Onko siellä muita koruharrastajia? Niin kuin kuvista näkyy, on ruudun toisella puolella yksi joka on ihan totaalisen hullaantunut isoista kaulakoruista. Tämä statement necklace ?keräilyni on alkanut ihan yllättäen ja suurin syy siihen on tietenkin Pinterest.

 

En ole aiemmin ollut mikään suuri kaulakorujen käyttäjä, mutta kun kaikki lehdet ja Internet pursuaa toinen toistaan näyttävämpiä kaulakoruja niin minkäs teet? Kuvissani näkyvät vain ne arkisimmat ja värittömimmät yksilöni eli ns. työkoruni. Joten kevättä ja kesää odottaa minun lisäkseni myös väriloistoa pursuavat kaulakoruni. Iih, kesä, tule jo!

Näin suhteellisen klassisena pukeutujana olen erittäin onnellinen siitä, että voin saada ihan todella pelkistetyn asun näyttämään pelkällä kaulakorullakin paljon näyttävämmältä. Arkisin  puen ylleni yleensä kauluspaidan, bleiserin ja ison korun. Täten minun ei tarvitse kikkailla printeillä tai väreillä, vaan lopputulos on pelkän korun avulla yleensä klassisen näyttävä.

Olen keräillyt näitä korujani jo reilun vuoden verran, mutta tuntuu ettei tälle harrastukselleni näy loppua. Suurin osa näistä kaulakoruista on Lindexin valikoimista. Täytyy kyllä sanoa, että he ovat viime aikoina nostaneet profiiliaan ihan äärettömän paljon muunkin kuin pelkkien korujen osalta.

Voisin pian tehdä teille postauksen siitä, että miten yhdistelen korujani pelkistettyjen vaatteideni kanssa. Toivoisin myös että saisin pian tehtyä teille DIY statement necklace ?postauksen. Lisää koruinspiraatiota voi hakea Pinterestin lisäksi myös esimerkiksi Net-a-Porterista :)

Onko täällä muita koruintoilijoita? Petra? Elisabeth? Norppa?

_________________________________________________

Are there any other jewelry enthusiasts out there? As you can see, I?m totally addicted on statement necklaces. The main reason why I?m collecting statement necklaces is Pinterest. I?ve never been a big fan of necklaces until last year.

In my pictures you can see pieces that I use daily at the office with very simple clothes. So some color bites are still in my drawers waiting for sun and summer. Oh summer please come soon!

Even though my style is quite minimalistic and simple, but big piece of jewelry bring that little something. Usually I wear classic shirt and blazer with statement necklaces. Therefore, I don?t need big prints or colors; my statement jewelry will do the trick.

If you need more jewelry inspiration, please check this Italian blog out. Novella and her creative DIY posts are absolutely amazing. Novella, you are fantastic!

 

 

Kommentit (18)

Paula (www.a-little-glitter.bl...

Oih, kauniita koruja! Minä pidän statement koruista paljon ja varsinkin Tory Burchillä oli ihania kun kävin hänen liikkeessään Floridassa ennen joulua.

RagDoll

Tein juuri muutama pvä sitten omista statement koruistani juttua.. ;) Niitä ei voi koskaan olla liikaa!

Henns

Joo, täällä kanssa yksi innokas koruilija.
Herään aina hieman myöhässä näihin trendeihin (ainakin korujen kanssa)ja oma statement-koruni on vasta pään sisällä.

Tykkään käyttää koruissani hopeaa (en hopeoituja metalleja) , mutta tällaista korua en tohdi hopeasta tehdä. Tai sitten metalliosia täytyy olla todella vähän :) Joten ehkä saan jossain vaiheessa ideani toteutettua, odotan innolla sinun koruasi.

Tarja

Korufriikki ilmoittautuu! Olen pitänyt jo vuosia, vuosia erilaisia kaulakoruja ja tämä statement-korukausi on vienyt villityksen uusiin sfääreihin, kun joka paikassa on tarjolla mitä ihanimipia koruja. Kun vaatekaappi on hyvin perusvärinen, niin korut tuovat kivaa piristystä asuihin - tunnen oloni alastomaksi, jos kaulassa ei killu jotakin. Toinen villitykseni on huivit: en uskalla laskea, montako olen tässä vuoden sisään ostanut... Huivin pitää olla muhkea ja siinä saa olla sitten printtiä ja väriä. Tyttärille taitaa jäädä minulta perinnöksi vain järjetön kasa koruja ja huiveja, mutta mitäpä ne tytöt muuta kaipaisivatkaan ;)

Lora

Korut ovat huivien lisäksi niitä asusteita joita kaappini pursuavat :) Kaulakoruja löytyy varmaan eniten vaikka rannekorut ovat hyvänä kakkosena. Itsekin rakastan statement koruja ja tällä hetkellä on työn alla oma statement koru jota teen siemenhelmistä japanilaisella kumihimo-menetelmällä. Samaisella tekniikalla olen tehnyt jo rannekoruja itselle ja lahjaksi joten nyt on vuorossa kaksivärinen kaulakoru versio. Siitä tulee varmasti yksi lempikaulakoruista kun saan valmiiksi :)

Yksi lempi kesäkaulakoruistani on Cubuksen aleista löytynyt muutaman euron pitkänmallinen värikäs koru jota moni ystävä on ihastellut nähdessään - parhaimmat löydöt ovatkin niitä hetkellisiä inspiraatioita :)

Tulisikin jo kevät ja aurinko!

Sofié

Hei Paula,

kiitos kommentistasi. Sulla on todella kivan selkeä blogi, tykkäsin todella paljon :)

Ok, mä en ole hänen koruihinsa tutustunut, mutta pidetään mielessä ;)

Sofié

Heiii :))

No niinpäs olitkin! Meillä on ainakin yksi ihan sama koru. Niitä ei nimenomaan voi koskaan olla liikaa :)

Sofié

Hei, ei se haittaa :)

Minäkin suosin tottakai hopeaa ja valkokultaa, mutta tällaisissa asusteissa näillä asioilla ei ole niin väliä.

Ajattelin tehdä sen helmistä ja silkistä ;)

Sofié

Hei ihana!

Siis minä taas en ole koskaan pitänyt koruja. En sitten koskaan. Niinhän se on, koru viimeistelee asun vähän niinkuin taulu sisustuksen ;)

Huivit taasen eivät ole ollenkaan minun juttu :D

Hih, jos joskus saan lapsia niin minulta taitaa jäädä perinnöksi kasa lautasia ja kumpu kuppeja :D

MrsA

Tykkäsinnihan hirveesti siitä sun brulee-videosta! :) Ihan kuin suoraan jostain kokkiohjelmasta! Omani eivät kuitenkaan onnistuneet ihan täydellisesti.. Ne eivät meinanneet hyytyä ollenkaan ja kun niiden pinta alkoi tummua reippaasti otin ne pois ja toivoin et hyytyisivät lisää jääkaapissa mut näinnei kuitenkaan käynyt :/ miten kivaa siitä keltuaisvaahdosta kannattais tehdä, voisko vika olla siinä..? Vai pitäiskö ne laittaa uuniin vähän matalemmalle, mitä luulet? Mun vuuat ovat omiisi verrattuna hieman pienemmät ja eivät niin laakeat. Uunissa ne oli sen 30min. Omasta kaveripiiristäni ei löydy Creme Bruleesta kokemuksia niin joudun sinun puoleesi kääntymään ;)

Sofié

Hei :)

Rannekorut ovat yksi heikkouteni. Olen tehnyt itselleni kymmeniä erilaisia helmikoruja :)

Kuulostaa ihanalta pieneltä projektilta. Voit lähettää minulle sitten kuvan siitä kun se on valmis?

Sanos muuta, kohta se tulee, se on varma!

Sofié

Hei,

hmm. Tuolla reseptillä olen tehnyt bruleita kymmeniä kertoja ja moni muukin on onnistunut sillä reseptillä.

Voihan se vika olla uunissakin, mutta olihan bruleet vesihauteessa siellä uunissa? Tai sitten jos vuokasi olivat syvemmät, niin brulee ei kerennyt hyytyä ennen kuin sen pinta tummui.

Voi harmillisuus :(

indie by heart

Upeita ovat kyllä kaikki! :) Tykkään kyllä näyttävistä koruista itsekin, mutta silloin tosiaan asun pitää olla hillitty.. Ja kun olen ruvennut nyt viime aikoina haalimaan kaikkea kimaltavaa vaatekappaletta ja laukkua, niin ei nämä ehkä niiden kanssa enää istuisi.. Mutta i-h-a-n-i-a. ^^

Satu
Indie by heart

Satu Koo

Täällä ilmoittautuu yksi korufriikki, korujahan ei voi koskaan olla liikaa! Ja noi statementit ovat niin ihania :)

Lora

Nämä pienet projektit ovat kyllä kivoja, itse vaan satun aina keräämään niitä jonkin verran. Neuletöitä, korutöitä ja erilaisia reseptejä... odottavat kukin vuoroaan :)

Enköhän saa kuvan lähetettyä sitten kun koru on valmiina :)

Aurinkoista pakkasviikonloppua!

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010