Olen viettänyt tämän aamun pakkaillessa ja miettiessä, että mitä kaikkea tälle minilomalle oikein tarvitsen mukaani. Barcelonan päivälämpötila on kutakuinkin 20-25 astetta, eli astun tänään suoraan lentokoneesta kesään. Iltaisin lämpötila on 15 asteen tuntumassa ja koska Barcelona on merenrantakaupunki oli syytä pakata mukaan myös vähän lämpimämpää vaatetta, joten pakkasin mukaan myös muutaman neuleen.

Tässä pakkailujen lomassa huomasin myös vähän ikävämmän jutun, sillä olen ilmeisesti tässä muuton hurmassa laittanut vahingossa suurimman osan kesävaatteistani UFF:in laatikkoon. Vähän tylsä juttu, sillä sinne menivät kaikki lempparikesämekkoni. Noh, ei mahda mitään. Pitää siis tehdä uusia mekkolöytöjä sitten Barcelonasta :)

Pakkailin kaiken kosmetiikan tuttuun tapaan taas pieniin muovipurkkeihin. Packing tips -postauksessani kerroin pakkaustyylistäni enemmänkin. Pienten purkkien ansiosta minun ei tarvitse luopua lempituotteistani eikä matkalaukkuni täyty pelkistä kosmetiikkatuotteistani.

Lähden matkaan siis hyvän ystäväni kanssa, eli meille on tulossa kunnon tyttöjenloma. Käydään salilla, syödään hyvin ja otetaan ehkä hivenen aurinkoakin. Nyt kumminkin vielä viimeiset tavarat kasaan ja nenu kohti lentokenttää! Kuullaan pian :)

_________________________________________

I have been packing and thinking the whole morning that what should I take with me into this mini vacation to Barcelona. The temperature at daytime in BCN is around +20-25 degrees. In the evening the temperature decreases into +15, and therefore I had to pack also something warm into my luggage.

Usually, I pack all of my cosmetics into small plastic bottles. In my packing tips post I explained that why I do so. Thanks to those little jars and bottles I can have all of my favorite cosmetic products with me wherever I'm  traveling to.

This vacation is going to be girls? holiday in every meaning.  We are going to go to the gym, eat good food and do some shopping. Hopefully the sun will also appear into the sky ;)

Now is time for me to pack rest of my stuff and head to the airport! I will keep you posted that how my vacation is going, so I will post some pictures while I?m in Barcelona. Take care!

Kommentit (10)

Elina

Auts, voi ei! UFF on saanut kesävaatteistasi turhankin hyvää myytävää, mutta voit ajatella että ne meni hyvään tarkoitukseen jos se vähän lohduttaisi. ;)

Pidä huolta kaunokaisesta puhelimesta ja toki muistakin tavaroista, Barcelona on valitettavan kuuluisa taskuvarkaistaan..!

Ihanaa ja antoisaa matkaa! :)

Selma

Olipa hauska tavata! Kylläåä olet kaunis!Ihanaa matkaa! Olisinpa osunut Uffille, tosin taidan olla ihan liian iso...

Hanna

Hei, mistä nuo ihanat kengät ovat? Juuri tuollaisia rentoja kiilakorkoisia olen etsinyt!

Hauskaa matkaa!

Ensikertaakommentoinut Hanna

Tarja

Ihanaa lomaa! <3 Minulla on NIIIIN kova matkakuume (mistä sekin oikein kumpuaa, siis se kaipuu jonnekin kauas ja lämpimään...). Onneksi täällä oli tänään extralämmintä verrattuna parin edellisen päivän sateisiin ja tuuliin. Pihalla pystyi olemaan jopa ilman takkia! Ehkä se kesä (se lyhyt ja vähäluminen) tulee pian tännekin!

Ja tiedätkö: tuo sinun UFF-tapaturmasi on minun painajaiseni. Saan välillä siivoushepuleita ja laitan vaatteita surutta kiertoon. Monesti olen ajatellut, että kauhistus, jos heitänkin vahingossa pinon lemppareitani kierrätyslaatikkoon... Vielä (koputan puuta) olen onnistunut pitämään pinot järjestyksessä. Huh.

Nautihan lomastasi ja tee upeita mekkolöytöjä! :)

Sofié

Kiitos Fiipuli :)

Ainiin, sinä sekin "hoki-pohkeilija" :D

Tämä matka oisui ajoituksen kannalta tosi hyvään saumaan, sillä nyt se raksuttimeni saa huutaa ja kannustaa ihan rauhassa :)

Kiitos, minä nautin. Tuon sen auringon mukanani tottakai!

Sofié

Niin, hyvä että menivät edes hyvään tarkoitukseen :))

Joo pidän kyllä. Otin vanhan Noksun E71 mukaan, sillä en viitsi kävellä tuo kaunokainen kädessäni ihan joka paikassa. Barcelonassa jos jossakin pitää olla matkavakuutus kunnossa :)

Kiitos paljon! Olen edelleen täällä kentällä kun koneessa on jokin vika, mutta toivottavasti pääsemme pian lähtemään :))

Fiipi

Ihanaa lomaa teille! :)
Mie elän tällä hetkellä joka keväistä korkeaa lätkäkuumetta :D Lätkä tulee jopa uniini... Sen lisäksi pitäisi ommella kuin hullu juuri ja koko pitkä vko su saakka on töitä (onneksi to on pyhä). Nauti lomasta ja lämmöstä ja tuo kesää tänne Suomeenkin, laita vähän tänne pohjoisempaankin lämpöisiä tuulia :)

Ansku

Hyvää matkaa! Itsekin haaveilen pääseväni syssymmällä Barcelonaan, joten kerro sitten miltä mesta vaikutti!

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010