JOS RAKASTAT 

Ja sivuossa pienessä roolissa Cape Ann...

Tuona päivänä. Me sivuosan esittäjät katsoimme äänetöntä TV:tä

Michael Jacksonin hautajaisista. 

 
… Jos rakastat pieniä tyttöjä,
pieniä tyttöjä, pieniä poikia,
koiria, mummoja, vanhojapiikoja, salaattia  ja sellerinjuurta,
lampaanpaistia, kevätaamuja, kylmien asemien yksinäisiä miehiä,
minä tulen sinun kanssasi merenrantaan ja piirrän,
piirrän kuvasi hiekkaan…

 

 

Jos rakastat on 6. tammikuuta 2010 ensi-iltansa saanut suomalainen musikaalielokuva. Elokuva on Neil Hardwickin esikoisohjaus pitkän elokuvan parissa. Elokuvan käsikirjoitti Katja Kallio. Elokuva kertoo ministerin tyttären ja maahanmuuttajan rakkaustarinan, joka pohjautuu väljästi Zachris Topeliuksen satuun Adalminan helmi. Musikaalielokuvan nimi juontuu sen päätöslaulusta, Kristiina Halkolan tunnetuksi tekemästä kappaleesta ”Jos rakastat”.

Poliitikkoisän pienen tyttären Adan äiti on kuollut rattijuopon yliajamana, mutta Ada tapaa häntä yhä mielikuvituksessaan. Kiireisen isän rinnalla Adan kasvatustyylistä kilpailevat äidin kovapintainen sisko ja isän sisko, sympaattinen boheemi Hanna. Ada varttuu kauniiksi mutta koppavaksi nuoreksi aikuiseksi, joka ylioppilasjuhlissaan suuttuu isän lupaamasta Karibian-matkasta, koska halusi lahjaksi auton. Ada juhlii väärennetyillä papereilla, kokeilee huumeita, varastaa urheiluauton ja ajaa sillä yhteen toisen auton kanssa. Ada menettää muistinsa, mutta pahemmin loukkaantuu toisen auton kuljettaja. Ada harhailee matkoilla olevan Hannan tyhjään asuntoon ja alkaa uskoa itseään väärennetyn ajokorttinsa Annaksi.

Adan muisti alkaa palailla lehtilööppien perusteella. Ada hakeutuu sairaalaan johon uhri on viety, muttei pääse katsomaan tätä koska ei ole sukulainen. Ada saa liittolaisekseen sairaanhoitaja Mervin, jonka avulla hän pestautuu sairaalan siivoojaksi. Evästauolla meren rannalla Ada tapaa nigerialaissukuisen Tonin, jonka hän on kohdannut jo elokuvan aiemmissa kohtauksissa ohimennen. Vähitellen Ada tajuaa aiheuttamansa auto-onnettomuuden uhrin olevan Tonin isä. Adan ja Tonin välille syttyy romanssi, mutta Tonin isä kuolee sairaalassa.

Autokolarin silminnäkijänä ollut roskisdyykkarinainen kauppaa Adalta pudonneen helmikaulakorun Tonin ystävättärelle Afyalle, joka alkaa epäillä Annaa Adaksi uutiskuvien perusteella. Myös Anna näkee lehtijuttuja kadonneesta ministerin tyttärestä ja tapaa isänsä eduskuntatalon portailla. Hän haluaisi tunnustaa yliajon, mutta isä haluaa jättää jutun Adan ja Toni perheen lakimiesten huoleksi. Tonin äiti haluaa suostua huomattavaan rahakorvaukseen, mutta Toni ei. Ada ja Toni eroavat, Afya kertoo Tonille rakastaneensa häntä aina, mutta Toni ei kykene vastaamaan Afyan tunteisiin.

Ada ei saa syyllisyyttä mielestään, käy tunnustamassa poliisille ja lähettää siitä Tonille videopätkän. Hänet tuomitaan vankilaan. Seuraavien kuukausien aikana Toni käyttäytyy huonosti äidilleen ja pikkusisarilleen, ja menee lopulta tapaamaan Adaa vankilaan. Ada saa Tonilta kaulakorunsa takaisin, mutta heidän tulevaisuutensa tarina jättää auki. Elokuva päättyy lauluun ”Jos rakastat”, jossa nuoret muistelevat ensitapaamistaan meren rannalla.

 

Laulut

Kaikkien laulujen sovitukset elokuvaa varten on tehty Leri Leskisen johdolla. Suluissa alkuperäinen tai tunnetuin esittäjä:

”Ei” (Maija Vilkkumaa), es. Jessica Penttilä ja Satu Silvo

Sikermä ”Mombasa” (Taiska) – ”Lähetystyö” (Ultra Bra) – ”Matkalla Alabamaan” (Popeda) – ”Eviva España” (Marion) – ”Bingo bango bongo” (Hullujussi) – ”Eesti on My Mind” (Juice), es. Meri Nenonen ja Jessica Penttilä

”Lasten mehuhetki” (Tuomari Nurmio), es. Veeti Kallio

”Suojelusenkeli” (Don Huonot, es. Minttu Mustakallio ja Järjestyshäiriö

”Säpinää” (Maukka Perusjätkä), es. Terhi Kaunispää

”Viidestoista yö” (Juice Leskinen), es. Elli Vallinoja

”Lapponia” (Monica Aspelund) (muodossa ”Amnesia”, san. Jukka Virtanen), es. Jukka Virtanen ja Rajaton

”Joka päivä ja joka ikinen yö” (Eppu Normaali), es. Sarah Kivi

”Nuoruustango” (Kiti Neuvonen), es. Elli Vallinoja

”Rusketusraidat” (PMMP), es. Christa Renwall

”Jos sä tahdot niin” (Hector), es. Elli Vallinoja ja Chike Ohanwe, lopputeksteissä Jippu ja Samuli Edelmann

”Pakko päästä pois” (Tehosekoitin), es. Elli Vallinoja

”3:30” (Juice Leskinen), es. Chike Ohanwe

”Heilutaan” (Tiktak), es. Taneli Mäkelä

”Hän” (J. Karjalainen), monia esittäjiä

”Älä jätä minua” (Mamba), es. Elli Vallinoja

”Rakkaus on lumivalkoinen kappale” (Yö), es. Neiti Saana

”Jos rakastat” (Kristiina Halkola), es. Elli Vallinoja ja Chike Ohanwe

”Olen kaunis” (Pelle Miljoona)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Cape Ann, paikalla on suuri merkitys suvulleni ja myös itselleni. Yli 100 vuotta sitten sukuni isoisän isä eli perheensä kanssa Cape Ann alueella.

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
Tammikuu