Poikaystävä on aikamoinen urheilija, se käy nykyään usein urheilemassa kaksi kertaa päivässä.  Hän käy kuntosalilla, pelailee tennistä, juoksentelee ja joskus talvisin hän pelaa myös jääkiekkoa ja kesäisin hänet löytää myös uima-altaasta. Minä ihan hengästyn, kun katson tota sen menoa. Ollaan vähän eri kaliiperia näissä urheiluasioissa ja syömisissäkin. Mä sorrun aina välillä  pieneen herkutteluun, mutta tuo toinen ei. Mä olen enemmänkin kasvissyöjä, kun hänen ruokavaliosa taasen on aika lihaisa. Teen aina silloin tällöin erilaisia leipiä, mutta poikaystäväni ei niihin hirveämin koske valkoisten jauhojen takia. Mietin tässä, että että millä saisin sen jotain leipää syömään, joten tein proteiinileipää. Proteiini on sille taikasana ;) Tämä leipä on muutenkin vähän terveellisempi, sillä en käyttänyt leipään hiivaa, vaan nostatin sen leivinjauheella.  Idean tähän leipään sain viimekesäisestä Glorian ruoka & viini-lehdestä. Muokkasin reseptiä hieman, jotta leipä maistuisi myös poikaystävälle. Proteiinia leipään tulee rahkan lisäksi muun muassa soijajuhoista ja vehnänalkioista.

Tarvitset:

 4 kananmunaa
2oo g maitorahkaa
1 tl suolaa
2 dl moniviljajauhoja
2,5 dl soijajauhoja
3 rkl vehnänalkioita
2 tl leivinjauhetta
pellavansiemeniä, auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä ja pinjansiemeniä
1  rkl avokadoöljyä
rosmariinia, basilikaa ja muita yrttejä

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.  Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Lisää rahka, yrtit ja suola.  Sekoita jauhot ja vehnänalkiot keskenään. Lisää leivinjauhe jauhojen sekaan.  Lisää jauhoseos taikinaan. Lisää vielä avokadoöljy ja siemenet. Kaada taikina vuokaan ja ripottele siemeniä pinnalle. Paista leipää uunin keskitasolla noin 50-60 minuuttia.
Te ulkomailla asustelevat! Oletteko löytäneet meidän maitorahkaa vastaavaa valmistetta ulkomailta? 

__________________________

Protein is the magic word to my boyfriend. I would say that he is nowadays almost a sportaholic . He does sport 2 times a day. He plays tennis, goes at the gym, runs and in the wintertime he plays hockey and in the summertime he swims. I get exhausted only at looking at him.  Because he is a bit obsessed about working out, he is also quite strict about his diet.  I was wondering that what kind of bread he would eat and then I decided that I should make some kind of protein bread to him. 

You need:

4 eggs 
2oo g of quark (protein rich)
1 teaspoon of salt
2 dl multi grain flour
2,5 dl soy flour 
3 tbsp of wheat germs
2 teaspoon of baking powder
linseeds, pumpkinseeds, sunflower seeds and pinenuts
 1 tbsp avocado oil
rosemary, basil and other herbs

Preheat oven to 180 celsius. Put eggs in a bowl and whisk quark together with eggs. Add herbs. In the other bowl, combine flours, baking powder and wheat germs .  Add flour mixture with quark mixture. Add seeds and avocado oil. Bake the bread for 50-60 minutes in oven. 

Kommentit (12)

Sofié

Maanis:Oi mahtavaa jos pystyin auttamaan! Lomalla on ihana olla, mutta parhautta on myös palata kotiin. Tykkään ottaa paljon kuvia, niitä katselemalla voi elää jonkun tietyn hetken yhä uudestaan ja uudestaan :)Kiitos tiedosta! Ranskassa ja Italiassa he eivät tunne maitorahkaa, jotain todella rasvaista "kermarahkaa" heillä tosin on.

Maanis

Saksasta saa rahkaa eri rasvaversioina onneksi joka kaupasta nimellä Quark. Parasta vaikka tuoreiden marjojen kanssa on sellanen valmis rahka-luonnonjugurtti-seos 0,1%rasvainen ja juoksevampi kuin tökkö oikea rahka ;). Kiitos Kiitos muuten niistä Kuala Lumpur- ja Tioman Island -vihjeistä!! Täällä ollaan jo palattu arkeen, mutta muistoissa ihanainen loma ;)

Anonymous

Täällä Espanjassa on ollut tosi vaikeaa löytää maitorahkaa. Joka kaupasta ei todellakaan löydä, vaan sain suurimmissa sitä on valikoimassa. Sitä myydään täällä usein Queso Frescona eli tuorejuustona mutta rasvattomana sellaisena. Tsekkasin ravintoarvot ja ostin kotiin, niin maitorahkaahan se oli :) Raejuustoa ei löydy senkään vertaa, Lidlistä kuulemma löytyisi! Sinne täytyy siis suunnata pikimmiten jotta saa tarjottua ystäville raejuustoleipää :)

Sofié

uuvee:Pitääkin tulla lueskelemaan, kuullostaa hauskalle :)No varmasti maistuu! Meidän urheilijalle leipä maistui oikein hyvin!Leivässä olevan rahkan voi vaikka korvata raejuustolla :)

uuvee

miehet ja leipä, samat on näemmä aiheet.. :D Tosin täällä miehekkeelle maistuu vaalea leipä vähän liiankin hyvin [ja lenkkeily heikommin] ja koitin tehä tänään terveellisempää sämpylää. Tämä sinun reseptikin täytyy kyllä pistää testiin, vois maistua allekirjoittajaneelle juoksulenkin jälkeen.. :)

Sofié

Enkä nyt todellakaan sano olevani mikään valokuvaaja. Kameran käyttöä on täälläkin opeteltu aika kauankin. Ja opeteltavaa riittää vieläkin ihan todella paljon! Lukiossa kävin ensimmäisen valokuvauskurssini, jossa opeteltiin kameran säätöjä sekä kuvien kehittämistä.

Sofié

Anne:Ei nyt anteeksi tarvitse pyydellä!Laittaisitko minulle sähköpostia kyseistä asiaa koskien, että milaisia neuvoja oikein haluat :)Lähtökohtahan nyt kumminkin on, että ei kaikilla tarvitse olla järjestelmäkameraa. Moni tykkää kuvata pokkareilla tai pokkarin ja järkkärin välimuodolla. Ystäväni kuvaa Canonin G10 ja hän saa sillä ihan tosi kauniita kuvia. Ja jos järkkärin ostaa, on sitä ihan hyvä osata käyttääkin, sillä muuten se on ihan vain rahan hukkaa. Pääset paljon vähemmällä budjetilla ja niskakivuilla, jos pokkarin ostat. Nykyään kun on kumminkin ihan hyviä pokkareitakin markkinoilla.Voisin itseasiassa ottaa teille muutaman kuvan toisella kameralla ja verrata niitä järkkärillä ottamiini. Tottakai niissä on eroja, mutta ei se kamera niitä kuvia yksin tee ;)

Anonymous

Hei ja anteeks!Olen aikaisemminkin pyytänyt sinulta neuvoja valokuvaukseen, onko niitä tulossa?Anne

Sofié

Iduska:Heh, ehkä valitsin hieman väärän sanan. On nimitttäin muutamaan otteesee tullut "juoksenneltua" veren maku suussa ja itku kurkussa poikaystävän perässä :D

Sofié

Maria:Ole hyvä vain! Tämä resepti on varmasti monen muunkin mieleen, sillä näin keväisin moni jättää hiilihydraatit vähemmälle. Leipä on parhaimmillaan uunituoreena :)Voit toki laittaa vielä enemmänkin soijajauhoja, kuin minä, niin leipä on vieläkin proteiinirikkaampaa.

Maria

Kiitos reseptistä, tämä menee kokeiluun pian! Mä yritän juuri vähentää valkoisten jauhojen ja sokerin käyttöä, joten tämä ohje tuli kuin tilauksesta :)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010