Kaveripiirissäni on todella lahjakkaita pensseleiden ja punien käyttäjiä. Siis pensseleillä ja punalla viittaan nimenomaan meikkaamiseen. Itse olen muuten aika vähäisen meikin käyttäjä, mutta vihdoinkin olen löytänyt itselleni täydellisen rajaustekniikan. Näissä Indiedaysin  meikkikampanjoiden yhteydessä olen törmännyt yhteen jos toiseenkin meikkaajaan ja aina tilaisuuden tullen olen yrittänyt ammentaa ammattilaisten vinkkejä oman meikkini tekoon ja tekniikoihin.

Kävin vähän aikaa sitten tapaamassa mahtavia Estée Lauderilaisia ja heiltä sain upean meikin lisäksi myös muutaman kullanarvoisen vinkin meikin tekoon. Joillekin nämä vinkit voivat olla itsestäänselvyyksiä, mutta minulle ne olivat erittäin hyödyllisiä. Vähän kyllä mietin, että missä purkissa olen kasvanut sillä en ollut tullut ajatelleeksi että silmän voi pitää myös ihan täysin auki rajauksia tehtäessä.

Olen pitkään käyttänyt muutamaa eri kynää ja eyelineria rajauksia tehtäessä, mutta jokin niissä rajauksissa on silti mättänyt. Kunnes... Ystäväni suositteli minulle tässä hiljattain MACin silmänrajausväriä  ja ?sivellintä. Tämä combo on ollut käytössäni nyt noin viikon verran ja voin suositella niitä erittäin lämpimästi. Aluksi minua arvelutti niiden käyttäminen, sillä mietin että jos olin rähmäkäpälä kynän kanssa, niin miten sitten siveltimen. Tosin, samalla tavalla se menee kuin paperille piirtämisessä, pensseli on kynää armollisempi :)

________________________________________________________

Some of my friends are amazingly talented with brushes and blushes. In other words, they really know how to make up. Every now and then I try to squeeze some information out of them that what are the latest trends in products and techniques.  While ago I met awesome people from Estée Lauder and in addition to my beautiful makeup, they shared some of their tips with me.

I don?t usually put any eyeliner on weekdays. Somehow, I haven?t really found eyeliner to be my ?thing?.  If I go out with my friends then I usually kindly ask someone of my friends to do it for me. Anyhow, some time ago one of them recommended Fluidine Eye-Liner Gel from MAC to me. I bought the gel and a brush around a week ago and I can totally recommend it to you guys! At first I hesitated because I haven?t had that big success with eyeliner pen, so why on earth would I buy a brush? If I can manage to draw nice lines around my eyelid, you can do it too. Trust me, it is so much easier with brush than pen.

Kommentit (8)

Sofié

Minulla oli ensimmäisellä kerralla pienoisia ongelmia saada rajasta ohut ja huomaamaton, mutta kahdella harjoituskerralla olin jo mestrari. Siveltimellä pääsee ihan ripsien tyveen, joten rajauksesta on mahdollista saada todella luonnollinen :)

Katri

Myös mä tykkään tehdä rajauksen siveltimellä! Make up strorella on vastaava, sillä joskus ensimmäisen kerran kokeilin ja nyt oon tykännyt myös tuosta Mac:n tuotteesta. Sivellin on tosiaankin helppo ja silmiin tulee heti vähän skarpimpi ilme :) Kiva kun löytyy just itselle sopivia juttuja!

seikkailija

Haluisin kanssa nähdä tämän "rajaustekniikan"! Itse kun käytän normaalisti myös hyvin vähän meikkiä :)

Sofié

Kiva kuulla, että siellä tykätään myös :)

Ja mikä mun mielestä on siveltimen ja kynän ero, niin siveltimellä pääsee ihan ripsien tyveen ja sitä kautta rajaus on paremman näköinen.

Helen

Miten pysyvää tuo M.A.C:in tuote on?
Etsin nimittäin sellaista rajausväriä, joka pysyy paikallaan eikä himmene päivän mittaan.
Tylppäpäiseen siveltimeen ja kakkumaiseen rajausväriin olen tottunut, joten sivellintekniikkaa en pelkää, kunhan löytyisi pysyvä väri!

Elisa

Itsekin olen varmaan reilu pari vuotta suosinut kynän sijaan sivellintä ja mustaa väriä. Antaa tosiaan paljon enempi anteeksi ja väri on paljon paksumpaa ja siten jotenkin helpompi levittää! Itse olen myös aina laittanut rajaukset silmät auki, siitä ei tulisi kyllä mitään jos pitäisin silmää kiinni :D Mutta todella hyvä että löytyi sinullekin omanlainen tapa :)

http://tartu-hetkeen.blogspot.fi/

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010