Toivottavasti teillä on ollut kiva viikko ja ystävänpäivä. Toivottavasti olette myös herkutelleet brownie-ohjeellani ;). Kerroin teille aiemmin, että sain viime sunnuntaina ystäviäni kylään ja vietimme monta tuntia ruoan ympäröimänä. Alapuolella näette siis pieniä kuvamaistiaisia viime sunnuntailta.

Tällä hetkellä tuntuu, että on viikolla vähän vaikea nähdä ystäviä  kun kaikilla on omat työ- ja harrastusmenot. Sen takia yritän priorisoida viikonloput aina ystävilleni ja jollekin special-tekemiselle. Niin viime,  kuin myös tänäkin viikonloppuna. Kuulette tästä lauantaista varmasti pian lisää ;)

Jotta minun ei tarvinnut ihan kaikkea yksin valmistella, oli jokaiselle jaettu oma vastuualue. Itse tein salaatin, brownieseja ja edellisessä postauksessa näkyvän jogurttikakun. Raksuttimeni oli vastuussa vähän miehekkäämmästä tarjonnasta ja hän teki ns. ?man platen?, joka sisälsi muun muassa pekonia ja bratwurstia. Yksi miespuolisista ystävistäni on aika pro-henkinen kokkailija ja hän toi brunssille pitkään kypsyneitä ribsejä :)

Nämä kotona syödyt brunssit ovat siinä mielessä ihana tapa viettää ystävien kanssa aikaa, sillä pöytävaraus on voimassa vaikka koko päiväksi. Tällaiset hetket, jolloin on aikaa kunnolla aikaa vaihtaa kuulumisia ovat kultaakin kalliimpia. Kutsukaapas siis ystäviänne kylään sunnuntaiselle herkkuhetkelle :)

Hyvää viikonloppua ystäväiseni <3

________________________________________________

 

Good morning! I hope you?ve had a nice week and Valentine?s Day.  I hope that you?ve also had time to try my brownie recipe. Like I have told you, my friends were at my place last Sunday and we had an ongoing Sunday brunch.

At the moment it seems that it?s almost impossible to see friends during the week, because everyone has their own work and hobby related timetables. That?s why I try always to prioritize weekends for my friends. I did that last weekend and will do it in this weekend as well.

When the brunch is eaten at home, it?s a wonderful way to spend time with friends because the table reservation is valid for the whole day.  Home brunches also enable you to hear how your friends are really doing, because no one has hurry to nowhere. Therefore, invite your friends over and have a nice Sunday brunch at home.

Have a good and relaxing weekend <3

Kommentit (12)

Fiipi

Täällä kans on yks salaatin nälkäinen! Mutta jätän suosiolla edelleen pähkinät pois, viimeksi kun erehdyin syömään cashewpähkinöitä, jouduin lääkäriin.

Tekikö joku myös croisantit itse? Haluaisin oppia tekemään niitä kans ite.

Karoliina K

Oi oi uusia brunssipaikkoja ihanaa! Itse asiassa emme päässeet tuolloin Palaceen kun sopiva päivä oli sunnuntai. Kävimme Kämpin brasseriessa :) Satutko tietämään onko Palacessa enää brunssia ollenkaan?

Sofié

Oi oleppas hyvä vain :)

ihana kuulla jos olet saanut viettää laatuaikaa rakkaasi kanssa Palacen brunssilla. Joskus sitä pitää vaan irtautua kiireistä ja ottaa aikaa itselle ja myös hänelle. Palace on aivan ihana paikka <3

P.S. Kävin eilen kokeilemassa Kämp Groupin uuden ravintolan menun. Glogatan 4 voisi olla seuraava date night -kohteenne ;)

Sofié

Huomenta :)

En ole, mutta pian saatte sen.

Niin, ruoan tekeminen saa varmasti ihan eri ulottuvuuksia siinä vaiheessa kun on lapsia. No mutta muistathan kumminkin välillä laittaa omat halut myös lasten edelle ;)

Kiitos samoin <3

Sofié

Mais mon dieu!

Hetkinen, sinähän voit mennä vaikka joka sunnuntai Ladureehen. Oi Pariisi <3

Niin joo, se on totta. Uuni ei kuulu siellä jokaisen asunnon varusteluun.

No mutta jos minä asuisin Ranskassa, niin oleilisin varmasti myös enemmän boulangereissa kuin uunin lähettyvillä ;)

Bisous!

Ronja

Onpa tosiaan herkullisen näköinen salaatti. Muakin jäi kiinnostamaan, että mitähän kaikkea siinä on?

Karoliina K

Ou my! Miten ihanalta näyttää!! Kiitos muuten aikaisemmista brunssivinkeistä. Palace postauksesta sain kipinän lähteä miehen kanssa brunssille ja vauva hoitoon pariksi tunniksi. Olipa ihanaa :)

Tarja

Oih ja voih, tuli nälkä! Etenkin tuo salaatti näyttää niin ihanalta (oletko mahdollisesti jo jakanut tuon reseptin aikaisemmin? olen voinut sen missatakin). Tykkäisin syödä ruokaisia salaatteja, mutta tässä elämäntilanteessa ei energia riitä siihen, että tekisin itselle ihania salaatteja, kun lapsille pitää kuitenkin sitä täyttävämpää perusruokaa vääntää joka päivä. Mutta ehkäpä se tässä kesää kohti energian määrä lisääntyy kuin myös halu syödä kevyemmin ja salaatit pääsevät takaisin ruokavalioon :)
Ihanaa viikonloppua!!

Julia

Oih kun näyttää hyvältä. Saisko tollasen joku aamu tänne pariisiinkin? Mä innostuin tosta juustokakusta, koska meillä ei ole uunia (!!), mutta enhän mä ymmärtänyt edes niitä kaikkia aineosia, eli ehkä parempi pitäytyä vaan leipomon valmistuotteissa :)

Cara

Ihanalta näyttää brunssi! Tuo salaatti erityisesti näyttää olevan omaan makuuni sopiva. Voisikin kokeilla laittaa salaattiin herneenpalkoja, viime viikonloppuna käytin niitä lämpimään ruokaan ja ne on kyllä hyviä. Mitä muuta tuohon teidän salaattiin tuli?

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010