla. 

Haaveilin teini-ikäisenä liikunnanopettajan tai -ohjaajan ammatista. Yläasteen liikunnan opettajanikin vaistosi tämän ja näki taipumukseni, joten hän tarjosi minulle jopa tukiopetusta voimistelussa, jonka näki minulle haastavana. Hän halusi tarjota tukeaan pyrkimyksissäni kohti unelmaani. Muu koulumenestykseni ei ollut kummoista ja siinä vaiheessa kun pääsin lukiosta ajatukseni olivat muuttuneet. Vaikka asuin urheiluopistokaupungissa, en tiennyt sen tarjoamista mahdollisuuksista ja päädyin toiselle polulle - ravintola- ja matkailualankoulutuksiin - olihan matkailu jo tuolloin suuren kiinnostuksen kohteeni. Haaveilin mm. oppaan työstä tai työskentelystä ulkomailla. Nämä haaveet torjuin kun tapasin paikkakuntalaisen yrittäjämiehen, tulevan aviomieheni.

Teini-iässä olin ajatellut etten koskaan ryhtyisi yrittäjäksi - se kuulosti riskialttiille ja pelottavalle vaihtoehdolle. 1990-luvun lama ei kuitenkaan tarjonnut työmahdollisuuksia ravintola- ja matkailualalla  kuin kesäsesonkien aikaan, joten oli hyvin luontevaa ryhtyä auttamaan puolisoani ja näin työllistin itseni liki 20 vuoden ajaksi. Opin nauttimaan yrittäjyydestä ja sen tuomista haasteista, omasta vapaudesta päättää monista asioista, mutta varsinkin viimeiset vuodet olivat hyvin raskaita ja koin riittämättömyyttä työssäni. Taitoa olisi ollut, muttei jaksamista. Avioliiton päätyttyä olin lähtöpisteessä kuin nuori koulusta valmistunut, sillä erotuksella että olin 40+ ja koin etten osaisi mitään, itseluottamukseni oli aivan pohjalla. Mihin saattaisin hakea töihin, kun olin viimeisimmältä koulutukseltani yrittäjä? Koin epäonnistuneeni hyvin monella elämäni osa-alueella ja täysin mitätön. Ainoa järkevä vastaus olisi yrittää jälleen ravintola- ja matkailualalle - mutta kuka ottaisi tämänikäisen,  jonka edellisestä tarjoilukeikasta oli 20 vuotta - kun kaupungista löytyi oppilaitos, josta valmistui joka kevät uusia nuoria alalle? 

Lähdin hakemaan nöyrästi töitä kesätyömarkkinoilta 2013 ja kuinka ollakaan - tulin valituksi ensimmäiseen paikkaan johon hain! Minulla oli onnea matkassa, sain paikan matkailukeskuksesta, joka tarjosi monipuolisia työtehtäviä; työtehtäviini kuului heti ensimmäisenä kesänä niin  työskentelyä kahvila-ravintolassa, vastaanotossa kuin välineuvokraamossakin Kesätyöni venyi 2,5 vuoden pituiseksi uraksi, kun yritys tarvitsi seuraavana syksynä sijaisuutta myyntipäällikön pestiin ja sain paikan! Vaakakupissa painoivat varmasti yrittäjätaustani tuoma paineensietokykyni ja työmoraalini, mutta ennen kaikkea urheilullisuuteni ja intohimoni retkiluisteluun. Tuolloin palasin ensimmäisen kerran nuoruuden haaveeseeni: nautin suunnattomasti työtehtävistäni jotka liittyivät liikuntaan: ohjasin melontaretkiä, saatoin käydä pyöräilemässä toimittajan kanssa, tai Tyhy-porukan kanssa potkukelkkailemassa! Nautin monipuolisesta työstäni aivan suunnattomasti ja tein sitä suurella sydämellä!

 

Syksyllä 2015 olin allapäin, huolissani, mutta myös päättäväinen - pestini päättyisi joulukuussa, mutta  minulle ei ollut mitään aikomusta jäädä työttömäksi! Näyttäisin epäilijöille ja ennekaikkea itselleni että minut valittaisiin vielä johonkin toiseenkin paikkaan! Sujuvasti siirryinkin pikaruokaketjun vuoropäälliköksi ajatuksena, että minusta koulutettaisiin apulaisravintolapäällikkö. Jo muutaman vuoron jälkeen huomasin ettei se ollut juttuni - nopeat, liukuhihnamaiset,  persoonattoman tuntuiset asiakaskohtaamiset ja tuote jonka takana en ns. "seisonut" tekivät työstä stressaavaa. Tarkkailin avoimia työpaikkoja ja sieltä se tuli "Keskusvastaava" liikuntakeskukseen! Nähtyäni ilmoituksen, luin sen välittömästi läpi moneen kertaan: pitkä lista tiukkoja ominaisuuksia joita omasin "paineensietokykyä, talouslukujen hallintaa, esimiestaitoja.." Ei sanaakaan liikuntapuolen koulutusvaatimuksista. Sanoin itselleni äänneen: TÄMÄ ON MINULLE!

Hakijoita oli paljon mutta sain kuin sainkin paikan! Tehtäväni olivat liikkeenjohdollisia, mutta koska kyse oli pienestä keskuksesta, hyvin pian olin tilanteessa, että huomasin ohjaavani ensin tuuraajana jumppia ja pian nimeni komeili jo vakituisessa viikko-ohjelmassa! Hyvin äkkiä huomasin myös, että apuani tarvittiin kuntosalin puolella. Kaikki tämä on johtanut siihen että olen aloittanut vihdoin Liikunnan Ammattitutkinnon suorittamisen 45 vuotiaana!

Miksi kerroin tämän kaiken sinulle? Rohkaistakseni - Olen rohkaissut myös omaa tytärtäni, joka on juuri aloittanut ensimmäisen ammatillisen tutkintonsa suorittamisen - rakas, älä ole huolissasi jos olet epävarma oletko oikealla alalla - sinä ehdit vielä opiskella monta ammattia ja löytää sen oman juttusi! Vaikka en kaikkia noita vuosia haaveillutkaan liikunta-alasta - olen nyt siellä ja elän unelmaani! - Sinäkin voit saavuttaa haavesi - joskus se tie vain on pidempi! - Haaveilin myös ajoittain kirjoittamisesta joitankin vuosia - ja tässä minä nyt vihdoin kirjoitan ;-) 

Usko itseesi - itsetuntoni muserrettiin ja lopulta uskoin itsekin ettei minusta ole mihinkään. Pelkäsin etten pärjäisi elämässä avioliittoni jälkeen - hitto vie - minullahan meneekin ihan hyvin! Taloudellinen epävarmuus voi olla monelle syy jäädä roikkumaan suhteeseen jolla ei ole tulevaisuutta. Niin minäkin pitkään ajattelin. Toki oli monia muitakin, tärkeämpiäkin syitä yrittää, mutta en halua ruotia eroani enkä sen syitä enempää. Älä katkeroidu.Olen joskus saanut kommetteja "miten sinulla meni parikymmentä vuotta hukkaan kun sen matkaan läksit" - ei mennyt, en olisi saanut yhtään näistä työpaikoista ilman sitä työkokemusta jonka hänen ansiostaan itselleni hankin. Ja nautin myös siitä työurasta paljon - oli hienoa kokea yrityksen nousu ja kehittyminen. Ei myöskään kannata käydä märehtimään ikävää loppua - niihin yli kahteenkymmneen vuoteen mahtui paljon hyvääkin!

Se tie tuli käyntyä loppuun ja nyt olen uudessa,onnellisessa ja  mielenkiintoisessa vaiheessa elämässäni niin ammatillisesti kuin uuden parisuhteenkin myötä. Meillä on aikaa tehdä asioita yhdessä, toteuttaa aikuisten unelmia; matkustaa, moottoripyörillä, lenkkeillä  tai vain löhötä sohvalla katsellen telkkaria yhdessä. Tyttäreni on aikuisuuden kynnyksellä. Hänestä on kasvamassa hieno nuori nainen. Hän on nykyisin niin  työ- kuin treenikaverinikin sekä ystävä jonka kanssa voi hullutella tai jutella ihan vakaviakin asioita <3 

Älä lannistu - luota unelmiisi - ole valmis taistelemaan niiden edestä - välillä niille on myös annettava aikaa -  et voi koskaan tietää mikä yllätys sinua odottaa elämässäsi!

Kommentit (0)

Seuraa 

Alkuviikosta: Ajatuksia elämästä, ajanhallinnasta, elämänmuutoksesta, matkailusta sekä koiramaisesta arjestani. Viikon toisessa kirjoituksessa perehdytään  polkujuoksuun ja sen oheisharjoitteisiin sekä muuhun kuntoiluun ja hyvinvointiin.   Unelmia - ei vain haaveltavaksi vaan ajatuksella - One Life - make your Dreams come true <3

Blogiarkisto

Kategoriat