Tässä teille pieni matkakertomus. Olimme Pariisissa viisi yötä, jotka vietimme hotellin sijasta vuokratussa asunnossa. Katselimme kesällä hotelleja ja tulimme siihen tulokseen, että uuden vuoden tienoilla Pariisista ei löydy tasokasta hotellia, joka olisi keskeisellä paikalla ja vielä kohtuuhintainen. Niinpä aloin etsiskellä meille asuntoa uudeksi vuodeksi. Olen kerran aiemminkin vuokrannut asunnon kaupunkiloman ajaksi, Barcelonan hyvä kokemus kannusti minua kokeilemaan asunnonvuokrausta uudestaan. Minilomilla on todella tärkeää, että hotelli on keskeisellä paikalla ja että kulkuyhteydet ovat hyvät. Asuimme toisen ja kolmannen kaupunginosan välissä, söpössä ullakkohuoneistossa. Asuntomme oli äärimäisen hyvin varusteltu, pesukoneet, keittimet, liesi, televisio ja iMac kuuluivat varusteluun. Aiemmin minulle on jäänyt Pariisista hieman kylmä fiilis, vaikka siis upea kaupunki onkin. Mutta onneksi tällä kerralla asuinpaikkamme sijainti kumosi tuollaiset tuntemukseni. Heti asuntomme ulkomuolelta alkoi kaunis kävelykatu, joka pursusi kivoja ravintoloita ja pieniä putiikkeja.Kun astui porttikongistamme ulos, keskustan hulina ja massiiviset tavaratalot tuntuivat hyvin kaukaisilta. Alueella oli paljon pieniä putiikkeja, ehkä enemmänkin showroom tyyppisiä liiketiloja. Liikkeissä oli kiva tutustua ja hypistellä uusia merkkejä, joita ydinkeskustan liikkeet eivät tarjoa. Juttelin muutaman ranskalaisen kanssa ja hekin pitivät aluettamme Pariisin yhtenä parhaimpana ostosalueena. Joten jos olet Pariisissa, hyppää metrosta pois asemalla nimellä "Sentier" niin pääset aitoihin ranskalaisiin ravintoloihin ja pieniin putiikkeihin.
Here is a little travelogue for you. We were 5 nights in Paris and instead of hotel we rented a little flat in the heart of Paris. We searched a nice hotel with good location with reasonable price but of course it was mission impossible during New Year. Therefore we rented a flat for us, just like I did when I was in Barcelona few years ago. Because good location is one of the most important thing if the vacation is short, we preferred to rent a flat in downtown  instead of sleeping in a dusty hotel in a periphery of Paris. Our flat was very well equipped and nicely decorated. Before I've had mixed feelings towards Paris, in the same time I've felt that  it's a glorious city but still something  was missing. Thank's to our location I found the missed little restaurants and boutiques from Paris. Nearby our flat was little pedestrian street which was full of little restaurants and stores. I spoke with few natives who also thought that it's  one of the best shopping areas in Paris. If you are in Paris, step out from the metro in station "Sentier" and you will find nice french restaurants and  boutiques.

Kommentit (6)

Sofié

Maija:Huomasinkin, että sinäkin olet kotiutunut Pariisin lomaltasi. Huomasin myös, että olet myöskin käväissyt Pierre Hermellä ja Ladureellä :)

Sofié

Lumo:No mutta ihanaa, että pääset sinne edes työnmerkeissä :) Voikun sinulle jäisi edes hieman aikaa käydä Pariisin ihanissa kahviloissa ja hengittää kaupungin elämää. Me käytiin Lafayette:n ruokaosastolla ja se oli kerrassaan ihana paikka! Mutta tuolla Bon Marche-tavaratalon ruokaosastolla en ole ikinä käynytkään. Tuntuu, että Pariisissa on vaan niin paljon nähtävää, että sinne on pakko palata aina uudestaan ja uudestaan.Tällä kerralla minulle tuli sellainen olo, että voisin ihan hyvin kuvitella itseni asuvan edes hetken Pariisissa. Pelkäsin, etten selviä ranskantaidoillani, mutta niin hyvin tuli möngerrettyä että sain asiani aina perille!

Lumo

Pariisin työreissu on taas kuukauden päästä edessä, 32. messumatka Pariisiin. Vapaa-aikaa on todella vähän, mutta yritän päästä ainakin Maraisiin (edes ikkunaostoksille) ja Le Bon Marche-tavaratalon ruokaosastolle, se kun on myöhään auki ja valikoimat ovat upeat.

Sofié

Laura:Vuokrasimme asunnon yrityksen nimeltä "Feel Paris" kautta. Asunnon omistajatkin tapasimme ja he olivat ihan todella mukavia ja asiointi kävi heidän kanssaan todella helposti :)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010