Kävin Ravintola Saaristossa syömässä yhdessä Finnairin henkilökunnan kanssa liittyen retrolento -yhteistyöhömme. Olin aina jollain lailla mieltänyt, että Saaristo on vain tilausravintola häitä tai muita isoja juhlia varten, mutta näinhän se ei sitten tietenkään ollut. Tämä yhteinen herkkuhetki Finnairin kanssa oli siis ensimmäinen kertani ravintola Saaristossa.

Illallisella toimme ulkomaalaisille blogaajille suomalaisia makuja tutuksi muun muassa savustetun ankanrinnan, katajasavustetun lohen ja tyrnivanukkaan muodossa. En tiedä kummasta kansainväliset bloggaajat olivat enemmän innoissaan, ruoasta vai näkymästä. Oli tosi mukava olla mukana näyttämässä heille kauneimpia näkymiä ja maistattamassa puhtaimpia makuja.

Olen kertonut teille tämän kesän kuluessa monesta kivasta paikasta, jotka sijaitsevat Helsingin edustalla ja merellisissä maisemissa, joten kertauksen vuoksi lukekaapas postaukseni Ravintolakierros Laineilla, Brunch at Palace ja Saturday Snapshots. Pääsen taas pian onneksi Saariston maisemiin, sillä siellä juhlitaan kohta yhden aika ihanan neidin häitä :´).

Ja teille herkkusuille muistuttaisin, että Saaristossa tarjoillaan nykyään myös brunssia. En ole sitä käynyt vielä maistelemassa, mutta se on kyllä tämän kesän to do-listallani. Ravintola Saaristoon pääsee yhteysveneellä Silja Linen terminaalin vierestä, eli uimaan ei tälläkään kerralla tarvitse lähteä ;)

____________________________________________

Restaurant Saaristo is located in the hearth of Helsinki and they serve Finnish flavors in a quite fancy way. I went to Saaristo together with Finnair and with few other bloggers. This dining event was part of my collaboration with Finnair. You can read more about the spectacular retro flight from here. Earlier I have written few posts about nice places to visit in Helsinki so I kindly suggest that you?ll read my Saturday Snapshots, Brunch at Palace, and Ravintolakierros Laineilla posts.

Kommentit (5)

JT

Mitähän tahnaa noissa cocktailpaloissa oli (joissa salami/metwurstisuikale koristeena)? Näyttävät kauniilta ja simppeliltä, voisi itsekin väsätä..
Upeita kuvia :)

Sofié

Hmm, en nyt yhtään muista mutta lupaan selvittää. Tuo metwursti oli muuten karhun metwurstia :)

Kiitos :)

Simone

These are lovely pictures and they don't help my diet in the slightest ;)
But thank you for your suggestions, when I come back next year I will have a nice list of things to see and do!

Simone**

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010