mikä surullisen kaunis paikka

Teen yhteistyötä Momondon kanssa ja Pariisin lisäksi vien teidät näinä joulun pyhinä Pariisin lisäksi myös Normandiaan. Olen palannut Normandian matkoiltani, mutta onneksi näihin kauniisiin maisemiin voi aina palata valokuvien muodossa. Olin Ranskassa melkein viikon verran joulua viettämässä, mutta onneksi ehdin myös pohjoiseen, sillä se on aina ollut listallani. 

Olin aluksi ajatellut, että haluan tehdä minireissun Champagneen, mutta sitten minulle hieman raotettiin että jos haluan jotain todella kaunista, niin sitten kannattaa lähteä mieluummin pohjoiseen. Ja onneksi lähdettiin mieluummin Normandiaan kuin Champagneen.

Ajelimme autolla Deauvillen ja Trouvillen pikkukaupunkien läpi ja katselimme vastarannalla olevaa Le Havrea. Yövyimme kuvan kauniissa Honfleurin kylässä. Honfleur oli jotain ihan uskomattoman kaunista ja tulette näkemään siitä kuvia vielä hivenen myöhemmin. Olin aina ajatellut pohjoisen olevan täynnä teollisuuskyliä, mutta olin vähän taas väärässä. Honfleur vetää vertoja kaikille pikkuisille italialaisille kylille :). 

Seuraavana päivänä ennen kotiin menoa kiersimme kaikki tärkeimmät toisen maailman sodan rannat, muistomerkit ja museot läpi. Totta kai olin nähnyt paikoista paljon kuvia aiemminkin, mutta nuo rannat olivat kertakaikkisen kauniita, vaikkakin todella surullisia paikkoja. Yhdelle päivälle tässä oli jopa hivenen liikaa näkemistä, ja suosittelenkin että olette Normandiassa ihan kokonaisen viikonlopun.

Moni teistä varmasti epäröi Ranskan liikennettä, mutta kun Pariisista pääsee pois, niin kaikki rauhoittuu. Ainahan voi myös tehdä niin, että ottaa Pariisista junan pohjoiseen ja vuokraa auton vasta Normandiasta. Auto siellä on tosin pakko olla, että pääsee näkemään kaikki kauniit paikat; kylät, rannat, casinot, torit, kalamarkkinat..

Kun seuraavan kerran menette Pariisiin pidemmälle lomalle kuin viikonlopuksi, niin suosittelen menemään myös pohjoiseen. Kun kiertelin pikkukaupunkien joulumarkkinoita, niin jopa minulle tuli fiilis ”nyt just alko tää joulu kiinnostaa.” Eli kannatti lähteä hakemaan se joulufiilis vähän kauempaa

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010