Halusin palkita itseni kandidaatin tutkinnon johdosta. Mietin hieman, että mikä olisi sopiva lahja ja loppujen lopuksi Tiffanyn koru oli ainoa oikea vaihtoehto. Pariisissa ollessani ihastuin yhteen toiseen rannekoruun ja Barcelonan matkalla minun pitikin kyseinen rannekoru ostaa. Toisin kävi. Menin Tiffanylle ja sovittelin koruja käteeni ja se koru jota aluksi mietin näytti niin vaatimattomalle tuon kuvissa näkyvän korun vierellä. Niinpä yhden yön nukuttuani kävin ostamassa itselleni uuden rannekorun. Nyt tästä Tiffanyllä vierailusta on tullut osa matkarutiinejani, joten seuraavaa matkaa odotellessa, heh. Toisaalta ihan hyvä, että Tiffanylla ei ole Suomessa liikettä, sillä nyt koruni muistuttavat minua myös matkoistani. Unelmissa olisikin päästä sinne New Yorkin Fifth Avenuen lippulaivaliikkeeseen :)

Kommentit (6)

Annimanni

Aivan mahtava matkarutiini ;) Joku päivä minäkin lähden Nykkiin, ja poistun sieltä oman pienen turkoosin pussin kanssa...

Lumo

New Yorkin lippulaiva on malko mahtipontinen laitos moniin muihin Tiffany liikkeisiin nähden; alakerrassa on arvokoruja, yksi kerros on vain timanttisormuksille ja yksi meidän tavallisten kuolevaisten hintahaarukassa paremmin oleville hopeakoruille. Todella arvokkaita ostoksia pääsee tekemään yksityishuoneissa.

Tiffanyn vessassa käydessäni huvitti kun kraanankin merkki oli "Kallis", sattumaa totta kai, että oli "suomeksi", mutta silti hymyilytti.

Ostin tuon samaisen ranneketjun Tiffanylta Hongkongista, mutta jo samalla matkalla se takertui kiinni johonkin Sydneyn lentokentällä ja ketju katkesi. Osat ovat tallella, mutta ei sitä oikein kunnolla voi korjata. Täytynee siis suunnata muutaman viikon päästä New Yorksisa taas ostamaan hieman "tukevampi" koru. Joka New Yorkin matkalle olen budjetoinut jonkun Tiffanyn hopeakoruostoksen matkabudjettiin ja Tiffanyn laatikoita on jo pieni pino; rannekoruja ja riipuksia. Turkoosi (tai sininen, kuten amerikkalaist sävyä kutsuvat) kääntää viidennellä avenuella aina päät, eihän voi tietää onko siellä timantteja vai hopeaa...

Sofié

Oh, voin uskoa :) Joo, parempi pysyä näillä hopeakorujen osastoilla vain :)
Hihi, aika hassu juttu toi kraana. Mietin itseasiassa korua ostaessani, että kestääköhän sisällä oleva ketju. Olen kyllä yleensä aika varovainen, joten uskaltauduin ostamaan korun itselleni. Toivotaan, että koruni tarina kestää kauemmin kuin sinun. Myyjä kyllä sanoi, että sen voi lähettää lähimpään Tiffanyyn korjattavaksi ilman lisäkustannuksia, jos se sattuisi katkeamaan. Eli ota korusi mukaan ja pyydä korjausta!

Sitten kun New Yorkiin pääsen, niin tiedän jo minkä korun haluan. Poikaystävä meinaa suunnata sinne jo syksyllä, niin katsotaan jos hän kiikuttaisi minulle jonkun pienen sinisen paketin ;)

suvi

Me mentiin kihloihin New Yorkissa ja pääsin ihan oikeasti "aamiaiselle Tiffanylle". Vaikka kihlasormus onkin ihan tavallinen, niin oli se aika hienoa saada sormus juuri sieltä Fifth Avenuen liikkeestä.

Sofié

Oh no! Jokaisen tytön unelma <3 Mua pitää kosia ehkä uudestaan :D

Saitte varmaan samppanjatarjoilun? Barcelonan liikkeessä pariskuntaa hellittiin samppanjalla, kun he ostivat kihlasormukset :)
Saakohan Tiffanylla syödä aamiaista vaikka ostaisi ihan vain rannerenkaan?;)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010