Keväisillä kaduilla-

Vaikka olen nyt Suomessa (!!!), blogissa ollaan edelleen Pariisissa. Kuvissa on sunnuntain asua kun aurinko paistoi ja lämmitti mukavasti. Tuntui oikeasti keväältä!

Muistatteko kun viime elokuussa värjöttelin Normandian sadeilmassa ponchossa ja kumppareissa? Nyt se poncho on jo aikansa nähnyt ja uusi on tullut tilalle :)

Ilman takkia ei Pariisissakaan vielä pitkiä matkoja pärjäile, mutta viime sunnuntaina kun pyörin aamupäivän vain kotikulmilla, niin viitta ja neule olivat sopiva asu. Ballerinoissakaan en iltaisin kävele, mutta jos ei ole pitkiä matkoja edessä, niin kätevyytensä takia sujautan ne jalkaan jos käyn lähikaupoissa tai kahvilla alakerran vakiokahvilassani.

Ostin viitan Massimo Duttilta joskus ennen joulua kun olin Espanjassa. En ole sitä kovinkaan monesti pitänyt, sillä vielä ei ole sen aika.  Toivottavasti tosin pian, sillä siihen on mukava kääriytyä. Keväisin ja syksyisin viittoja näkee paljon kauppojen hyllyillä, mutta jollain lailla syksy viilenee niin nopeasti että kesäkeleistä siirrytään aina suoraan talvisiin takkeihin. Sen takia kevät onkin viittojen aikaa, niin kaupoissa kuin kaduilla.

Neule:Lindex

Viitta/Poncho: Massimo Dutti

Hame: Zara

Sukkikset: Wolford

(kestää oikeasti useamman käytön eikä hajoa heti).

Ballerinat: Repetto

Käsikorut: Tiffany

Aurinkolasit: Le Specs

Kommentit (8)

Vierailija

Ihana blogi! Fanitan kovasti =)

Vallan ihanaiset nuo sinun aurinkolasit ja sopivat sinulle todella hyvin. Mikä le Specsin malli on kyseessä?

Ninni

Vierailija

Kommentoin nyt varmaan eka kertaa ikinä, vaikka olen lukenut blogiasi jo hetken aikaa. Olet näissä kuvissa niin kaunis! Aivan ihana asu. <3 Edellinen tekstisi rakkaudesta kosketti ja sykähdytti niin kovin, että pakko on nyt jotain kirjoittaa. :) Juuri tuollaista arjessa välittämistä ja toisen huomioimista rakkaus parhaimmillaan on. Kiitos, että kirjoitat! :)

T. Kivimäen Jenni (http://kivimaella.blogspot.fi)

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Kiva että kommentoit :)

Hihi, se on heti kun hiuksille on tehty jotakin muutakin kuin että ne olisi pesty ;)

Ostin nimittäin kihartimen toissa viikolla :D

Ihana kuulla, niin sen oli tarkoituskin. Itse aina arkeen hukkuu ja unohtuu miten tärkeää pienet asiat ovat. Olen aina niin onnellinen kun teekuppini odottaa minua kun tulen suihkusta. Pieni asia, mutta hirmuisen tärkeä.

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

No nyt alkaa olemaan hieman parempi tilanne mitä viimeiset pari kuukautta ja kai se kesä sieltä jossakin vaiheessa tulee :)

Talvella täällä on tosin ollut ihan hurjan kylmä ja sisälläkin on aina villasukat jalassa, sillä ikkunoista tuulee sisään.

Kiitos paljon, niitä on varjeltu ja hoidettu ;)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010