Kuvissa näkyy se syy miksi en ikinä saanut uutta yläosaa vapun asuuni... Minulla oli selkeä suunnitelma, että käyn vain Chez Mariuksessa ennen vaatekaupoille menoa. Nougat-liikkeeseen astuminen koitui kohtalokseni ja lähdin sieltä ulos tuo kori kädessäni. En sitten siinä ostotilanteessa ymmärtänyt ottaa huomioon, että tuollaisen ison korin raahaaminen kaupungin ihmisvilinässä voi olla hieman haastavaa. Eli en edes yrittänyt mennä vaateostoksille vaan laitoin sen Lauran suositteleman valkoisen paidan hameeni seuraksi.

Olin bongannut tuon Tine K:n korin jo Vaasassa, mutta en viitsinyt sitä sieltä asti muun muuttokuorman lisäksi enää tänne roudata. Päätin että jos kori osuu silmiin täällä Helsingissä niin sitten se on meant to be. Ja osuihan se.

Meidän Linumin päiväpeite ja kaikki koristetyynyt ovat valkoisia, joten niitä ei viitsi lattialla pyöritellä. Ennen makuuhuoneessamme oli tuolit joiden päälle laitoin illan tullen päiväpeitteen ja tyynyt. Olin melkein unohtanut tuon korin, mutta heti kun näin sen Bulevardilla sijaitsevassa Nougatissa, niin ymmärsin että miksi minä tarvitsen sen. Nyt tuo kori nököttää kivasti sängyn vieressä ja illan tullen sinne on helppo heittää kaikki tyynyt ja peitot.

________________________________________________

The pictures above explain that why I never bought a new top for our first of May celebrations. I had a clear plan in my head that what I needed. Somehow, I forgot everything when I saw that big basket in one interior store in Helsinki. When I bought that  Tine K basket and drag it for a few moments I realized that there is no way that I would do some shopping if I would have the basket with me?

I saw the basket for the first time when I was still living in Vaasa, but I decided that if I see it in Helsinki then it is meant to be. It was meant to be.

My bedcover and decorative pillows are white, so I don?t like to put those onto floor. Now that huge basket is placed next to our bed and when the bedtime comes it is so easy to throw all the pillows and blankets into it. Cosy and handy :)

Kommentit (20)

Tarja

En ole lainkaan sisustus-ihminen. Tiedän kyllä, mistä pidän ja mistä en (pidän mm. hullun lailla erilaisista koreista...) ja ihailen erilaisia sisustuksia, mutta minulta puuttuu täysin mielikuvitus ja taito saada omaan kotiin sitä tunnelmaa, jota esim. kuvissa ihailen. En tiedä, mistä se johtuu...

Joka tapauksessa piti oikeastaan tulla sanomaan, että tuo kori on aivan mahtava idea! Meillä on sama asia, että tällä hetkellä on makuuhuoneessa tuoli, jolle laitan tyynyt ja päiväpeitteen yön ajaksi, mutta tuo korihan olisi vallan mainio idea! En olisi tuotakaan itse keksinyt. Tosin tuli kyllä mieleen, että meillä kori joutuisi ihan varmasti lasten leikkeihin ja tuskin kovin kauaa siinä menossa kestäisi eli pitänee odotella muutama vuosi, että kasvavat isommiksi ja antavat tavaroiden paremmin olla rauhassa :)

Char

Ihana, ihana kori ja ihana sinä. Tunnistin neuleesi ;) Millon mennään sisustuskauppakierrokselle?

IMAGE

Ihana... :)
Luulin, että olet ottanut jonkun eläimen, mutta sinähän se sieltä kurkistelitkin. <3

Pieni lintu

Koristetyynyjen ja täkkien yösäilytys tuottaa täälläkin ongelmia. Mistä näitä saa Vaasassa? Säteestä?

Sofié

No mutta sinulla on varmasti kädet täynnä lapsien kanssa, niin ei sitä ihan kaikkea tarvitse jaksaakaan ;)

Luovuin tuoleistani Helsinkiin muuton yhteydessä, joten tarvitsin niille jonkun muun säilitysratkaisun.
Hih, tuo kori ei ole sovelias lasten leikkeihin, joten suosittelen odottamaan muutaman vuoden.

Kivaa sunnuntaita :)

Sofié

Joo ja varsinkin ne on vaarallisia tässä vaiheessa kun haluaa kaikkea uutta :)
Kiitos paljon linkistä! Itseasiassa olen ihmetellyt etten ole Suomessa aiemmin törmännyt tuonkaltaiseen konseptiin, mutta kiva että tuollainenkin täältä jo löytyy. Pitää ihmeessä mennä kurkistelemaan Vinkel Homesia :)

Sofié

Hih, tarkkasilmäinen ;)

Whenever! Kävin myös tänään ihan vahingossa, kun olin jo ihan unohtanut että kaupat ovat täällä myös sunnuntaisin auki :)

Uuden Kuun Emilia

Meillä on noita samoja TineK:n koreja varmaan viidessä eri koossa. Nougatin Sannalta nekin :) Tällä hetkellä yksi iso kori palvelee tuossa samassa tehtävässä, ja on toimittanut asiansa oikein hyvin.

Mutta miten siro ja hento oletkaan! En kyllä saisi itseäni edes tuohon suurimpaan koriin, vaikka kuinka vääntäisin! :)

Sonja

Niin ihania kuvia (taas kerran)! :) Oot kyllä yksi parhaista bloggareista ja valokuvaajista jotka tiedän! Sulla on muuten upea nenä, ja oot muutenkin tosi kaunis! Hyvää toukokuuta! <3
-Sonja

Sofié

Joo, ne on tosi ihania. Mietin, että mihin kaikkiin juttuihin voisin niitä käyttää :)

Hörähdin ääneen tuosta kommentista. Siis joo, olen aika lyhyehkö mutta siroudesta en tiedä :D. Minulla on tälläinen latinokroppa. Ylävartalo on todella pieni ja kapea, mutta se alavartalo, se on aika leveä ja runsas :D

Sofié

Voi kiitos!

Meillä kotona minun nenäni tunnetaan "nokkana", mutta kiitos sinulle ihanasta kommentista <3 :´)

Kiitos samoin :)

Uuden Kuun Emilia

Kyllä sen vain pieni ja siro täytyy olla, koska mun oli pakko näyttää noi kuvat miehelleni ja ihmetellä ääneen. Rakas puolisoni sanoikin, että "Olisi siinä tekemistä, että sinut tuonne koriin ängettäisiin". Aina niin herttainen - ja rehellinen :)

Anna

Hei!

Olen jo tovin paininut itsekin saman ongelman kanssa, ja löysinkin vihdoin hienon, tarpeeksi ison rottinkisen korin - tosin hinta on vähän turhankin huikea yhdestä korista :/ Huomasin tämän version olevan huomattavan paljon edullisempi, ja oikeastaan tämä on vähintään yhtä hieno kuin tämä löytämäni kori, minkä kokoinen itselläsi siis on? :)

Aurinkoista kesänjatkoa Sofié, blogisi on mitä parhainta lukemista, ihanaa ja inspiroivaa joka kerta!

-Anna

Lanttuleikkuri

Itse haluaisin metallisen korin, ihan sen takia että näissä on tikkuja, jotka tekevät pahaa jälkeä kankaalle.

Oletko huomannut mitään kulumaa ? Siis tapahtuuko todellakin näin, vai onko se vaan minun päässäni.

Yyynyjen määrä onkin melkoinen, lisäksi vuoteessamme asustaa myös hämähäkki, Ikeasta moinen, eli korin pitää olla aika iso.

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010