Moni teistä varmasti lähtee pääsiäiseksi mökille loman viettoon. Sen takia ajattelinkin, että jakaisin jonkun kivan jälkiruokareseptin teidän kanssa, minkä voi helposti tehdä myös vähän alkeellisimmissa oloissa. Tein tämän pavlovan toissa viikonlopun sunnuntaibrunssille :)

Pavlova ei vaadi paljoa valmisteluja ja voit tehdä marengit valmiiksi jo kotona tai vaihtoehtoisesti ostaa ne valmiina kaupasta. Itse olen kokeillut Marie Claire -keittokirjan pavlova reseptiä joskus aiemmin ja sen hyväksi huomanneena suosittelen teille kirjan mukaista tekotapaa myös tälläkin kerralla. Kuvassa näkyvässä Pavlovassa tosin käytin valmiita marenkipohjia.

Marengit Marie Clairen tapaan:

6 munaa

4 dl tomusokeria

Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Erottele valkuaiset keltuaisista. Laita valkuaiset ja tomusokeri kulhoon, jonka alapuolella on kiehuvaa vettä kattilassa. Hämmennä seosta, jotta sokeri sekoittuisi. Nosta kulho kattilan päältä ja vatkaa seos sähkövatkaimella vaahdoksi. Vatkaus kestää noin kymmenisen minuuttia ja seoksesta tulee todella jämäkkää ja kiiltävää. Muotoile massasta kauniita levyjä pellille ja anna marenkilevyjen paistua uunissa ainakin 45 minuuttia.

Täyte Sofién tapaan:

1 prk Valion maustettua kuningatar-rahkaa

1 prk Valion maustettua tiramisu-rahkaa

2 dl vispikermaa

steviaa tai sokeria

Koristeluun:

2 viikunaa

mustikoita

vadelmia

suklaata

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää rahkat sekaan ja sekoita seos tasaiseksi. Voit halutessasi lisätä massan sekaan myös suklaanpaloja. Itse makeutin seoksen stevialla, mutta totta kai sokerikin käy. Lado seosta marenkilevyjen väliin, mutta  jätä rahkaseosta myös sen verran että voit laittaa sitä vielä marenkikakun päälle. Koristele koko komeus suklaalla, marjoilla ja viikunoilla.

*Kuvat ovat ihanan ystäväni ottamia. Lisää hänen kuviaan voitte käydä katsomassa täällä :)

Kommentit (15)

Kirsi

Oi miten taivaalliselta tämä näyttää! :)

Mistä loihdit noita ihania marjoja tähän aikaan vuodesta? Minulla on kyllä pakastin täynnä mansikkaa ja mustikkaa, mutta ne eivät sulatettuina näytä tuolta! :D

Lindis

Onpa kaunis jälkiruoka! Itse tein pavlovan viimeksi viime juhannuksena, ja olen jotenkin ajatellut sen aina kesäjälkkäriksi. mutta miksei jo nyt? :) käyttää vaan ulkomaalaisia marjoja, so worth it!
Hyvää pääsiäislomaa upea nainen!

Sofié

Heh, no kuule en kasvattele marjoja missään ikkunalaudoilla vaan poimin niitä kaupojen hedelmähyllyistä ;)

Eli kyseessä ei ole pakastemarjoja :)

Sofié

Heippa!

No niinhän se kai vähän onkin, mutta kuka kieltää ;)

Sitä paitsi, Pavlova koristaa pöytää kauniisti jo pääsiäisenäkin ;)

Kiitos samoin ihanuus <3

Sofié

Heippa!

Mä tiedän! Se on tällaiselle Marie Antoinette -tytölle maailman paras jälkkäri :)

Se on muuten totta, että se on juhannusherkkuna ihaninta kun marjat ovat tuoreita ja sekaan voi laittaa vaikka hivenen raparperiä :)

JonnaH.

Näyttää tosi hyvältä. Noi kaupan valmiit marenkipohjat ei ikinä ole niin hyviä kuin itse tehdyissä. Niissä ei ole sisällä samanlaista "sitkeyttä", kun oma tekemissä. Se sitko pitää Pavlovan kauemmin "koossa", eikä se läpikostu niin helposti. Oma suosikkini on hedelmäpavlova kiwi taittaa ihanasti makeutta ja nektariini raikastaa. Täällä minun ohjeeni: http://www.lily.fi/juttu/hedelma-pavlova

Sofié

Heippa!

No eivät olekaan! Tein tämän noilla valmiilla pohjilla ja antamaan esimerkkiä, että kyllä sitä alkeellisimmissa oloissakin voi tehdä jotain todella herkullista ja kaunista ;)

Oi, kävin kurkkaamassa ja sinun pavlovasi näytti kyllä aika ihanalta :)

Sofié

Hih, hyvä sokeri ;)

Kiitos samoin, voikun paistaisi aurinko niin näkisin sitä edes hivenen :)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010