Vaikka se asia ei saisi todellakaan olla niin. Viime vuosi oli monella tavalla omassa elämässäni ihan todella ihana, ehkä elämäni yksi ihanimmista. Tämä vuosi taas on ollut tähän mennessä kaikkea muuta.

Täällä blogissakin on varmasti aistittu surumielisyyttä, mutta en ole halunnut jakaa tänne mitään oman elämäni haaksirikkoja tai suruja. Nyt kun se aurinko alkaa taas hivenen pilkottamaan ja hymy kasvoille palaamaan,  niin ajattelin pahoitella blogini muuttunutta fiilistä. Tämä blogini kun on nimenomaan hyvänmielen blogi niin teille kun minulle, niin ne reality puraisut eivät tänne kuulu.

Tänä kuluneena vuotena läheisiä ja tuttavia on sairastunut, mennyt pois ja on matkalle mahtunut muitakin surullisia asioita. Vaikka olenkin yltiöpositiivinen ihminen, mutta jossain vaiheessa se hymy ja ilo vain katosi. Tilalle tuli itku ja kiukku. Inhimillisiä tunteita tosin nekin ovat, mutta kun niitä syitä oli yhdelle keväälle vain liikaa. Ihan kyllästymiseen asti ja niihin alkoi jo vähän jopa tottua. Huomasin itsessäni ?antaa tulla vaan- ei tunnu enää missään? ?asenteen ja se on todella ei minua. 

Kaiken tämän keskellä olen toki myös oppinut paljon. En enää ikinä halua sanoa kenellekään, että ?anteeksi, en voi nähdä kun minulla on kiire.? Ikinä ei voi olla niin kiire, etteikö ehdi näkemään läheisiään. Olen myös oppinut arvostamaan omaa terveyttäni, sillä kun se elämä ei aina mene sen oman käsikirjoituksen mukaan, niin sitä ei ikinä tiedä milloin se terveys/elämä viedään pois.

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010