Kirjoitukset avainsanalla #matka #päiväretki

Pitkästä aikaa yhteinen vapaa viikonloppu! Päätämme tehdä jotain erilaista - hieman reilun tunnin ajomatkan päässä Heinävedellä, Valamon luostarissa emme ole käyneet kumpikaan aikoihin!  Minun edellisestä reissusta on noin 10 vuotta ja mieheni muistelee käyneensä siellä joskus lapsena. 

En oikein tiedä mitä odottaa reissulta - lähinnä tarkoitus on irrottautua kotinurkilta ja arkisista askareista, ehkä oppia jotain ortodoksisuudesta, saada jonkunlainen käsitys munkkien elämästä, mutta ehkä ennenkaikkea tutustua miljööseen, rakennuksiin ja tunnelmaan. Virkistyä ja voimaantua, ei niinkään henkisten kokemusten kautta vaan oman tiedonhalun, uteliaisuuden ja aktiivisuuden kautta. 

Kiemurtelemme mutkaisia ja mäkisiä teitä, aivan loppumatkasta käännymme vihdoin Valamontielle, tienoo on vaatimatonta maaseutua, ei tietoakaan mistään erityisen mielenkiintoisesta, kunnes yllättäin saavumme perille. Jätämme auton paikoitusalueelle ja lähdemme kävellen lähestymään luostarialueen pihapiiriä. Ilmassa tuoksui jotenkin erityiselle, en osa sitä kuvailla. Mutta siinä oli jotain maagista. Lähestyimme pihapiiriä, maisema ja pihan rakennukset  eivät vaikuttanee ensialkuun kovin tutuille. Alue on vuosien saatossa kehittynyt, uusia rakennuksia on ilmestynyt  sitten viime vierailuni. Kirkko oli paikallaan, mutta sitäkin hetken ihmettelin pienemmäksi kuin muistikuvissani.

Pihapiirissä katselemme hetken ympärillemme ja päätämme heti lähteä tutustumaan kirkkoon. Sieltä astelee juuri ulos nainen joka ulos päästyään kääntyy ja tekee ristinmerkkejä kohti ovea ja laskee päässään olleen huivin hartioilleen. Hätäännyn - ei minulla on mitään huivia. Takissani on kyllä huppu, mutta se näyttää ehkä tyhmältä? Katselemme ovea ja astumme varovasesti sisään. Ovenpielessä ei ole ohjeita tai kieltoja edes kuvaamisesta. Oma maalaisjärki kyllä sanoo, että kännykkä äänettömälle. Päästyämme seuraavaan eteiseen huomaammekin kohteliaan pyynnön sulkea matkapuhelin. Avaamme varovasti seuraavan oven ja astumme sisälle kirkkoon; menossa on venäjänkielinen opaskierros, liitymme sujuvasti joukkoon vaikkemme kumpikaan ymmärräkään yhtään mitään! Kuuntelemme hetken sujuvaa kaunista kieltä ja aistimme kirkon tunnelmaa. Ihana makea tuoksu, lämpö ja levollisuus on käsinkosketeltavaa. Irrottaudumme venäläisseurueesta ja lähdemme varovasti kiertämään kirkkoa. Tila on pieni ja viehättävä.  Saatan tuntea kirkon  kodikkaan ja intiimin tunnelman. Ulkomailla olen  törmännyt, saanko sanoa, hivenen korneihin kirkkoihin muovikukkineen ja sekasortoisine koriste-esineineen. Täällä kaikki näyttää tarkoinharkitulle, arvokkaalle ja aidolle. Ikonit seinillä eivät ole liian mahtipontisia, vaan tilaan kauniisti sopivia. Opaskierroksen edelleen jatkuessa seuraamme syrjäsilmällä myös sen tapahtumia. Kierroksen loppupuolella vierailla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja seuraamme kuinka leppoisasti ja lämminhenkisesti munkit vastailevat heidän kysymyksiinsä. Lopussa seurue kokoontuu yhteiskuvaan, jonne mekin melkein joudumme! 

Kirkossa työskentelee myös Terhikki, joka opastaa tarvittaessa  saapuvia vieraista sekä myy tuohuksia, ortodoksisia kirkkokynttilöitä, joita voi sytyttää palamaan kirkon lukuisiin telineisiin ikonien eteen. Kello lähestyy 12:sta. Alkamassa on Moleben, rukousjumalanpalvelus. Palvelus alkaa tarkalleen klo 12. Jäämme mielenkiinnosta seuraamaan sitä. Puolen tunnin Molebenin pitävät papismunkki Mikael ja arkkimandriitta Sergei. En ole koskaan aikaisemmin osallistunut ortodoksiseen jumalanpalvelukseen. Se on elämyksenä mielenkiintoinen. Yritän kuunnella tarkasti, on vaikea saada selvää sanoista, jotka tulevat laulunomaisesti ja nopeasti. Hetkeen en edes ymmärrä kieltä, kunnes korvani harjaantuu kuuleemaan ja erottamaan sanoja. Suljen välillä silmäni keskittyäkseni paremmin ja upotakseni tunnelmaan. Vika oli varmasti minussa, ja hetkessä, en jostain syystä tavoita tunnelmaa tavalla,  jolla haluaisin. Huono vertaus, mutta aivan kuten urheilija toteaa haastattelussa kisan jälkeen että tänään ei kulkenut, minäkään en juuri tänään tavoittanut sitä oikeaa syvyyttää tuossa hetkessä jota tavoittelin. Harmitti. Jumalanpalveluksen jälkeen jäämme vielä hetkeksi kirkkoon, tunnelma vapautuu ja munkit rupattelevat rennosti keskenään ja vieraiden kanssa. Poistumme hyvillä mielin ulos.

Ulkona on koleaa, mutta käymme pikasesti laivarannassa ja Tsasounalla, jonka ulko-ovi on lukossa, kuten myös alueen vanha kirkko aivan luostarin pihapiirissä. Ennen kotimatkaa pyörähdämme vielä matkamuistomyymälässä, josta tällä kertaa emme osta kotiinviemisiä. Pitelin kyllä hetken mustaherkkumehupulloa käsissäni, mutta jätin sen kuitenkin tällä kertaa ostamatta. Aikomuksemme oli myös ruokailla Valamossa, ravintola Trapesassa. Olin kuullut kehuja luostarin ravintolasta. Päätimme kuitenkin lähteä ruokailematta kotimatkalle

Vinkkejä Valamon vierailulle, ajatelmia päivästä: Varaa aikaa, rauhoita jo etukäteen mielesi, rentoudu. Anna tilaa aisteillesi.

Pohdi & Kokeile: Koska viimeksi olet hiljentynyt vaikka kotona? Ilta ilman televisiota, puhelinta, nettiä - vain sinä ja ajatuksesi.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Alkuviikosta: Ajatuksia elämästä, ajanhallinnasta, elämänmuutoksesta, matkailusta sekä koiramaisesta arjestani. Viikon toisessa kirjoituksessa perehdytään  polkujuoksuun ja sen oheisharjoitteisiin sekä muuhun kuntoiluun ja hyvinvointiin.   Unelmia - ei vain haaveltavaksi vaan ajatuksella - One Life - make your Dreams come true <3

Blogiarkisto

Kategoriat