Kodin valkoiset seinät ammottavat tyhjyyttään ja vaikka olen laittanut tauluhyllyjä seinille, niin ihan kovinkaan montaa taulua ei hyllyille ole eksynyt.  Viime viikolla seinälle tosin tupsahti uusi printti Therese Sennerholtin taulun vierelle.

Tapasin vähän aikaa sitten muotija/sisustussuunnittelija Annaleena Hämäläisen. Huomasin Annaleenan seinällä Julia Childin lausahduksen ja kysyin, että mistä taulu oli kotoisin. Annaleena oli lainannut Julian sanoja ja tehnyt siitä kuvassa näkyvän printin.

Sain printin Annaleenalta (kiitos niin paljon :*) ja nyt kotini yksi seinä on edes hieman täydempi. Enkä tosiaan voisi parempaa lausahdusta seinälleni keksiä. Arvostan ruokaa ja vielä enemmän ihmisiä, jotka elävät syödäkseen.

Olen kerännyt myös Pinterestiini yhden boardin words to live by ?idealla, ja sieltä käynkin ammentamassa inspiraatiota aina silloin tällöin. Joitain niistä olenkin teille jakanut jo Instagramini kautta :). Rakastan tuollaisia pieniä sanontoja ja haluaisin niitä niin paljon enemmän kotini seinille. Olen kirjoittanut muutaman "Sohvismin" muistiin ja pitäisi kai tehdä niistä tuollaiset samanlaiset printit Theresen ja Julian rinnalle :)

Ihanaa viikon alkua muruset

Kommentit (8)

Elisabeth

Itsellä samantyyliset sanonnat pyörivät kuvasarjana tietokoneen ns. taustakuvana, ja sitten olen keittiöön, makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen ripotellut niitä tauluina ja kuvakollaaseina :) Näet olohuoneen kollaasin esim. tästä blogipostauksesta, http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/2012/12/photography-is-way-of-feel.... Makuuhuoneen kollaasi on taas täällä näkyvissä, http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/2012/11/home-is-name-word-it-is-st.... Olen siis yksinkertaisesti teettänyt valokuvia niistä sanonnoista josta tykkään ja valokuvista voi sitten tehdä ihania tauluja!

xxx
E
http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

homevialaura

Sohvilla ja Sohvin Pinterestissä on aina ihan parhaat sitaatit, mutta "People who love to eat are always the best people" meni suoraan listan kärkeen. Olenkin aina ollut ymmälläni ihmisten kanssa, jotka eivät ajattele koko ajan ruokaa - mitä he sitten ajattelevat. :) Täytyy kirjoittaa teksti vähintään liitutauluoveen tai kehitellä tekstitaulu.

Sofié

Hih,
ihana sinä! Loved your dress :)

Niin, pitäisi kai itsekin vähän skarpata ;)

Ihanaa alkanutta viikkoa!

Sofié

Sohvi on vähän tällainen omituinen höpöttäjä :D

Tykkäät myös varmasti sitaatista "I enjoy long romantic walks to the fridge" :D

Niin, olen vähän miettinyt samaa. Mitäköhän he tosiaan ajattelevat. Muut menevät esimerkiksi matkoilla katsomaan nähtävyyksiä, itse menen syömään :)

Tree

Nice Julia Child quote.

I met her, and she was just as expected...very tall, very direct,very committed to her interests, and very no-nonsense!

Sofié

Hi,

oh you did? That must have been something.

It will be 101 years when she was born in next week :)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010