Aivan pieni lapsi on avoin ja ennakkoluuloton uusille asioille. Lapsi on innokas ja utelias oppimaan uutta. Lapsi nousee kerta toisensa jälkeen ylös opetellessaan kävelemään. Ei hän lannistu, vaikka pyllähtää, vaan nousee uudelleen ja uudelleen, kunnes jalat kantavat. Kokemustemme kautta meille kehittyy mielipiteitä erilaisista asioista ja tekemisistä. Opimme esimerkiksi pitämään piirtämisestä, jos koemme, että onnistumme ja saamme kehuja. Toisaalta saatamme alkaa vieroksua esimerkiksi liikuntaa, jos koemme epäonnistumisia; jäämme viimeiseksi kilpailussa tai kuulemme kommentteja "sinä et ole hyvä juoksemaan".  Pieni lapsi ei vielä ymmärrä itse, onko hän jossain asiassa hyvä tai huono. Aikuiset voivat tahtomattaan ohjailla lapsen näkemystä asiassa tahattomilla kommenteillaan. Myös luonteenpiirteemme ohjailevat toimintaamme. Jo pieni lapsi voi olla temperamenttinen ja kärsimätön, kun taas toinen saattaa istuskella kauan rauhassa esimerkiksi asettelemassa rakennuspalikoita päällekkäin. Minä olin se temperamenttinen, joka sanoi isompien opettamana "peekeje peekeje" kun palikat eivät kestäneet päällekkäin.

Olen aina ollut käsittämättömän huono käsitöissä. En oikeastaan ymmärrä, miten se edes geneettisesti on mahdollista. Molemmat vanhempani ovat taitavia käsistään, kuten myös isovanhempani. En osaa nimetä mitään muuta syytä, kuin kärsimättömän luonteeni syyksi sille, että koulun käsityötunnit olivat AINA, heti ekaluokasta lähtien painajaista. Alaluokilla vohvelikangas tablettiin tuli jotenkin reikä ja muistan vain opettajan olleen minulle todella vihainen. Kolmannella luokalla piti neuloa patalappu - se katosi kuukausiksi patterin väliin ja löytyi juuri, kun olin saanut työllä ja tuskalla korvaavan lappusen kotitehtävänä valmiiksi. Vitosella neulottiin lapaset. Sain ne jotenkin tehtyä, molemmat. Muistan että lanka oli kuivaa ja kireää. Istuin pulpetissa ja työ ei edennyt. Koko ajan oli jotain hassusti. Opettaja varmaan auttoi ja neuloi kaikki hankalat paikat. Kutosen villasukista sain valmiiksi kaksi harmaata vartta. Opettaja uhkaili minua keväällä luokalleenjäämisellä, jos en saisi keskeneräisiä, useita käsitöitä valmiiksi. Muut valmistuivat, mutta sukat jäivät tekemättä. Pääsin muiden mukana yläasteelle.

Koulujen jälkeen olen vapauttanut itseni käsitöistä. Minä en osaa, minä olen huono, minä en pidä ja minä yksinkertaisesti inhoan , joten minun ei tarvitse. Miksi piinata itseään asialla, joka on yhtä tuskaa. 

Jokunen viikko sitten tapahtui jotain mullistavaa. Jaoin someen jutun raivoneulovasta Antti Holmasta. Hyvän  ystäväni kanssa vitsailtiin asialla, joku letkautti sivusta "älä ainakaan sukkia yritä". "No en". Asia jäi hetkeksi, kunnes viime viikolla asia nousi tyttäreni kansas esille. Hänellä oli jäänyt sukat tekemättä koulussa. Oli myös ne harmaat varret. Hän ehdotti opetellaanko Youtubella tekemään villasukat? 

Siinä ne nyt ovat, kiitos NovitaTube <3 

'

ja vastaus otsikon väitteeseen, ei, en enää vihaa neulomista, enkä näin ollen kenties muitakaan käsitöitä, se oli itseasissa aika hauskaa, en silti väitä, että helppoa, vaikka tyttäreni kanssa heitelläänkin toisillemme Novatuben slogania 

"eikä se ollut edes vaikeaa" ja naurahdetaan päälle <3 

Seuraavassa kirjoituksessani kerron lyhyesti ja kuvin, vaihe vaiheelta kuinka onnistuin

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Alkuviikosta: Ajatuksia elämästä, ajanhallinnasta, elämänmuutoksesta, matkailusta sekä koiramaisesta arjestani. Viikon toisessa kirjoituksessa perehdytään  polkujuoksuun ja sen oheisharjoitteisiin sekä muuhun kuntoiluun ja hyvinvointiin.   Unelmia - ei vain haaveltavaksi vaan ajatuksella - One Life - make your Dreams come true <3

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat