Viime viikonloppu oli minulle melkeinpä kesän ainoa viikonloppu jolloin minulla ei ollut mitään etukäteen suunniteltua ohjelmaa. Vaikka tietenkin häät, polttarit ja muut juhlat ovatkin ihania, mutta siltikin olen kaivannut yhtä vapaata lauantai-aamua jolloin minun ei ole tarvinnut säntäillä minnekään. Viime lauantaina oli onneksi sellainen.

Olen aikamoinen aamuvirkku ja vaikka kuinka yritän nukkua pitkään niin siltikin viikonloppuisin olen automaattisesti hereillä jo ennen kahdeksaa. Lauantaina poikaystäväni nukkuessa kävin heti seitsemän jälkeen kaupassa ja tein meille aamiaista. Koin pieniä suuria iloja kun meidän lähikaupasta sai tuoreita croisantteja myös lauantaisin heti aamusta. Meillä ei ehkä ole boulangeriejä täällä Suomessa, mutta onneksi meillä on Alepa ;)

Tämän hetken ykkösherkkuni on turkkilainen jogurtti hunajalla. Jos haluan herkutella oikein kunnolla niin korvaan hunajan vaahterasiirapilla. Lauantaina tosin sirottelin jogurtin ja hunajan sekaan muutaman mustikan. Hih, yllättäen. Kivaa viikonalkua :)

_______________________________________

Even though summer has come to an end, but at least I find it positive that now I can have some free weekends and relaxing Saturday mornings. Last weekend felt quite special because I didn?t have anything planned. Not even single thing. That felt quite good actually.

I?m an early bird and even though I always decide that I have to sleep late in the morning but somehow I don?t manage to do so. On Saturday morning I found myself doing some groceries again before eight in the morning and preparing a nice breakfast to my other half. He was pleased when he woke up and only he had to do was to poor that fresh coffee into his cup and kiss me into my cheek.

My favorite thing to eat at the moment is Turkish/Greek yoghurt with honey. If I want to pamper myself so then I eat my yoghurt with maple syrup. Saturday had my yoghurt with honey and blueberries of course.  Have a nice Monday you all :)

Kommentit (43)

Lora

Ihanan näköinen aamiaispöytä!

Turkkilainen jogurtti kera kiivin ja hunajan on myös herkkua. Itselläni oli tuo villitys viime keväänä mutta jostain syystä se jäi kesän kynnyksellä. Marjaversiota voisikin kokeilla kun pakkasesta löytyy mustikkaa ja vadelmaa :)

-hanna

Aamupalapöytänne näyttää kertakaikkiaan IHANALTA :) Olet kyllä todellinen esteetikko ja ihailen aina kaikkea kaunista täällä blogissasi!!

Maria

Pitääkin koittaa löytää jostakin samantapainen kakkualusta. Siskollani on aivan täydellinen, mutta se on jostain jenkeistä... eli toisin sanoen saavuttamattomissa :D harmi !

Ja tuoleista vielä sen verran, että ite pohdin kanssa kumpi ois kivempi, mutta kun tää tuli nyt vaan työpöydän tuoliksi niin käsinojallinen on täydellinen :)

On muuten ihan huippua kun sulta tulee ilmotus sähköpostiin vastauskommentista. Monissa blogeissa ei tule tai sitten tulee kaikkien kommentit. Tää on ihan loistava ! :)

Satu @ Destination Unknown

Ihanan rauhallisen näköinen aamu, meillä on nykyään vähän enemmän vauhtia ja vimmellystä! Kyllä tuollaista välillä kaipaisikin... :)

maria

Oi että miten ihanan näköistä!! Niin herkullista :) mistä muuten toi ihana hopeanvärinen kakkulautanen on? Mutta oih, pitääpä itekkin tehdä hyvä brunssi vaikka ensi viikonloppuna... Ja vielä pakko kehua noita ghost tuoleja:) on niin kivoja, sain oman ensimmäisen juuri synttärilahjaksi, tosin sen missä on käsinojat.. Huh, ihanaa maanantaita <3

p

iittalan egoa ? ois kiva niistä saada jotain kuvia kunnolla, ku tuo sarja on yhtenä vaihtoehtona ku pitäis alkaa keräileen :-)

LeAnn

Kun oli puhetta toiveista asupostauksista, niin täytyy sanoa, että kyllä nämä sinun kattauspostauksetkin ovat todella ihania! :) I like a lot!:)

Kyllä nuo viikonlopun rauhalliset aamut ovat SUURTA luksusta. Kun perheessä on lapsia, harvoin jaksaa nousta niin aikaisin, että saisi rauhassa nauttia koko aamupalan. Mutta onneksi välillä edes osan... :)

Simone

This looks so cozy and yummy!
Long, lazy breakfasts at the weekend are pure bliss :)
Do you also go to bed early when you are such an early bird? I have always been a real night owl, but the older I get the more I value the really early morning. And shopping at 7 or 8 means you get the freshest stuff.
I love your table and chairs, and the yoghurt glasses are from Iitalla, right? Are the clear containers from there as well?
Have a nice Monday, too :)

Simone**

Henna

Vau, ehkä täydellisimmän näköinen aamupalapöytä rauhallisiin viikonloppuaamuihin! Minä olen iloinen, kun melkein joka marketista saa niitä "purkkicroisantteja", saa unilämpiminä niinkin, jos ei ihan paistettuna :)

Kat

Voi kun ihania! Voi kun saisin itseani niskasta kiinni ja loihtisin meidan taloon joskus samanlaisia aamiaisia. Ehka tana viikonloppuna... Kiitos inspiksesta!!!

annemi

Kauniita kuvia ja ihana kattaus :) itsellä aamu on lähtenyt käyntiin koko loppukevään ja kesän samalla jogurttikombolla, joskus vaihtelen mustikoiden tilalle persikkaa, omenaa, banaania tai muuta hyvää :)

Novella - 9lla.it

Beautiful pics, as always! Really love your breakfast and how you prepared it! You boyfriend is really lucky ;) How are you? Mille baci!

Sofié

Bulgarianjogurtti karviaishillolla (joskus myös toisinpäin) on ollut minun suosikkini tähän asti lapsuudesta saakka :). Pitää kokeilla jogurttia myös kiivin kanssa :)

Eikö ole ihanaa kun pakkanen pursuaa marjoista? Poikaystäväni isä tietää, että rakastan marjoja niin sain eilenkin myöhäisen vadelmalähetyksen :))

Sofié

Hih, en tiedä kummasta pidin enemmän, kattauksesta vai aamiaisesta ;)

Kiva jos tykkäät :)))

Sofié

Hei Satu!

Hih, no meillä ei ole. Salaa aina toivon edes sellaista pientä nelijalkaista pölyhuiskaa meille kotiin :)

No mutta eikö se tunnukin palkitsevalta kun pikkuinen menee nukkumaan ja kodissa on ihan hiljaista?

Sofié

Hei Maria :)

Olen ostanut sen kauan aikaa sitten Rivieralta, mutta luulen sen olevan ns.vakiokalustoa. Rassu on vähän naarmuuntunut, niin sen takia siitä ei ole lähikuvia ;)

Pidän niistä ihan tosi paljon myös itse. Huomasin, että sinullekin on sellainen ilmaantunut. Olisin halunnut sen käsinojallisen version, mutta kun haluaisin uuden ruokapöydän niin niiden käsinojien takia sen hankkiminen voisi olla hieman hankalaa, kun en tiedä vielä minkä korkuisen pöydän tulevaisuudessa haluaisin.

No nimenomaan huh, lähdin aamulla ennen kahdeksaa kotoa ja viimein palasin töistä kotiin :D

Sofié

Kiva kuulla, että tykkäät :)

Olen ollut maailman laiskin ruokabloggaaja tässä kesän aikana, mutta heti kun tämä kesän hektisyys laantuu, niin pääsen taas ruoka- ja kattauspostauksien pariin :)

Hih, mitenköhän minä tulen pärjäämään, sillä aamiainen on minulle kaikki kaikessa. Viikolla en kerkeä ikinä syömään kunnon aamiaista, mutta viikonloppuisin yritän pyhittää sille hetken tai kaksi. Hih, niin, tärkeintä on kumminkin että pikkuisilla on masut täynnä :)

Satu @ Destination Unknown

Kyllä! Ja nyt on juuri sellainen hetki! Ilta-aurinko paistaa vielä, lasissa on hieman punaviiniä ja taustalla soi rauhallinen musiikki. Ah. :) Ja joo, kyllä meilläkin on ollut puhetta nelijalkaisesta mutta jos ei nyt ihan vielä. Päästään reissaamaan aina kun tekee mieli ilman suurempia järjestelyitä :)

Sofié

Hallo Simone :)

I don't know that have I said it already but I really like your name. It's so beautiful :)

Yes they are! Well, I really try to do so, but sometimes it's really hard and on summer I manage myself with 6 hours of sleep, but in winter it's of course a different story :D. If I sleep late (happened maybe twice in my life) I feel that I've lost the whole day for nothing. In some other country it would maybe mean that I would get the freshest ingredients but we don't have boulangeries or pâtisseries in Finland and therefore I've to do my groceries in an ordinary grocery store.

Thank you. I'm glad that u like my table because I have restore it myself, painted and all. Yeps, I love Iittala. Those containers are of course called "Jars".

Vielen dank Simone :*

Sofié

Heippa Henna!

Heh, no ei nyt sentään. Tosin heräisin mielelläni itsekin tällaisen pöydän ääreen :)

Nyt kun mainitsit niin niitä taitaa saada myös meidän kaupasta :)

Sofié

Heippa!

No mutta sinulla on siellä rapakon takana vaikka mitä aamiaispaikkoja, niin en kyllä nyt kadehtisi tätä meidän aamiaista ;)

Haluaisin pian tulla New Yorkiin, sillä olen päättänyt että sitten kun valmistun niin se on palkintoni itselleni :)

No toivottavasti kuvat inspiroivat ja saatte kivan aamiaisen heti ensi viikonloppuna :)

Sofié

En tiedä mistä johtuu, mutta en ole koskaan käyttänyt turkkilaista jogurttia muuten kun ruoassa. Ehkä olen alitajuisesti kammoksunut sitä rasvamäärää. En todellakaan tiedä mistä se johtuu. Täytyy kokeilla sitä heti huomenna banaanin ja persikan kanssa :)

Sofié

En halua millään lailla kuulostaa ylimieleiseltä tai muutenkaan ikävältä, mutta eiköhän nämä Iittalan tarra-asiat ja muut olla käyty jo blogini osalta läpi ihan Fiskarsin mielipidettäkin kysymällä :)

Eli jokainen saa käyttää heidän tuotteitaan niin kuin haluaa :)

Sofié

Ciao bella 9lla!

Oh thank you! I liked it as well. So I've been telling to him ;) He better buy me blueberries!

I'm fine thank you. Waiting on October and my trip to Milan again.

But how's Italy and especially, how are you?

Mille Baci <3

Simone

Jars! Of course! I have been racking my brain concerning the proper word for them :D
Thanks for liking my name! I like it also - but Sofie is a name I like a lot also, it sounds so sweet and female.
I remember, there aren't boulangeries and such - I bought my bread usually at K-Market in Masala or Prisma in Kirkkonummi. But they do have "fresh bars" with bread in the Finnish supermarkets, I like that! And I do miss the typical Finnish bread, the dark, more flat one. You get something called "Finn Bröd" here but it isn't the same.
I think I must do some shopping for Iitalla items. I found an "outlet store" for them where things are offered for a lower price for a short time. The vases, wine glasses and coffee cups are especially tempting!
Hyvää yötä :)

Simone**

P.S.: Btw, I agree that a day seems "lost" when you sleep in. So I try to get up really early when I have a day off. And I love to go to a nearby bakery on Sunday mornings to get fresh, still warm rolls - it is quiet and eery when there is hardly any traffic and people are still asleep :)
And then I usually grab some rolls for my parents as well and sneak in and put them on their kitchen table as a surprise (they live in the house next to mine)^^

Heidi

Pahoittelen jo etukäteen pilkunviilaustani, mutta en voi itselleni mitään. :)

"I?m an early bird and even though I always decide that I have to sleep late in the morning but somehow I don?t manage to do so."

"Even though summer has come to an end, but at least I find it positive that now I can have some free weekends and relaxing Saturday mornings."

Even though = vaikka, but = mutta. "- Vaikka aina päätän, että nukun aamulla pitkään, mutta..." Kuulostaa hassulta, eikö? :) Ota 'mutta' pois, niin lauseet toimivat tuollaisinaan.

"Linking wordsit" ovat hyvästä, mutta käytät niitä liikaa. Jälkimmäisestä virkkeestä voisi saman tien poistaa myös at leastin.

Mukavaa viikkoa ja kiitos ihanasta blogistasi! :)

Novella - 9lla.it

On October your trip back here??? Happy :))) Here the weather is still good, wonderful hot days.. still summer :) I'm fine too.. quite busy in these weeks and therefore absent from my blog, but I still continued to check your blog cause it's definetely on my fav blogs list. I have to check it on a daily basis ;) Hope you're well, too!!! Baci baci!

Sofié

Yep, Electrolux has their annual design lab competition in Milan and I'm coming there :))
I've been in Milan many times but I've always had so tight schedule so I haven't even seen d'Uomo yet. Can u believe it?! This time I'm trying my best, that's for sure :D

Oh, I know the feeling. I've notice that u haven't been that active lately so I've guessed that u have been busy.

Baci Baci Novella <3

Sofié

Ei mitään, pillkkua saa aina viilata. Pitää kumminkin muistaa että en ole natiivi ja minulla on myös päivätyö, joten kirjoitan blogipostaukseni joko yöllä tai aamulla viideltä eli aina ei ihan ajatus kulje tai pisteet ja pilkut eivät löydä paikoilleen. Yritän kumminkin kirjoittaa niin että suurimmat virheet eivät tänne blogiini eksy.

Sonja

Oih, ei voi muuta sanoa! Kaunista... <3 Ja edellistä postausta katsoessani en voi ihastella kuin että niin olet sinäkin! :)

-heinie-

Niin kauniita ja herkullisia kuvia ;). Ihastelin teidän tuoleja. Oon viime aikoina pohtinu uuteen kotiimme ruokapöydän tuoleja.. Saas nähdä millaiset lopulta tulee :D.

Sofié

Itse olen ollut näihin enemmän kuin tyytyväinen. Onneksi ostin nämä sillä nämä sopivat vähän ihan minkälaisen pöydän seuraksi tahansa, jotesn uskon tuolieni olevan pitkäikäiset :)

Itse pähkäilen nyt sohva- ja keittönpöydän kanssa. Hmmm..

tiina

Kyllä on todella kaunista. Tuollaisen pöydän ääreen istuisi mielellään nauttimaan rauhallisesta vapaapäivän aamusta :))

Mitä sarjaa ovat nuo purkit missä sinulla on mysliä tai jotain sen tapaista ja toinen hassumpi kysymys. Osaatko sanoa onko noille tuoleille jokin painorajoitus? Haaveilen niistä pyöreän pöydän ympärilleni joko käsinojilla tai ilman tai vaikka kaksi kumpaakin,mutta ainakin vielä olen vähän tukeva ihminen niin ajattelin, että mahtaako kestää käytössä painoani ://

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010