ja parhain pasta ikinä.

Kaikki ketkä ovat blogiani lukeneet edes kuukauden tai kaksi, tietävät että minulla on hyvin erityinen suhde ja suuri rakkaus Italiaa kohtaan. Siellä asustaa ne Italian veljet kenet tapasin  14 vuotta sitten Brightonissa kielikurssilla ja siitä lähtien olemme nähneet melkein joka vuosi. He asustelevat Venetsian lähellä kylässä nimeltä Bassano del Grappa ja sen takia suuntaakin aina suorinta tietä sinne ja muu Italia on jäänyt vähän tuntemattomaksi.

Kerroin teille eilen, että vaikka olen käynyt ”Milanossa” monesti, en ole nähnyt sitä ollenkaan. Minulla oli yksi ilta vapaata tällä viikolla ja suuntasimme työkavereideni kanssa Comolle syömään. Olen käynyt Gradalla kerran, mutta Comolla en koskaan. Ajelimme Comolle työpäivän jälkeen Milanosta noin tunnissa ja sen tunnin aikana maisemat vaihtuivat aika erinäköisiksi.

Yksi työkavereistani asuu Comolla, yksi Monzassa ja toinen Toscanassa (tämän leidin luo olen menossa pääsiäiseksi). Meille reilun tunnin työmatka on jollain lailla hurja ajatus, mutta Italiassa se on ihan perusjuttu. Osa heistä tosin tekee osan viikosta kotoa ja en kyllä ihmettele, sillä kyllä minäkin katselisin Comon maisemia hyvin mielelläni samalla kun tekisin töitä. Kun saavuimme Comolle, otimme lautan kylään nimeltä Bellagio (nimi kertoo kaiken).

Ruoasta ei tosin ole valitettavasti kuvaa, sillä siinä kaikessa ruoanhurmiossa unohdin kaivaa haarukan lisäksi kameran esiin. Voin tosin kertoa, että en ole koskaan syönyt niin hyvää pastaa mitä Comolla. Ravintola oli paikallisten suosima, ei mikään superkaunis fine dining –paikka, vaan perinteinen italialainen ravintola missä ruoka oli keskiosassa.

Ruoan hintataso oli jollain lailla minulle suuri yllätys, sillä kyseessä on kumminkin aika turistinen paikka, mutta kahvi maksoi 1,2€ ja pasta 12€??! Olin puolijärkyttynyt, sillä ruoka oli niin hyvää, että olisin mielelläni maksanut enemmänkin. En tiedä tuplataanko tai triplataanko hinnat sesongin aikana, mutta nyt mentiin kyllä ihan alihinnoilla. Näin huhtikuun alussa ei Comolla ollut juuri ketään ja suurin osa ravintoloista ja hotelleista oli itseasiassa kiinni. Tämä varmaan tosin korjaantuu ihan lähiviikkojen aikana, kun ihmiset tulevat  Comolle lomailemaan.

Näin kolmen tunnin Comon kokemuksella, näen itseni menevän sinne uudestaan aivan varmasti. Paikka on kuin elokuva set up ja naureskelin työkavereilleni, että kohta joku huutaa ”cut” ja valot menevät päälle. Näin ei onneksi käynyt, vaan siellä se Como ihan oikeasti on

P.S. En bongannut Clooneya.

Kommentit (14)

Vierailija

Ciao! Ollaan heinäkuussa menossa Bellagioon viikoksi. Minkä nimisessä ravintelissa kävitte? Suositteletko?

Jutta

Vierailija

Italiassa lähes kaikki perusruoka maistuu taivaalliselta:)  Liekö kyse raaka-aineiden tuoreudesta  sekä "keep it simple"-ajattelusta?! itse voisin syödä valkoviinissä keitettyjä sinisimpukoita joka ikinen päivä:) Como-järvellä olen käynyt nopeasti pari kertaa mutta sinne ehdottomasti uudelleen ajan kanssa! Alue upea ja jotenkin taianomainen ilmapiiri -   ihmeellistä "menneen maailman" tunnelmaa.

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

No jep, pahaa ruokaa en ole syönyt Italiassa kertaakaan :)

juurikin näin. Italian simppeli keittiö on minusta niin paljon parempi kuin esimerkiksi ranskalainen keittiö. Hävettää, mutta en pidä ranskalaisesta ruoasta kovinkaan paljon :)

 

Joo, se on nimenomaan sellainen paikka. Harmikseni olimme siellä aika myöhään niin en nähnyt sitä auringonpaisteessa, mutta toivottavasti joku päivä.

Vierailija

Hei Sohvi, tämä nyt ei liity postaukseesi mitenkään, mutta sinulla oli maaliskuun puolessa välissä kilpailu ja palkintona joku ihana tuotepaketti. Onkohan sitä vielä arvottu?

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Heippa,

 

ei ole. Blogini oli viikonloppuna viikko sitten alhaalla ja sitten oli työmatkalla, joten en ole ehtinyt vielä kirjoittaa postausta siitä. Huomenna on tulossa tosin ;)

 

Vierailija

Oi kiitos ihanasta Italia jutusta! Lisää kiitos! Olen samaa mieltä että Italiassa ruoka on paljon parempaa kuin Ranskassa vaikka jotenkin kuvittelisi toisinpäin.-Anne

Vierailija

Oiiih, rakastan Italiaa!! Como on niin kaunis paikka, mutta sieltä ehdoton lempparini oli myös tuo Bellagio <3 ja vitsit, Pääsiäinen Toscanassa poikii toivottavasti juttua blogiinkin? Ollaan lähdössä Toscanan alueelle (Pistoian lähelle) heinäkuussa ja olisi ihana lukea tarinoitasi reissusta :)

 

Ihanaa viikonloppua kaunotar!!

 

Place for Dreams

Vierailija

Hauska sattuma! Me käytiin tuossa samassa ravintolassa toissa kesänä Italiassa ajellessamme. Oli hyvää! Mentiin Bellagioon iltapäivällä ja viimeisellä lautalla takaisin hotellille. Tunnelma muuttui täysin, kun turistimassat häipyivät ja jäljelle jäi rauhaisa comolainen ilta. :)

T: Suski

Vierailija

Ollaan menossa kans alle kahden kuukauden päästä Milanoon ja sieltä Comoon, pitääpä pitää mielessä tää paikka. :)

Mä toivon, että se Como on tosi romanttinen, et avomies tajuais kosia vihdoin ja viimein ;)

Vierailija

Hei,

Ihania kuvia ja sun blogi on niin kaunis! Olisiko sinulla suositella hotellia Comolta tai Bellagiosta? Matkaan sinne heinäkuussa :) Ravintola jo kirjattuna muistiin, eli sinne for sure!

Aurinkoista sunnuntaita,

Salla

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010