.? Joka ilta jos se vain olisi mahdollista.

 Kävin eilen illalla tutustumassa Helly Hansenin mallistoon merellisissä maisemissa. Treffasimme viestintätoimiston tyyppien, bloggaajien, HH:n edustajan kanssa Helsingin edustalla  ja sieltä putputimme NJK:lle aurinkoisissa tunnelmissa.

Harvemmin pystyn töideni takia ikinä irtautumaan näihin pressijuttuihin, mutta onneksi eilinen tilaisuus oli illalla, niin ehdin mukaan. Ja onneksi ehdinkin- oli ihan superihana ilta. Tällaisia juttuja lisää kiitos :)

Testailtiin takkeja, mutta eilen niitä ei kyllä todellakaan tarvittu. Siis mikä keli! Raahauduin melkein pakolla eilen kymmenen jälkeen mereltä kotiin, sillä eilinen ilma oli sitä Suomen kesää parhaimmillaan. Ilma oli suorastaan linnun maitoa (omituinen sanonta btw).

Meille tuli se ensimmäinen oma pikkuruinen purkkinen viime kesänä ja tänä keväänä se upgreidattiin hivenen isompaan putputtimeen. Siellä me ollaan oltu huhtikuusta lähtien monta kertaa viikossa aina iltaisin ja viikonloppuisin aamusta iltaan. Pienempänä en niinkään pitänyt veneilystä, mutta nyt vähän vanhemmalla iällä se on noussut ihan lempijutuikseni. En tiedä mitään rentouttavampaa!

Eikä taida tietää myöskään Norppaliini. Me menemme moottorilla, mutta Norppa taitaa kohta olla jo ihan purjehtimisen superlahjakkuus. Iltapurjehduskutsua odotellessa ;)

Olen teille varmaan joka kesä aina paasannut, että miten Helsinki on niin paljon kauniimpi mereltä katsottuna. Eilen taas tuli todistettua, että ne parhaimmat ja kauniimmat jutut eivät välttämättä löydy sieltä keskustan kaduilta vaan nimenomaan mereltä. Eli nyt viikonloppuna pakkaatte eväskorit mukaan ja lähdette saariretkelle, ok?

Suloinen Ulla

Upea Jonna!

Kun takkeja oli testailtu ja ihailtu, skumpat juotu, alkupalat syöty ? oli aika siirtyä pienelle veneretkelle. Purjehtimaan emme valitettavasti päässeet olemattoman tuulen takia, mutta moottorivene kyyditsi meitä Helsingin edustalla.

Kun virallinen veneretki oli ohi, niin oli aika ottaa puhelu luottokipparilleni. Missäs muualla hän onkaan, kuin merellä. Hän nappasi minut ja ystäväni vielä loppuillan veneretkelle. Norppanen jatkoi matkaa purjeveneellä saareen yöksi ? kyllä kesä on ihanaa!

Kommentit (13)

Ullalaa

Olet kyllä kadehdittavan hyvä ottamaan kuvia, nämä ovat aivan ihania! Ja kiitokset kehuista <3 Leppiskin pääsi blogiin :)

Veera

Voi miten ihana ja tyylikäs blogi sinulla on! Tulen usein tänne ihailemaan kauniita kuvia ja muutenkin herttaista blogia. Aurinkoista kesäpäivää sinulle upeus! :)

Lindis

I die. Ihania kuvia - kiitos tästä visiitistä merellä. Btw. Eiks aika monet suomalaiset sanonnat ole aika omituisia :)

Elle-Marie

Voi miten upeita kuvia jälleen kerran!<3 Heh, vähän samalla lailla minulla mennyt! Pienenä suorastaan pelkäsin veneitä! Nykyään tilanne täysin toinen ja en malta odottaa päästä taas mökille ajelemaan! Isompi vene tosin toiveissa!:) Veneily on huippurentouttavaa, harvassa asiassa saa kokea samanlaista vapauden tunnetta.:)

Sofié

Pls don't. Virtuaalimatkailu on parasta. Teen sitä hyvin usein :)

No on kyllä :D

P.S. Me ei edelleenkään olla pidetty meidän lettukestejä!

Sofié

No sit siun pittee tulla tänne etelään, niin mie vien siut merelle ;)

P.S. Löysin sinut ja follaan sinua :)
Nyt voit olla #sohvinkaa - jes jes!

Sofié

Heippa hei!

Markkinointipuheesi menivät läpi ja menin tänään ostamaan sitä B&J caramel sutra -jätskiä. Järkky hyvää! En ole enää siis B&J neitsyt:)

Absolutely!

Sofié

Heippa!

Meillä oli moottorivene ja en kyllä pitänyt veneilystä pienenä sitten ollenkaan. Et ole liian vanha - ystäväni aloitti juuri sellaisen. Voin kysyä lisätietoja jos tarvitset? :)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010