Tällä hetkellä tuntuu, että puolet kavereista on ainakin FB-statuksien mukaan jossain sellaisessa paikassa missä hiekka on valkoista ja lämpötilaero Suomeen on huomattava. En ole mikään suurin rantalomailija, sillä en jaksa makoilla pelkässä rantatuolissa kovin montaa päivää. Sunnuntaisen brunssin yhteydessä aloimme puhumaan Aasiasta. Viisi meistä jotka istuivat pöydän ympärillä oli ollut Aasiassa vaihdossa joten erilaisia tarinoita oli kuultavana.

En ole mikään suurin rantalomailija, sillä en jaksa makoilla pelkässä rantatuolissa kovin montaa päivää, mutta tällä hetkellä haluaisin silti olla jossakin kuvieni kaltaisissa maisemissa. Olen vain miettinyt, että mikä se paikka olisi. Aasiassa on tullut matkusteltua jo jonkin verran, joten haluaisin nähdä jotakin uutta. En ole ikinä käynyt Väli- tai Etelä-Amerikassa, joten siellä olisi paljon paikkoja mitkä kiinostaisivat minua tosi paljon. Bolivian suola-aavikkon  haluaisin ehdottomasti joskus nähdä.

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010