Binary Datablog_full_img_1051.jpgw200


Kaj Franck suunnitteli vuonna 1958 yhden hänen tunnetuimmista sarjoistaan, nimittäin Kartio-lasit. Luin Helmikuussa ilouutisen Avaruusasemablogista, että tänä kesänä Iittala tuo Kartio laseihin uuden värin, vaaleanpunaisen. Kotonani ei mitään vaaleanpunaista juurikaan ole, niin auksi ajattelin että en ihaile niitä kuin kaupan hyllyllä.
Kun kuulin, että ne ovat vain ja ainoastaan sesonkituote, niin oli ne pakko käydä ostamassa, ettei sitten syksyllä tule suru puseroon. Näiden vaaleanpunaisten Kartio lasien myynti lopetetaan 31.8. Ihan hirveän helppoa niiden osto ei kumminkaan ollut, nimittäin tuo vaaleanpunainen väri on aiheuttanut Iiittalalle päänvaivaa, koska siitä ei tule tasaista ja lasiin jää pieniä viiruja. Stockmannilla ei ollut yhtään täydellistä lasia ja Sokoksellakin he sanoivat, että ovat joutuneet lähettämään isoja eriä takaisin tehtaalle. En tiedä onko tämäkin yksi syy siihen, että niitä ei myydä kuin rajoitetun ajan. Nyt minulla on niitä yhteensä 6, mutta tekisi ostaa niitä vielä hieman lisää, koska ovathan ne huomisen antiikkia ja varmasti joskus 20-vuoden päästä niiden hinta on noussut rajusti. En ole varsinaisesti mikään astioiden keräilijä, vaikka suurin osa rahoistani meneekin vaatteiden sijasta astioihin ja designiin. Ostan astioita omaksi ilokseni ja omaan käyttööni, kaapissa ne eivät kerkeä pölyyntymään. Olin todella iloinen, että ostin lasit, niin kuin jo aiemmin sanoin, suru olisi varmasti tullut puseroon ja olisin myöhemmin joutunut maksamaan niistä paljon paljon enemmän.

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010