vaan eriparia olevissa kattiloissa...

Yksi asia mikä minua aina välillä ahdistaa tässä toisessa työssäni on se, että blogini antaa niin väärän kuvan elämästäni. Se saattaa synnyttää kateutta, sillä blogin kautta elämäni näyttää aika erilaiselta mitä se nyt todellisuudessa on. Sosiaalisen median suurin synti onkin sen synnyttämä kateus ihmisissä. Näin ainakin itse sen koen. Monesti kuulen/luen ihmisten kommentteja minun elämästäni tai toisten blogikavereideni elämistä ja olen vähän ymmälläni, että miten ihmiset eivät näe kuvien taakse.

Hyvänä esimerkkinä omasta elämästäni oli monelle teille varmastikin postaukseni joulusta ja siitä etten pidä siitä oman eroisan lapsuuteni takia. Tästäkään minun ei olisi tarvinnut teille kirjoitella, vaan olisin voinut ottaa kivoja kattauskuvia ja jouluinspiraatiota teille valmiiksi ja kirjoitella joulusta happy happy joy joy –fiiliksellä. Se olisi kumminkin antanut elämästäni aivan väärän kuvan.

Vaikka tämä blogini onkin vain pintapuolinen raapaisu elämästäni, niin toivon, että jokainen ymmärtää, että olen ihan tavallinen ihminen tavallisine suruineni ja onnellisine hetkineni. Minullakin on stressiä, nukun huonosti, en jaksa siivota tai olen ajoittain onneton. Sitten kumminkin aina muistan Victor Hugon sanat, että jopa synkimmät illat päättyvät ja aurinko nousee.

Ystäväni löysi keskustelun minusta, jossa käytiin läpi minun elämääni tietämättä siitä yhtään mitään. Siitä miten en ole ”päässyt” naimisiin tai ei niitä lapsiakaan ole tupsahtanut. Olin hivenen hämilläni, sillä jokainen voi rakentaa siitä elämästään juuri sellaisen kuin haluaa. Kukaan ei sinua siinä auta tai ole vastuussa onnellisuudestasi kuin sinä itse. Jos jotain, niin sen opin ainakin vuonna 2013. Minulla on nyt juuri sellainen elämä mitä tällä hetkellä haluan. Ainahan totta kai voisin haluta vaikka mitä, tohtorin tutkinnon, isomman kodin ja kauniimmat kattilat, mutta itse asiassa minulla on tosi hyvä olla juuri näin kun nyt on eripari kattiloideni kanssa.

Kaikki eivät välttämättä etene samassa rytmissä näissä lapsi – tai naimisiinmenojutuissa, joten annattehan minulle rauhan. Sitä paitsi, ei ne häät tai lapset automaattisesti sitä onnea tuo. Se onni on omassa elämässäni tällä hetkellä ihan muista jutuissa. Se että se 30 lähenee omassa kellossani, niin ei pitäisi tehdä minusta yhtään sen huonompaa ihmistä vaikka sitä aviomiestä tai lapsia ei tässä vielä olekaan. Itse asiassa moni ystävistäni ovat 30 tietämillä ja yksin – ja joo, meillä on kaikki hyvin.

Veikkaan, että jos olisin edennyt eri tavalla, en välttämättä olisi ollut onnellinen lopun elämääni. Kun näen ympärilläni omaan elämäänsä kyllästyneitä ihmisiä, niin pelästyn ja yritän sanoa itselleni, että rakenna itsellesi sellainen elämä ettet joudu tuohon tilaan. Jokainen kun voi sellaisen rakentaa ja aloittaa uudestaan vaikka heti tänään

Kommentit (67)

Vierailija

Täytyy oikein kommentoida :)

Olen myös kohta kolmenkymmenen. Olen matkustellut paljon ja opiskellut hyvän tutkinnon, saanut vakituisen työn, pitänyt hauskaa ystävieni kanssa ja löytänyt elämäni miehen. Koin olevani onnellinen! Kuitenkin vasta, kun reilu vuosi sitten tulin äidiksi, sain kokea sen täydellisen onnen! Mulla siis se onni löytyi juuri lapsesta (ja avioliitosta) :)

 

Ihana blogi sinulla!

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Niin, tärkeintä on että jokainen löytää sen oman onnensa - ihanaa että sinä löysit sen nimenomaan noista asioista <3

Tai välillä havahdun kun minulta odotetaan sellaisia asioita joita en todellakaan itse ole edes sen kummemmin ajatellut. Ne eivät ole minun odotuksiani vaan jonkun toisten :)

Ehkä mieleni vielä muuttuu, mutta nyt olen onnellinen juuri näiden kattiloideni ja matkasuunnitelmieni kanssa :)

PetraPauliina
Liittynyt30.8.2013

Niin... se naimisiin "pääseminenhän" onkin jokaisen naisen suurin unelma ja elinkaaren lakipiste... ;)

Hohhoijaa, ainahan näitä besserwissereitä on. En vaan ole koskaan ymmärtänyt, miten jotkut jaksavat tai edes ehtivät huolehtia toisten elämästä niin kovin paljon. 

<3

 

ps. huomasin, etten ollut muistanut kiittää Henri le Chat Noir -videosta, aivan parhaita! :) 

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Yes, olen ihan ihmiskunnan vääristymä ja todellinen nolla. Ehken nyt sentään. Oman energian olen vain ohjannut muualle ja suon sen kaikille muillekin. 

Henri le Chat Noir löytyy myös Twitteristä ja on kirjoittanut jopa kirjankin. Sosiaalisen median ehkä surullisin ja tunnetuin kissa  - "mon dieu" :)

Vierailija

Olette musta Charin kanssa niin upeita ja rohkeita naisia! Ei kannata välittää mitä keskustelupalstoilla kirjoitetaan. Me kun osallistuttiin siihen Suomen kaunein koti ohjelmaan, niin ihmiset olivat kirjoittaneet kaikkea "kauhea koti, kuolisin jos joutuisin asumaan siellä". Että kaikkea ne jaksaa kirjoitellakin. :P Mutta tiedän että ei tunnu kivalta, vaikka yrittääkin ottaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Ellet ota riskiä,
et voi kasvaa;
Ellet voi kasvaa,
et yllä kykyjesi mittaiseksi;
Ellet yllä kykyjesi mittaiseksi,
et voi olla onnellinen;
Ellet voi olla onnellinen,
onko millään muulla väliä? 

-David Viscott 

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

En välitäkkään, enemmän ihmettelen miten jotkut välittävät minun hedelmällisyydestäni tai aviottomuudestani. Tai kun ei niitä lapsia tehdä, ne saadaan jos saadaan ja toivottavasti jonkun rakkaimman ihmisen kanssa mitä tästä maailmasta vain voi löytää :´)

Löysin Pinterestistä taas ihanan quoten: jos et ota riskiä, niin riskeeraat vielä enemmän. Niin totta <3

Vierailija

Kateus tuntuu olevan aikamme vitsaus. Vai onko se jotenkin erityistä suomalaiselle kulttuurille?! Tuntuu, että kateellisille ihmisille on usein ominaista tyytymättömyys omaan elämäänsä. On paljon helpompi puhua pahaa ja kyseenalaistaa toisten onni kuin ottaa vastuu omasta onnellisuudesta, tarttua toimeen, poistua mukavuusalueelta ja lopulta aloittaa matka sinne, mikä tekee itsensä onnelliseksi. Ja ennen kaikkea, muiden mielipiteistä riippumatta.

Voin vain kuvitella kuinka paljon bloggarit joutuvat ottamaan lokaa niskaansa ja sietämään ikäviä puheita. Tein koemielessä googlauksen muutamista blogeista tai niiden kirjoittajista. Ja kyllä. Yllätyin kuinka paljon viitteitä löytyi ikäviin ja kateellisiin nettikeskusteluihin, joissa ruoditaan täysin tuntemattoman bloggaajan yksityiselämää. Jostain syystä moni näistä keskusteluista on käyty Kaksplus keskustelupalstalla. 

Mielestäni bloggaajien ei pitäisi joutua edes selittelemään niistä henkilökohtaisista vaikeuksista, joita meillä kaikilla on varmasti jossain vaiheessa elämää. Mikäli kauniista ja hyvistä asioista kirjoittaminen jotain harmittaa, on vastuu pahasta mielestä lukijalla, ei tekstin kirjoittajalla. Kateelliset ja pahansuopaiset rakentavat itse itselleen mielensä vankilan.

Helppohan se on sanoa, että älkää välittäkö, sillä ne kuitenkin harmittavat. Niinhän sitä sanotaan, että jos saa sata hyvää palautetta ja joukossa on se yksi kurja, niin se yksi kurja jää päälimmäisenä mieleen, eivätkä ne sata hyvää. :)

Sadasta hyvästä puheenollen: Kirjoituksesi inspiroivat ja tuovat hyvää mieltä todella monelle ja kateelliset ja pahansuopaisevat ovat todellisuudessa onneksi vain todella pieni prosentti. Ja heitä tulee aina olemaan riippumatta siitä mistä ja miten kirjoittaisit. Joten "minullakin on huonot päiväni" -selittelyt bloggaajilta ovat täysin tarpeettomia, sillä en usko sen vähemmistön ymmärtävän kirjoitusten tärkeintä pointtia kuitenkaan.

Vanha kansa tiesi sanoa, että koirat haukkuu ja karavaani kulkee! Muista, että meitä on paljon, jotka nautimme blogien kauniista kuvista, teksteistä ja unelmista!

-Eivätkä ne unelmat ole kaikille samoja.

Häntä pystyyn nainen!

Just ignore them. ;)

 

 

 

 

 

 

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Niin kai se on. Niitä ihmisiä voi onneksi sitten poistaa niitä lähiympyröistä jos on tarvis, sillä tässä elämässä ei tarvitse sietää huonoa kohtelua kenekään keneltäkään. Minulla on pitkä pinna ja annan anteeksi hyvin paljon, mutta sitten kun olen done niin olen todellakin done :)

En ota itseeni kovinkaan helposti mitään. Ja miksi ottaisinkaan sillä kukaan noista kirjoittajista ei tosiasiassa minua tunne. Minulla on kourallinen ihmisiä jotka tuntevat minut ja sieltä se suorin palaute yleensä tulee ja siihen uskotaan :)

Sehän se onkin. Jotkut ovat aina haluunneet olla kotiäitejä ja siis minullakin on sellaisia ystäviä kenelle lapset ovat kaikki kaikessa enkä minä heitä arvostele. Tälläkin hetkellä järjestelen ystävieni häitä ja iloitsen vastasynyneistä palleroista ihan samalla tavalla kun he minun matkailuistani ja muista hömpötyksistäni :)

En ignooraa, yritän vain ymmärtää :)

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

<3 Onni ei todellakaan tule tekemällä juuri niin kuin kaikki muut tekevät/sun kuuluisi tehdä (naimisiinmeno+lapset) -Päinvastoin se on kai se paras keino kyllästyä elämäänsä ettei seuraa omaa tahtoaan/sydäntään ja uskalla tehdä vaikeita ratkaisuja. Sinä kaunis Sofie olet niin fiksu ja rohkea nainen, että varmasti "älyät" muokata elämästäsi juuri sellaisen missä viihdyt <3 (Kaikki eivät -he arvostelevat sitten muita keskustelupalstoilla....) Hali täältä naapurista :) Ja hyvää uutta vuotta!!

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Heippa kaunokki <3

Niinhän minä olen vähän tehnytkin. Päätin syksyllä seikkailla ja niin olen vähän tehnytkin. Joskus seikkilut päättyvät karikkoon ja joskus ne päätyvät auringonlaskuun. Aurinko tosin laskee joka ilta ;). 

Kiitos samoin - olisi ihana nähdä pian :)

Vierailija

Voi Sofié. Olet kyllä ihanan rohkea kuin kirjoitit tämän. Nyt ainakin annoit oikean kuvan elämästäsi niille, jotka luulevat ja kehittelevät jotain aivan muuta. Minullakin on muutama ystävä, jotka alkoivat vasta ensimmäistä kertaa elämässään seurustelaan ja heillä on ikää jo 24-vuotta. Minusta ihanaa, että elät sellaista elämää kuin itse tahdot ja pystyt toteuttamaan haaveitasi. ♥

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Hih, 

no minua vain henkilökohtaisesti ihmetyttää ihmisten reaktio siihen, etten ole naimisissa tai kun niitä lapsiakaan ei ole. Ehkä vuoden päästä elämäni on ihan erilainen, mutta nyt tämä on hyvä näin. Olen onnellinen tässä sinkkukodissani kattiloideni kanssa, jossa voin elää kuin haluan ja uunnitella viikonloppulomia silloin kun huvittaa :)

Vierailija

Hei, ehdit vielä...Itse sain ekan ja ainoan lapseni vasta 34 vuotiaana, sitä ennen tein uraa Pariisissa ja New Yorkissa. Naimisiin en ole mennyt ikinä. En ole koskaan uskonut tuohon myyttiin..."valkoisessa tiilitalossa asuu onnellinen perhe."

Olen kasvattunut poikani yksin ja hoitanut kaiken yksin, avomieheni kuoli pojan ollessa alle 3v.  Onnellisuuteni on lähtenyt omasta selviämisestä,  kodista, työstä ja lukuisista ystävistä. Olen aina myös sanonut, että äidin hyvinvointi on myös lapsen hyvinvointi ja painottanut tätä muillekin yh-äideille.

Suhteita on ollut, tietysti, kihlauskin, mutta vahvana ihmisenä en kestä liian sitovia suhteita tai miehiä, joiden asiat ovat sekaisin tai esim heidän talouspuolensa. Keski-ikäisiä miehiä ja naisia on paljon, jotka eivät ole enää valmiita sitoutumaan, ehkä itsekin olen yksi heistä.

Meillä on sama rakkaus, oma lukkarinrakkaus Pariisiin on kestänyt nyt 30v. Olen matkustellut paljon  aina ja nämä ovat sellaisia henkisiä voimavaroja, joita kukaan ei minulta riistä! Poikanikin on matkustellut enemmän, kuin monen kahden vanhemman lapset ikinä! Halusin vain sanoa, että itse olen ollut onnellisempi äiti ja nainen, kun sain lapseni myöhemmällä iällä, enkä ole katkeroitunut vastoinkäymisistä.

Olihan avoleskeys haaste, mutta siitäkin on selvitty.Joskus tosin "sädekehäni"  on pudonnut otsalle asti....) Kaikki ne eronneet parit ja onnettomat liitot, joista kuulee, näkee ja lukee..vahvistavat vain käsitystäni omasta onnellisuudestani ja itsenäisyydestäni.  Hyvää alkanutta vuotta 2014!

 

 

 

 

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Jep, nämä valkoisen talon idyllit on jo koettu hyvin varhain - sellaisia satuja ei olekaan ;)

Voi miten surullista kuulla, olen niin pahoillani. Poikasi on varmasti saanut kokea rakkautesi vielä voimakkaammin isän nukuttua pois <3 Elämäsi ei varmastikaan ole ollut helppo, mutta meillä ihmisillä on vain tapana selviytyä mistä vain kuin oiken halutaan. Ja haluta pitää. 

Minulla on paljon kavereita, jotka eivät halua vain tyytyä johonkin parisuhteen vuoksi. Puhuimme juuri viikonloppuna, että meillä on kumminkin se tunne, että joskus sieltä vielä tulee se joka vetää ensi näkemisellä ne jalat alta <3

Niin Pariisi, se taikakaupunki jossa mitä vain voi tapahtua milloin vain. Se on vain niin taianomainen paikka ;). 

Kiitos paljon, toivon sinulle samaa. Kaunista kevättä ja ihanaa vuotta 2014. Kirjoitetaan siitä parempi, meillä on viellä 359 sivua jäljellä :)

Vierailija

Ja vaikka sen oikein ihmisen olisi rinnalleen löytänytkin, ei se onni silti välttämättä ole lapsissa ja avioliitossa. Se voi olla yhdessä olossa ja muissa asioissa, ilman lapsia ja avioliittoa. Go Sohvi juuri sellaisena kuin olet <3

Vierailija

Pidä pintasi :) Ihmiset jotka näitä puheita jakelee...huh. Varmasti tekee pahaa, itseäni ainakin satuttaisi.

Täytän itse 34 vuotta tänä vuonna, ja minulla ei ole lapsia. Enkä usko että niitä tulee. Ja minusta se on ok :) Mitä se muille kuuluu. Toki välillä kyselyitä tulee, ja sekin on mielestäni ok, kysymyksetkin on luonnollisia.

Mutta mielestäni lapsi tai avioliitto ei ole itseisarvo. Jokainen rakentaa elämänsä kuten haluaa :)

Itse luen blogiasi juuri sen takia, koska siellä on kauniita asioita, matkustelua ja juuri ihanan sopivasti avaat ovea elämääsi. Minusta erosta ym. kertominen vaatii kanttia. Pidä vain pintasi :)

 

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Niin, monella ystävälläni ei myöskään ole mikään kiire saada lapsia. Olenhan kumminkin vasta 28, eli on ihan ok vielä miettiä vaikka kolmekin kertaa niiden kanssa :)

Kun erosin, niin päätin elää nyt vähän erilaista elämää mitä koskaan aiemmin ja hyvin olen siinä onnistunut. Antanut aikaa itselleni ja muille jutuille, ehkä ole plänännyt tulevaisuuttani sen suuremmin. En ole sitoutumiskammoinen tai lapsivastainen, haluan vain olla onnellinen <3

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Heip, 

no mutta on joskus ihan hyvä postailla tällaisia ei niin pehmoisia juttuja :)

Minulla ei ole tästä mitenkään paha mieli, sillä minulla on kaikki hyvin. Jos ajattelisin samalla tavalla niin kai minua hieman ahdistaisi, mutta kun näin ei ole. Olen nyt ihan Sohvina vain ja kun kaikki on epävarmaa niin kaikki on todellakin mahdollista, ja sehän tässä ihanaa onkin <3 <3 Kaikki on vielä mahdollista, siis ihan kaikki :)

Mutta ne ketkä yrittävät painaa sinua alas, ovat todennäköisesti jo alapuolellasi. Sen kun muistaa niin hyvin menee ja ei ihan pikkuisista kommenteista kaadu :)

Pöh, no eikö me kaikki olla vähän niinkuin pätkätöissä? Ei tässä maailmassa enää mitään suojatöitä ole. Eli siis onnea uudesta työstä :)

Siis ennen ehkä halusin tuon kaiken. Sitten jotenkin kaikki meni päälaelleen enkä enää hae onnea materiasta tai muusta, vaan siitä tunteestä mitä pienetkin asiat, jopa vastapaahdetut kastanjat tuovat minulle. Se on ihana se :)

 

Kiitos samoin Tarja <3

Vierailija

Tuo on niin totta! Tärkeintä on, että elää hyvää omannäköistänsä elämää, eikä tee asioita jonkun muun odotusten mukaan.

Vierailija

Kiitos tekstistäsi! Oi olet niin oikeassa <3 Itse olen 26 vuotias, avoliitossa, mutta sormessa ei ole sormusta eikä lapset kuulu edes tämän hetken haaveisiin. Kaveripiirissäni lapsia tupsahtelee joka puolelle, ja kaikki hehkuttavat miten ihanaa se on, "elämän tarkoitus". Minua ja miestäni ihmetellään kun emme edes haaveile lapsista. Jatkuvasti saa vastailla ihmisten kysymyksiin, että ei, emme ole menossa naimisiin eikä ole tulossa lapsia. En ymmärrä miksi noiden asioiden olisi pakosti kuuluttava johonkin tiettyyn ikään tai ajanjaksoon. Me käymme töissä ja nautimme vapaa-ajastamme. Niin ja työt.. Niitähän muiden mukaan ehtisi tehdä myöhemminkin, lapsia pitäisi jo olla. Mutta eikö se niin ole että silloin pitää takoa kun rauta on kuumaa ;)

Ihanaa kevättä Sofié!

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Heip :)

Niin minulla on myös kavereille ilmaantunut ihania pyöreitä vatsoja ja sormuksia sormeen ja olen kaikesta sydämestäni onnellinen. Totta kai toivon, että joskus saan samanlaisen siunauksen elämääni, mutta se jää nähtäväksi. Nyt iloitaan siitä mitä on, eikä siitä mitä voisi olla :)

Niin, minulla menee kaikki aika ja energia töihin. En ole pahemmin edes nähnyt kavereita koko syksynä tai käynyt ulkona, olen laittanut kaiken muun ja itseni nyt näiden asioiden edelle. Itsekästä ehkä, mutta olen tarvinnut hetken olla yksin ja miettiä mikä on minulle nyt tärkeintä <3

Kiitos samoin :)

Vierailija

Juuri näin..olen kanssasi ihan samaa mieltä... meillä jokaisella on VAIN yksi elämä ja sitä EI kannata tuhlata. Itsekin erosin avioliitosta kolmikymppisenä..osa ystävistäni piti mua ihan hulluna(nyttemmin he eivät ole enään ystäviäni mutta olen saanut paljon enemmän tilalle) Silloin kuuntelin sydämeni ääntä ja tein ison päätöksen ja nyt olen niin onnellinen.. Aikaa siitä on kulunut 13vuotta ja nyt voin sanoa että Elämässäni on kaksi ihanaa ihmistä..miestä Iso K ja pikku K... Ja päivääkään en vaihtaisi pois. Iloa ja valoa elämääsi ja hienoihin päätöksiin!!!

-Maria

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Minuakin pidettiin ihan hulluna, mutta olen edelleen ihan todella hyvissä väleissä entisen poikaystäväni kanssa ja kävimme esimerkiksi lauantaina syömässä. Me olemme todella hyviä ystäviä ja edelleen voimme puhua ja jakaa kaiken. Se on ihana juttu se :)

Olen onnellinen puolestasi, että uskalsit kuunnella sydäntä. Sydän sen sanoo vaikka järki välillä puhuisi muuta. Me ollaan kumminkin katoavaisia kaikki, niin pitää muistaa elää sen mukaisesti -  täysin tuntein ja ihanin ihmisin <3

Kiitos :')

Vierailija

Blogeissa on varmasti yleistä, että valitaan niitä kauneimpia kuvia ja elämän mukavia hetkiä esiteltäväksi yleisölle. On siis selvää blogien julkinen rooli. Toisaalta upeat kuvat ja kiinnostavat tekstit vievät mennessään ihaniin maailmoihin ja ymmärrän, miksi lukijat ehkä sokaistuvat luulemaan kaikenlaisia asioita blogin perusteella. Lukijoillahan ei ole tietoa blogien takaisesta elämästä eikä blogisteista - vain valitut kuvat ja tekstit ohjaajat mielikuvien rakentumista. Mitä sitten avuksi? Luulen, että blogien kasvaneen valikoiman myötä syntyy pikkuhiljaa realistisempi kuva ihmisistä tekstien ja kuvien takana - lukijuuskin kehittyy samalla.

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Niin ja se minua aina välillä vähän harmittaa. Sillä joskus sitä toivoisi jokaisen lukijan näkevän kaaoksessa olevan kodin ja surusilmät jogurttilautasta tuijottamassa, niitäkin päiviä on.  Instagram nyt onneksi avaa arkeen edes hivenen, vaikkakaan sielläkään ei jaeta pyykkikoreja. Ehkä pitäisi? 

Niin, moni vakiolukijani ainakin tuntee minua jo paremmin. En ole se pehmoinen tai vaahtokarkkia syövä Sohvi vaan ihan aito ihminen omine ongelmineni ja haasteineni :)

Vierailija

Hei,

asia on juurikin noin kuin kirjoitit. Ulkoiset asiat eivät tuo sitä onnea, se tulee itsestä sisältä eikä kenenkään elämä ole yhtä onnen lätinää 24h. Tulin itse äidiksi 37 vuotiaana ja olin hyvin hämmentynyt miten ensimmäinen vuosi vauvan kanssa olikin niin "onnetonta". Olin hyvin väsynyt ja mies ei sitten ollutkaan se vastuuntuntoinen, jonka kuvan hänesä ensin sain. Onni ei tullut siis parisuhteesta eikä lapsesta. Se tulee asenteesta, siitä, että kantaa itse aikuisen vastuun omasta elämästään ja minä nyt tietysti myös lapseni elämästä. Isänsä oli sitten niin onneton, että päätti päivänsä ja kasvatan lastani yksin. Tämä kuullostaa ehkä kamalata, mutta nyt voin sanoa olevani onnellinen. Ja silti olen välillä väsynyt, huolestunut, surullinen, vihainen jne. Oman navan ympärillä pyöriminen aiheuttaa kateutta, omaan peiliin katsominen taas ei. Oikein hyvää jatkoa sinulle. Tykkään blogistasi ja tulen tänne rentoutumaan ja katsomaan juurikin niitä ihania kauniita kuvia, joista saa taas lisää inspistä siihen omaan mukavaan elämään.

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Hei, 

niinhän se on. Onni tulee sisältä, ei kenekään antamana - ehkä myös jakamana? 

Olen kovin pahoillani. Todella surullista. Tuota minä ehkä pelkään, että jäisin yksin. Mutta sitten taas, sinäkin sanot olevasi onnellinen kaikesta ikävästä huolimatta. Jokainen meistä on epävarma, surullinen ja vihainen joskus. On niin monta asiaa olla noita kaikkia, mutta kun on niin monta asiaa mitkä myös tekevät onnelliseksi. En nyt tiedä mistä johtuu, mutta minulla on sellainen fiilis, että viime vuoden jälkeen selviän ihan mistä vain :)

Me selvitään ja asiat hoituu - ne eivät voi vain jäädä ilmaan leijumaan. Jos jotain oikeasti tahtoo, niin asioilla on tapana järjestyä <3

Halaus

Vierailija

En ole ikinä ennen kommentoinut blogiasi mutta nyt sen teen. Hieno postaus! Kaikkea hyvää uuteen vuoteesi :)

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Kiitos samoin - kirjoitetaan hienoja sivuja vuonna 2014. Vielä ollaan niin alussa, että mitä vain voi tapahtua :)

Vierailija

Voi Sohvi, aikas kohtuutonta...tähän tekisi mieli kommentoida hyvinkin pitkään, mutta mutta ... Olen itsekin ollut näiden lapsi/parisuhde kyselyiden kohteena jonkin aikaa ja valitettavasti vaikka miten "korrektisti" niihin kyselyihin vastailee, koskaan ei mene liian perille saakka :) Itseasiassa asia tuntuu vaan saavan lisää tulta alleen. Toisaalta näen tilanteet nykyään hieman jopa tragikoomisesti. Ihmiset ja kohtuuttomuus...Tuntuu usein siis siltä, että mitä enemmän ihminen kauhistelee jotakin, sitä lähempänä se jokin on häntä itseään....ja niinkin siinä on sitten ennemmin tai myöhemmin käynyt...Koomista siis senkin, että nainen edelleen 2000-luvulla pääsee :) naimisiin ...minä kun luulin, että naimisiin mennään rakkaudesta (silly me...) Hyvä parisuhde, kun on aina lastenkin paras koti...

Noh, some of us live in a real world :) Hyvää uutta vuotta and stay cool! :)

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

No noo, mutta sitten taas kaikilla ei ole ymmärrystä minun elämäntyyliini. Eikä tarvitsekaan, kunhan vaan saan rauhassa elellä täällä :)

No minun perheelleni minun ei tarvitse enää selitellä. He eivät enää uskalla edes kysyä, sen verran tomerasti olen heille asian laidan ilmoittanut :D. 

Niin, tai myös olen kokenut, että jotkut ovat siitä sitten ehkä jollain lailla peloissaan kun eivät uskalla lähteä omista elämistään pois samalla lailla mitä minä tein. 

Niin, kyllä minäkin varmasti jonkun kanssa pääsisin naimisiin jos kelpuuttaisin kenet tahansa. Mutta kun sitä ei rinnalleen ihan ketä oteta ;)

Niin, juurikin niin. Naimisiin mennään sitten sen kanssa kenen kanssa oikeasti halutaan jakaa ihan kaikki - koko elämä <3

Yes - itse ainakin näin avioerperheen lapsena olen hyvin tarkka kenen kanssa niitä lapsia haluan edes kuvitella saavani :)

Vierailija

Kiitos tästä kirjoituksesta :) Itse uskalsin viime vuonna alkaa etsimään omaa onnellisuuttani ja sitä etsiessä edessä oli ero pitkästä parisuhteesta ja monta muuta muutosta. Sain kuunnella kyllästymiseen asti ihmisten moitteita siitä, miten erosin niin hienosta miehestä ja kun meillä näytti kaikki olevan niin hyvin. Hyvin asiat olivatkin, nimittäin paperilla. Rakkaus oli loppunut ja sen myötä kaikki muukin mikä kuului parisuhteeseen. Sillä hetkellä olisin toivonut kritisoinnin sijaan tukea ja kannustusta, kun uskalsin etsiä omaa onneani ja muuttaa omaan yksiöön vieraassa kaupungissa ja luopua siitä kauniista kulissista. Oli jopa ihmisiä joiden mielestä tuohon kulissiin olisi kuulunut jäädä. Onnellisuus pitää löytää ensin itsestään ja siitä että riittää itselleen.

 

 

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Minulla on ehkä vähän samanlainen tarina. Entinen poikaystäväni on maailman ihanin, rehellisin ja kaiken puolin muutenkin täydellinen poikaystävä, mutta kun se joku uupui. Yhteinen tulevaisuus ei vain tuntunut hyvältä vaihtoehdolta enää kahdeksan vuoden jälkeen. 

Omat ystäväni ovat kannustaneet, mutta olen totta kai saanut kuulla myös ikävääkin palautetta. Nyt kumminkin kaikki on hyvin :)

Juuri niin, ensiksi pitää rakastaa itseään ennen kuin voi rakastaa ketään muuta. Ja elämää ei voi elää kenenkään muun kautta kun oman itsensä, muuten voi käydä myöhemmin huonosti jos ei toteuta myös omia unelmiaan tässä elämässä :)

Vierailija

Usein kyllä kummastuttaa, että miten ihmisillä on aikaa ja energiaa ruotia toisten yksityisasioita ja arvostella muiden tekemisiä ja valintoja tietäen vain murto-osa siitä mitä oikeasti on meneillään.

Varmasti joillain avioliitto ja lapset ovat elämän tarkoitus, itse sen sijaan unelmoin menestyksekkäästä urasta lääkärinä ja ehkä sen jälkeen lapsista, luultavasti minussa on siis naisena jotain vikaa.

Olen aina ajatellut, että ensin täytyy olla omillaan onnellinen ja tyytyväinen omaan elämäänsä ennen kuin voi olla onnellinen toisen ihmisen kanssa. Kuulostaakin vähän hullulta, että toisille onnellisuus on yhtä kuin avioliitto, mitäs ihmiselle sitten käy jos avioliitto loppuukin, ainahan voi käydä mitä tahansa, millehän tämä ihminen sitten onnellisuutensa perustaa. Sata kertaa mieluummin olisin koko elämäni yksin, kuin suhteessa, jossa olen vain siitä syystä etten halua olla yksin.

Uskomatonta, että vieläkin löytyy ihmisiä joiden mielestä naisen tehtävä on yrittää löytää aviomies ja tehdä lapsia. Jokainen tavallaan, mutta itse haluan tehdä uraa omilla avuillani enkä omistaa koko elämääni aviomiehen etsimiselle. 

Teit tosi rohkeasti kun lähdit omillesi oli syyt mitkä tahansa ja toivon, että olet onnellinen valinnastasi ja tyytyväinen elämääsi, teit sitten mitä tahansa. Kertoo paljon ihmisten tietämättömyydestä ja sivistymättömyydestä arvostella päivät pitkät muiden valintoja, vieläpä nimettömänä ja netissä. On mielestäni myös todella surullista, että tälläinen tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, jos on aikaa arvostella muiden elämää, kannattaisi varmaan hankkia harrastus tai keskittyä ihan siihen omaan napaan.

Hyvää uutta vuotta sinulle:)

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Niin tai en nyt vain oikein ymmärrä miten jotkut ovat niin epäkohteliaita kun utelevat vauveleista. Ei niitä kaikki nimittäin voi saada, ja se vasta surullista onkin jos joutuu ikäviin tilanteisiin ihmisten ajattelemattomuuden takia :(

Niinhän se juurikin on. Liian usein tapaa ihmisiä, jotka ovat kyllästyneitä tai katkeria omaan elämäänsä. Ja kun se on niin helppoa, if it's broken - fix it, or if it's wrong - change it. Kaikkea ei tosiaan voi saada, mutta jos on kyse ihan perusasioista niin kaikki on jokaisen (ainakin suomalaisen) käsien ulottuvilla. 

Yep. Ihmissuhteet ovat aina vähän niinkuin uhkapeliä ja ikinä ei voi tietää milloin rakkaus loppuu. Sen takia sitä hyvää on etsittävä ihan omista lähtökohdista myös, eikä pelkästään yhteisistä. Have seen it happening kun kaikki sortu, niin sen takia olen näissä asioissa hyvin varovainen :)

Jep, olen todella onnellinen ja myös ystäväni enstisen poikaystäväni kanssa. Puhuimme tänäänkin puhelimessa ja se on oikeasti ihana tunne kun hän on edelleen läsnä elämässäni, vaikkakin vähän eri tavalla tosin, mutta kumminkin <3

 

Hyvää, ihanaa vuotta 2014 :)

Sonea
Liittynyt6.1.2014

Haters gonna hate! Tykkään blogistasi juuri sen vuoksi, että olet oma ja aito itsesi. En lue äitiys- tai naimisiinmenoblogeja, sillä ne aiheet eivät kiinnosta minua. Tapasi ottaa kauniita kuvia on yksi syy, miksi alunperin jäin blogiisi koukkuun. Villakoiria nurkassa ei kukaan varmaan haluaisikaan nähdä ;)

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

No no, you have to  prove them wrong and make the haters fall in love with you :)

Voikun voisin ottaa kauniita kuvia näillä päivänvaloilla täällä, mutta nyt on kyllä todella haasteellista hommaa tuo kuvaaminen. Noh enää pari kuukautta ja sitten paistaa aurinko taas :)

Ja niitähän meillä riittää - siis oikeasti :D

Vierailija

Moi Sohvi! Nyt pitää tulla itsekin kommentoimaan. Olen seurannut blogiasi muutaman vuoden, samoin kuin Charin ja Pupulandian Jennin, ja on jännä huomata kuinka ventovieraiden ihmisten ajatukset, päätökset ja postaukset tuovat valoa ja uskoa elämään. Kiitos kun jaksat avata ajatuksiasi ja elämääsi hieman syvemmältäkin silläkin riskillä että arvosteluja tulee.

Täytän pian 30, erosin syksyllä seitsemän vuoden suhteesta (omasta päätöksestäni, mutta se ei tarkoita sitä etteikö se sattuisi silti hurjasti), uskalsin vaihtaa myös työpaikkaa, mikä sekään ei loppuviimeksi mennyt kuin strömsössä ja ostin ensimmäisen asunnon Helsingistä vaikka moni piti minua hulluna kun otin niin suuren lainan yksin.  Elämäni rankinta ja surullisinta aikaa, mutta myös uusia oivalluksia itsestäni, upeita onnellisia hetkiä, nautintoa pikkujutuista joita ei ennen osannut arvostaa ja vanhoista ystävistä joiden tuki on ollut korvaamaton sekä uusia tuttavuuksia kun sydän onkin ehkä hieman enemmän avoimempi ja uteliaampi kuin aiemmin. Sinä ja bloggarikollegasi olette myös antaneet syksyyni voimaa, aina kun synkkyys iskee, on teiltä tullut positiivisia postauksia ja vaikka ehkä kiiltokuvien kera, kyllä ainakin itse ymmärrän että siellä takana on kokonainen elämä. Itse olen vielä kovin hukassa ja yritän pohtia eroa omien toiveideni ja muiden odotusten välille - kommentoijiahan riittää - mutta se on varma, että onni tulee itsestä ja omasta suhtautumisesta tapahtumiin, hyviin ja huonoihin. Tottakai itse toivon vielä löytäväni sen suuren onnen, ehkä siitä avioliitosta ja lapsesta, kuka tietää, mutta yritän myös elää kaikki nämä päivät ennen sitä, täysillä ja onnellisena.

Huh, tulipahan sepustus, mutta siis tarkoitykseni oli sanoa kiitos <3

Vierailija

Hyvin kirjoitettu! Mielestäni kukaan ei voi määritellä toisten puolesta, mitä onni on. Ei ole mitään yleispätevää onnen kaavaa (esim. avioliitto+lapset+hieno omakotitalo=onni), vaan jokainen määrittelee sen itse itseään (ja tosiaankin vain itseään!) varten.

Itse olen lähes 30-vuotias, olen ollut avomieheni kanssa lähes 10 vuotta ja emme ole edes kihloissa. Emme halua lapsia, vaan olemme tyytyväisiä elämään juuri näin. Esim. juhlissa meiltä usein kysytään, eikö jo olisi aika tehdä lapsia ja kun vastaamme, että emme halua lapsia, ihmiset katsovat meitä säälivästi ja surullisesti. Minua myös ihmetyttää, kun naistenlehdissä on joskus ollut otsikkona "Valintana vapaaehtoinen lapsettomuus". Eikö lasten hankkiminenkin ole yhtälailla valinta, siitä vaan ei revitä otsikkoja? Mielestäni lapsia ei ikinä pitäisi tehdä vain siksi, koska "aika on sopiva", vaan niitä pitää todella haluta. Sama koskee mm. naimisiin menoa.

Varmasti lapsen saannin jälkeen elämästä oivaltaa asioita uudella tavalla, mutta mielestäni on törkeää väittää, että vasta lapsen saatuaan voi ymmärtää, mitä onni oikeasti on. Onnea voi olla myös ilman lapsia tai avioliittoa, onni vain muodostuu silloin muista asioista. Silti se on aivan yhtä arvokasta onnea.

Toivottavasti kaikilla on omanlaisensa onnekas vuosi 2014! :)

 

 

Vierailija

Paljon vuosia on jo takanani ja nyt vasta vanhemmiten olen vihdoin oppinut elämään niin, ettei kahdeksankymppisenä keinutuolissa tarvitsisi katua tekemättömiä ja eteen tulleita mahdollisuuksia joskus tuntemattomaankin hypäten. Ja vain sen tähden, että muut olettivat minun tekevän tiettyjä päätöksiä.  Kun aina muistaisimme, että elämme itsellemme, emme muille!

Blogisi on kaunis , hyväntuulinen  , en minä ainakaan halua blogeista lukea pelkästä arjesta vaan nimenomaan unelmista ja mahdollisuuksista joita jokainen voi oman mielensä mukaan sitten toteuttaa tai vain nauttia "matkasta" kotona nojatuolissa.

Ei kenenkään pitäisi lukea blogeja jotka tuottavat heille ikäviä tuntemuksia, kateutta, pahaa mieltä.  Se on sitä energiansyöntiä, joka oon omasta elämästä pois.

Upeaa uutta vuotta sohvi, ole edelleen rohkeasti itsesi!!!

Ammari

Vierailija

Aivan oikein, jokainen saa rakentaa juuri sellaisen elämän kuin itse haluaa. Asiat tulevat ajallaan ja rullaavat omalla painollaan. Minullakaan ei ole miestä eikä lapsia, täytän kohta 30 ja olen hyvin onnellinen! 

On ollut kiva lukea blogiasi, erityisesti juttuja Pariisista, koska parin päivän päästä lähden opiskelemaan sinne kevään ajaksi. Odotan innolla, että pääsen tutkimaan Pariisin katuja! On ollut hyvä lukea vinkkejä paikoista joissa kannattaa käydä. Mielelläni luen vielä lisää :)

Nautitaan me elämän hetkistä! Ihanaa alkanutta vuotta! :)

Tanja

Vierailija

<3 Ihana sinä juuri sellaisena kun olet. Ihan niinkuin joku kirjoitti, se on asenteesta kiinni. Mua ei ole tehnyt onnelliseksi vain mies, lapset, oma yritys eikä jo parikymmentä vuotta kestänyt lähes päivittäinen harrastus. Onnellisuuden toivat kaikki nämä, teen juuri sitä mitä haluan. Kuinka siistiä! Ja tämähän ei tietenkään tarkoita, ettei välillä menisi aivan päin helvettiä :) Mutta asenne ja fiilis ratkaisee! Ihanaa tätä vuotta!

 

Terkuin, Suvi

Vierailija

Valitettavasti sitä miestäkään ei väkisillä saa, vaikka kuinka haluaisi naimisiin. Saati sitten lapsia. Sikäli onnea on heillä, jotka sitä ovat toivoneet ja sen 'saaneet'. Eikä kukaan onnellisesti naimisissa oleva vaihtaisi koskaan osaansa sinkun kanssa (pysyvästi siis) :)

Mutta tsemppiä sinne, ehkä saat joskus kokea rakkauden ja äitiyden ihanuuden ;)

Vierailija

Voin vain todeta niistä, jotka vihjailevat avioliitto- ja lapsiasioista alle kolmekymppiselle, itsenäiselle ja menestyvälle naiselle, että olipas taas raikas tuulahdus 50-luvulta! Mikä kiire sinulla on niitä "tavoitella". Minä ja moni ystäväni olemme pariutuneet ja hankkineet lapsia vasta lähempänä 35 vuotta. Minä ainakin olen jäljestä onnellinen, että sinun iässäni tein asioita, joita nyt perheellisenä ei ole enää niin helppo toteuttaa: keskityin työhön, matkustelin, tapasin uusia ihmisiä ihan uteliaisuuttanikin. Nyt kun lähentelen keski-ikää ja elämä on aika yllätyksetöntä saan voimia siitä, että minulla kokemuksia, joita muistella.

Olisikohan kommentoijien kohdalla kyse katkeruudesta? Ovatko he niin fiksautuneita ajatuksesta avioliitosta ja perheestä, etteivät itse uskalla muuttaa epätyydyttävää elämäänsä?

Elämää ei kannata todellakaan hukata suhteissa (tai olosuhteissa ylipäätänsä), jotka eivät tunnu oikeilta. Ettei nelikymppisenä, perheellisenä herää siihen todellisuuteen, että on ihan väärässä paikassa. Elämän suunnan muuttaminen ei enää silloin ole ihan niin mutkatonta.

Ja mikä itseisarvo avioliitto ja lapset ovat? Äitinä ja avovaimona olen yhtä lailla onnellinen tai onneton kuin sinkkunakin. Syyt ja olosuhteet vain vaihtelevat. Ei kai kukaan aikuinen nainen oikeasti ajattelu, että riisit on heitetty, eletään automaattisesti onnellisena loppuun saakka?

Vierailija

Minä heitin paperilla täydellisen suhteen menemään viime kesänä paria vuotta vajaa kolmekymppisenä enkä ole katunut päivääkään. Koko suhteemme alkoi todella vaikeissa olosuhteissa, ja minua kaduttaa, että minulla kesti 4 vuotta tajuta, etten oikeasti ole koskaan rakastanut miestä muuten kuin kaverina. Olen vahvistunut päivä päivältä ja toivon, että joskus osaisin itse tehdä kaikki päätökseni ja seisoa niiden takana. Liian kauan olen vain mennyt muiden mukana ja antanut muiden päättää asioistani. Nyt olen kuitenkin vihdoin päättänyt, että se aika on ohi ja tästä lähtien aion tehdä juuri niin kuin itse haluan! Seuraavaksi taitaakin olla edessä työpaikasta irtisanoutuminen ja uusien tuulien etsiminen. :)

 

Maria

Vierailija

Totta joka sana. Erosin itsekin muinoin 29-vuotiaana ja piti opetella olemaan yksin, ottaa vastuu omasta elämästä ja yhtä aikaa toipua ja jatkaa matkaa. Kaikki se kannatti vaikka ei se aina siltä tuntunut. Nyt 34-vuotiaana menin naimisiin ja toivomme nyt jälkikasvua, mutta sitä ei toistaiseksi ole kuulunut. Olen vahvasti sitä mieltä, että paras aika kasvaa itsensä näköiseksi on aika 20 - 30 ikävuoden välillä. Turha siinä vaiheessa on vakiintua ja jäädä odottelemaan loppuelämää, se on varmasti ainut aika ennen eläkeikää jolloin voi aika huolettomasti mennä ja tulla. Olen kiitollinen itselleni etten tietoisesti tai vahingossa, miten asia sitten lieneekin, vakiintunut liiaksi tuona aikakautena vaan annoin mennä ja oppia ja tuntea ja kokea ja pettyä. Nyt olen valmis rauhoittumaan ja jatkamaan elämää myös muiden ehdoilla.

Tsemppiä sinulle kovasti! Olet kovin fiksun ja empaattisen tuntuinen persoona, nauti tästä ajastasi täysillä, koska sitä ei välttämättä kestä kauan ;)

Tiina

Vierailija

Ihana kirjoitus, ihana Sofié! <3

Hassua, että tämmöistä keskustelua edes käydään vuonna 2014. Kun oma sinkkuelämäni alkoi, opin kantapään kautta, kuinka elää yksin ja pystyä löytämään onni vain minusta itsestäni ja omasta elämästäni. Näin voin omata myös hyvän itsetunnon, joka on vahva pohja tasapainoiseen parisuhteeseen ja / tai vanhemmuuteen. Joku fiksu joskus sanoi, että "Ainoa ihmissuhde, joka varmasti kestää ikuisesti, on se jonka näkee peilistä." tms. ja sehän on aivan totta! Pari- ja ystävyyssuhteet voivat päättyä ja kyllä, välit jopa omiin lapsiin voi mennä ja ihmisiä myös kuolee. Ei onneaan kannata perustaa vain perisuhteeseen tai omiin lapsiin, vaikka ne onnen aiheita ovatkin. Kuinka sitten käy, jos yhtäkkiä jääkin yksin? Oman identiteetin pitäisi olla niin vanha, että sellaisestakin menetyksestä voi selviytyä. Tämä nyt hieman kärjistettynä, but you got the point! ;)

Siihen itse tähtään, vahvaan eheään minään ja onnellisuuteen. Nyt. Tässä elämäntilanteessa. Sinkkuna. Ehkä tapaan joskus miehen, joka on niin ihana, että voisin luopua kallisarvoisesta omasta ajastani ollakseni hänen kanssaan. Ja ehkäpä, olemme joskus niin onnekkaita, että saamme vielä lapsiakin. Huom. saamme, emme tee. Niin hienoja asioita kuin parisuhde ja lapset ovatkin, niiden ei kuitenkaan pitäisi olla itseisarvoja tai avaimia onneen, vaikka meidän vanhoillinen yhteiskunta vähän sellaisia paineita luokin. Ne ovat extraa, kuin kuorrute kakun päällä. Elämässä on paljon asioita, kuten ystävät, matkustelu, työ, kattilat ja käsilaukut, jotka voivat tehdä onnelliseksi. Kaikkeen elämässä ei voi edes vaikuttaa, joten on hyvä keskittyä sellaisiin asioihin, mihin oikeasti voi. Jokainen meistä määritelköön siis oman onnellisuutensa mittarit ja eläköön sen mukaisesti.

Bisous,

 

Sofia

Vierailija

Voi kääk! Olen samaa mieltä kuin kommentoija tuossa hieman ylempänä, joka viittaa 50-lukulaisuuteen. Korkeasti koulutetulle kaupunkilaiselle naiselle 28v. ei ole ikä eikä mikään. Itse olen pian 32v. ja ystäväpiirissäni vain muutamalla on lapsi ja muutama on naimisissa. Itse elän avoliitossa, ja olen tilanteeseeni ja elämääni tyytyväinen juuri nyt. Toki mieli saattaa muuttua, mutta se jää nähtäväksi. Kamalaa, jos jo noin"nuorena" joutuu kokemaan paineita lapsista ja avioliitosta (en toki kiellä biologisia faktoja lapseen liittyen). Sehän on jokaisen oma valinta mitä elämältään tahtoo. Hyvää alkanutta vuotta! :)

Vierailija

Hei, kiitos blogistasi, kommentoin sulle ekaa kertaa. 

Minä myös olen kokenut vanhempien erittäin hankalan avioeron. Pitkään ajattelin etten ikinä halua naimisiin, sitoutua toiseen ihmiseen jne. jne. Halveksin vähän kihloihin ja naimisiin meneviä, että se oli niin odotusten mukaista etc. Itselleni se oli rohkeutta että uskalsin ottaa askeleen eteen päin parisuhteessa. Kihloihin meno teki minut lopulta järjettömän onnelliseksi, oman lapsen saanti vielä enemmän. Olen iloinen että pääsin yli boheemiuden ja vapauden viittaan verhoutuneesta sitoutumisen peloistani. Parasta on kun tekee oman näköisiä ratkaisuja ja kuuntelee tarkkaan sitä mitä juuri itse elämässä tarvitsee. Hyvää alkanutta vuotta sinulle!  

 

Vierailija

Hei Sofie!

Elämä on oikeastaan aika yksinkertaista ;)

Jokaisella on vain oma elämänsä elettävänään ja tärkeintä on seurata omaa sydäntään.

Ja olla kiltti toisille J

 

Sydäntäni lämmittää aina, kun luen blogia jossa blogin kirjoittaja itse kohtelee lukijoita ja palautteen (negatiivisenkin) antajia kauniisti. Niin kuin sinä.

 

Tommy Tabermanin sanoin:

Kaikkea saa tehdä.

Kaikkea pitää tehdä.

Kaikkia ovia tempoa, kaikkia kuita kurkotella.

On vain yksi ehto, elinehto: Värisevää sielua ei saa tallata.

Ja jos jotakin olen elämäni aikana oppinut, niin sen, että se kaikkein ilkein /negatiivisin kommentti tulee siltä heikoimmin värisevältä sielulta, juuri siltä, joka tarvitsisi kaikista eniten niitä ystävällisiä sanoja. Kun asian ajattelee näin ei oman elämän elämistä sydäntään kuunnellen tarvitse enää puolustella.

Kaikkea hyvää elämääsi!

 

M.

Vierailija

Moikka!

Kiitos ihanasta blogistasi, tulee joka päivä katsottua josko olisi uusia juttuja :) Kysymykseni ei nyt liity tähän vaan aikaisempiin juttuihisi.. Selailin Barcelona- postauksiasi. Varasin itse matkan kuukauden päähän, ja halusinkin kysyä sinulta minkälainen sää siellä oli uuden vuoden tienoilla? Pärjäsikö hyvin ihan trenssi/ balleriina linjalla? :) 

 

Vierailija

Unelmoi, Usko, Uskalla ja tee.

Rohkeasti, rauhassa, ajan kanssa kiittäen...

Kaikki järjestyy.

 

NÄIN MYÖS SINULLA.

T. 49v.

Vierailija

Hyvä postaus! Kunhan itse on tyytyväinen elämäänsä, niin se on tärkeintä. Ja muillehan se ei kuulu, miten elämässään etenee. Ihana blogi sulla, ja se on niin totta, että blogi on vaan osa elämää. Kivaa päivää sinulle.:)

http://cloudberryslife.fitfashion.fi/

Vierailija

Hyvä postaus! Kunhan itse on tyytyväinen elämäänsä, niin se on tärkeintä. Ja muillehan se ei kuulu, miten elämässään etenee. Ihana blogi sulla, ja se on niin totta, että blogi on vaan osa elämää. Kivaa päivää sinulle.:)

http://cloudberryslife.fitfashion.fi/

Vierailija

Ihanaa,elämyksellistä ja kaikinpuolin hyvää ja kaunista vuotta 2014!

Omasta näkökulmastani on ihan hassua että 28-vuotiaalla olisi mikään kiire minkään avioliitto/lapsiasian kanssa,saati että joku muu on siitä hänen puolesta huolissaan ;) Olen se Malesia-postauksista aikanaan kiitellyt, nyt meillä on sen Malesiasta löytyneen suuren rakkauden kanssa pieni poika. Mutta sun ikäisenä oltiin juuri vasta tavattu. Mutta kuinka onnellinen olenkaan, että ehdimme viettää elämäämme kaksin, matkustaa, rakentaa oman yhteisen kodin, valmistuin (teimme kanssasi graduja samaan aikaan) jne. Kaikki aikanaan, millään muulla ei ole väliä kuin sillä että elää sellaista elämää kuin itse haluaa ja kuuntelee sydäntään <3

Vierailija

Tuli hyvä olo kirjoituksestasi. Kunpa enemmän kirjoitettaisi sinkkujen näkökulmasta ja elämästä. Olen sinkku ja kaipaan "se oikeaa", mutta en voi olla kenen tahansa kanssa yhtäkkiä. Miehille lienee enemmän vaihtoehtoja koska voivat ottaa nuoremman ja kauniita naisia on enemmän, kuin sopivia miehiä taas naisille. Joten ei ole mitenkään epäonnistumisen merkki jos on sinkku, aivan päinvastoin. Olisi se kauheaa repiä joku vaan kumppaniksi ja erota sitten taas. Sydämiä ei turhaan pidä särkeä. Joillakin miehillä on myös kovat (ulkoiset, ahkeruuden, iän ym.) vaatimukset naisten suhteen, paljon kovemmat kuin naisilla jopa, mitä en olisi uskonut. Toki he varmaan sellaisen nuoren naisen saavat nopeasti (joku tuttu parittaa viimeistään ne pelimiehetkin, ikävä kyllä), mutta eri asia onko se nainen onnellinen jos mies määrää ja vaatii, alistaa. Nuoret naiset herätkää, mies ei ole aina puhdas pulmunen vaikka naama näyttää, voi olla huomaamatta manipuloiva pelimies. Paljon on myös narsismia ikävä kyllä, miehen taustatkin kannattaa tarkistaa. Olen itse nyt 35-vuotias.

Vierailija

Osui ja upposi, tarvii varmaan viitata tähän omassa postauksessani joka sivuaa aihetta, toivottavasti et pahastu. Kaikkea hyvää sinulle! :)

Vierailija

Voi hyvää päivää! Täällä yksi 45-vuotias, vapaaehtoisesti lapseton, matkusteleva, onnellinen ihminen. Avoliitossa kylläkin, ei siksi, että "pitää" olla parisuhteessa, vaan siksi, että se tuntuu hyvältä. Naimisissakin tuli käytyä, mutta eipä tuo ainakaan minun elämässäni tuonut mitään järjetöntä "täyttymystä" , päin vastoin. Mies muuttui omistavaksi, äreäksi paskapääksi.  Päätin erota. Kaikkien ihmetykseksi. Yksin. Riitaisasti. Kaikilla on omat tarinansa, ja sinä teet sinun tarinasi elämällä sinun elämääsi, kuten parhaaksi näet. Toivotan rohkeutta huomiseen!

Vierailija

Hei Sofie! Hienosti kirjoitettu. Kävelit tässä taannoin ennen joulua vastaan kadulla ja voi miten onnelliselta vaikutitkaan. Kävelit yksin, itsevarmoin askelin lämmin hymy kasvoillasi. Kävelimme sinua vastaan mieheni kanssa ja soit tuon aurinkoisen hymyn myös meille. Minä tulin niin hyvälle päälle tuosta vilpittömästä hymystäsi, kiitos siitä :) Tuo oli selvästi onnellisen ja elämäänsä juuri sillä hetkellä tyytyväisen ihmisen hymy!

Vierailija

Onnellinen voi olla monestakin asiasta monessa eri elämäntilanteessa.

Opiskeluaika oli kerrassaan ihan parasta aikaa elämässä! vaikka rahaa oli vähän tietty ja ukkoakaan ei ollut matkaan vielä tarttunut. olin silti aivan mielettömän onnellinen!

Vierailija

Minä löysin elämäni rakkauden vasta lähes kolmekymppisenä, naimisiin menin 30-vuotiaana, valmistun yliopistosta 33-vuotiaana ja lapsia en tiedä teenkö ollenkaan. On jännä miten välillä tuntuu, että on olemassa joku valmis kaava jonka mukaan kaikkien elämän täytyy mennä, ja jos siitä poikkeaa on jotenkin "viallinen". 

Jokaisen tarina on omansa, eikä kenenkään tarina väärä tai viallinen. Ei pitäisi joutua olemaan jollain tavalla "rohkeampi", että voi tehdä asiat omalla tavallaan.

- Niina

lankesitansaan?

HYvä kirjoitus muuten, ehdin jo innostua, mutta "Kun näen ympärilläni omaan elämäänsä kyllästyneitä ihmisiä, niin pelästyn ja yritän sanoa itselleni, että rakenna itsellesi sellainen elämä ettet joudu tuohon tilaan. "

On kipua, on sairautta, on eroja, on väkivaltaa, et tiedä MITÄ ihmisen elämässä tapahtuu? Loppu vesitti koko kirjoituksesi, juuri se mitä vastaan itsekin olit. Ja ei jokainen ei voi aina rakentaa sellaista elämää kuin haluaa, et sinä, en minä. Onneksi! Elämä pitää siitä huolen. Ehkä ymmärrät sen viimeistään silloin jos sinulla on ne lapset ja perhe, joka ei onnea välttämättä tuo, ja joskus-voi tuoda.

kyllästyneenilmeenomaavanainen:)

Kyllästyminen voi olla ilme, se "kyllästyminen" voi olla jo iän tuoma ilme, kivun tuoma ilme, ET TIEDÄ sitä. "kyllästyneen" ilmeen (tai sanojen) takana voi olla onnelinen ihminen ja onnellisen ilmeen takana onneton ihminen. Sinä sen varmasti tiedät.

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010