Tiedättekö miten ihanaa on huomata kun joku tietää sinusta sen verran, että hän tarjoutuu viemään sinut äitinsä puutarhamustikka ?viljelmille. Näin kävi minulle, kun miespuolinen koulukaverini kysyi, että haluaisimmeko tulla heidän siirtolapuutarhamökille. Hän tokaisi, että tiesi minun arvostavan puutarhamustikoita

No ne puutarhamustikat eivät olleet ihan vielä kypsiä, mutta vihdoinkin näin millaisissa pensaissa ne oikein kasvavat. Haluaisin muuten muistuttaa, että kauppatorilla kannattaa olla valppaana, sillä yhdellä papparaisella ei ole ihan puhtaat mustikat kupissa? Koin kerran karvaan pettymyksen ostaessani puutarhamustikoita, sillä kun pääsin kotiin niin huomasin mustikkarasian olevan puolillaan normaaleja mustikoita ja päälle oli laitettu hämäykseksi puutarhamustikoita?!

Jos teillä ei ole muuten tälle päivälle mitään suunnitelmia niin suunnatkaapa Katajanokalle. Ravintola Nokka on muuntautunut pientilatoriksi ja siellä pienet tuottajat esittelevät tilojensa antimia. Yläkerrassa on myös kalakoulu jossa opetetaan, että  haukikin on mahdollista perata ruodottomaksi. Sen jälkeen kun kalat on perattu, niin huippukokki valmistaa kaloista herkullisia ruokia. Ja mikä parasta, oppilaat saavat syödä ne ruoat. Opin paljon uutta kaloista ja sain masun täyteen ;)

___________________________________________

Do you know how wonderful it feels when you notice that someone knows you that well that he offers to take you to his mother?s blueberry garden? This happened to me when my school friend asked me if I would like to come to their little city cottage. He said to me that he knows that how much I appreciate blueberries

The garden blueberries were not quite ripe yet, but finally I saw that in what kind of bushes they grow. His mom is quite of a gardener and their garden was filled with raspberries, blackberries, apples, and gooseberries :)

Kommentit (4)

iitu

oij! pitääkin suunnata mummolaan pensasmustikoita poimimaan, meillä on kyllä jo pakkanen pullollaan marjoja, mutta ne kyllä hupeneekin sieltä melkosta tahtia...:)

Jeanette

Taas niin makeita kuvia, jotenkin ihanan rento mutta tosi kaunis fiilis. Pensasmustikat on kyllä mielettömän hyviä, itse vähän yllätyin kun kävin poimimassa niitä...kun ei etukäteen ollut minkäänlaista käsitystä "miten" ne kasvaa, haha ;)

Sofié

Oh lucky you!! Mä niin toivon, että joskus saan oman pesasmustikka-vilejelmän. Meidänkin pikkupakkanen on ihan täysi marjoista, mutta joka aamu smoothieeni sukeltaa muutama marja niin äkkiäkös ne marjavarastot on käytetty :)

Sofié

Ne ovat! Hassua kun ne pensaat olivat oikeasti ihan kuin jättiläisen mustikkavarpuja :)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010