Vaikka näissä kuvissa ollaankin Kreikassa, olen ollut tämän viikon Suomessa työjuttujen takia. Päätin kumminkin palata näihin kuviin yhden asian takia, joka palasi myös Suomeen tullessani. Ihottuma. Olen teille aiemminkin kertonut, että ihoani on vaivannut viimeiset kolme vuotta ikävä ihottuma, jonka takia en ole voinut pitää mitään avonaista paitaa tai esimerkiksi kuvissa näkyvää lempimekkoani.

Minulla ei ole ollut ikinä mitään iho-ongelmia sen kummemmin, vaan tämä kolme vuotta sitten kasvoille ja dekolteelle ilmestynyt ikävännäköinen näppyläparvi on ollut, ei niin kivana kaverina viimeiset vuodet. Tämä ihosta huolehtiminen on myös välillä mennyt osaltani ”vähän” överiksi, sillä totta kai minulla oli taas melanoma kun ensimmäisen kerran menin lääkäriin.

Olen ravaillut lääkärissä useaan otteeseen, ja vastaus on ollut monta kertaa suurin piirtein tämä, ”ihottuma kuuluu tuohon ikään, ja hormonitasapainon heittelyyn.” Kun olen pyytänyt muutakin kun silmillä katsottua diagnoosia on monesti minulle tarjottu kolmen kuukauden antibiootti-kuuria. Siis kolmen kuukauden kuuria? Olen näissä tällaisissa lääkityksissä vähän tällainen ituhippiäinen ja mitään ylimääräistä nappulaa en vitamiininen lisäksi ihan mielelläni ota. Enkä ottanut nytkään. Mielestäni sen ongelman aiheuttajan hoitoon pitää löytyä muutakin kuin lääkkeitä.

Olin elokuussa kolme viikkoa lomalla niin jo ensimmäisen viikon aikana näppylät hävisivät. Kreikassa pystyin jo ihan surutta pitämään mekkoani enkä kokenut huonoa fiilistä vaikka se dekoltee näkyikin, sillä ihottuma oli poissa kasvoista ja muualta. Kunnes… se tuli taas takaisin.

Nyt on iho taas ihan revennyt kukkaansa ja suunpielet ovat alaspäin. En oikeasti osaa tällä hetkellä miettiä mitään muuta syytä tähän kuin maito. Meillä maito on niin prosessoitu ja hormonipitoisuudet korkealla, niin ehkä se laittaa hormonitoimintani ihan sekaisin? Mielipiteitä? Onko teillä ollut samanlaisia ongelmia?

Kommentit (32)

Vierailija

On varmasti mahdollista että syy löytyy ravinnosta. Itselläni oli muutama vuosi sitten sitkeitä näppyjä leuassa, joihin sain diagnoosiksi ruusufinni ja monen kuukauden lääkekuurin, josta en syönyt kuin osan. Todellinen syyllinen minun tapauksessa oli työstressi, kun sain sen helpottamaan hävisivät myös näpyt. En tiedä onko tästä sinun tapauksessa apua mutta ajattelin jakaa. :) Varmaan kannattaa kokeilla maitolakkoa? Ja miettiä mitkä kaikki asiat lomalla olivat toisin kuin arkena... Tsemppiä!

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Heippa,

minua vaan aina mietityttää noiden lääkkeiden syöminen, varsinkin kun kukaan ei yrittänyt ottaa edes selvää ruokavaliostani. Ja kolmen kuukauden antibioottikuuri on minusta jo aika raju.

Varmasti stressillä on oma osuutensa iho-ongelmiini, mutta en jotenkin jaksa uskoa, että se olisi tällä hetkellä se päällimmäisin.

Jep, ensi kerralla juomatta muuta maitoa kun manteli - tai soijamaitoa :)

Vierailija

Hei Sofie!

Kurkkailen blogiasi satunnaisesti, ja kuinka ollakaan juuri tämän tarinan. Osaan niin eläytyä tuohon iho-ongelmaan ja lääkärin silmämääräiseen analyysiin + pitkiin antibioottijaksoihin. Minulla niitä oli kolmekymppisenä jopa puolen vuoden jaksoissa! Voi ymmärtää kuinka "turpiinsa sisäosat ottaa" ja hiivataso kehossa nousee kuin mount everest...

Olen ymmärtänyt sun harrastavan joogaa. Koetapa saada tuosta päivittäinen, jos vaikka lyhytkin harjoitus. Itselläni (nyt olenkin jo 50) katosi kaikki ihonäppylät ja kummalliset pikkupatit, kun aloin syödä MSM-rikkijauhetta. Sitä suositellaan kyllä aivan muuhun, mutta se auttaa myös ihoa. Ehkäpä koetat tuotakin, jollei ole jo tuttu. 

Joskus meitä koetellaan löytämään sisäinen kauneus todenteolla. Naisena (eikä kai miehenäkään) ei ole kuitenkaan kiva olla nahoissaan, jos nahka on huonona. Itse en käyttänyt selkä-auki-toppeja pariinkymmeneen vuoteen, mutta nyt kyllä. Ja itselleni tuo oli ikävää aikaa, sillä ohjaan joogaa, ja ajattelin jo muidenkin katsovan, että on outo joogaohjaaja, jolla iho oireilee tuohon tapaan. Ei oireile enää. (Jollen syö pähkinöitä.) 

Tulipa pitkä teksti... Blogisi on mukava, ja Pariisi on ihana!

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Heippa,

kiitos niin paljon viestistäsi :)

Oho, puolen vuoden jaksoissa? Jep, juuri tätä hiivatason nousua sekä elimistön reaktiota en oikein haluaisi kokea. Antibiootit kun ei ole mitään pikkujuttuja, vaikka itse tabletit pieniä ovatkin.

Mietin myös tuota hikoilua. Käyn päivittäin vähintään kaksi kertaa suihkussa, joten kropan oma rasvakerros häviää olemattomiin kun pesen ihoa koko ajan. Eli en saisi kyllä käydä suihkussa enää kun kerran max päivässä.

Entinen poikaystäväni söi sitä ja tykkäsi kovasti. Ehkäpä käyn luontaistuotekaupassa ostamassa itselleni purnukan :)

Hmm.Nyt kun sanoit syöväsi pähkinöitä niin syön itse niitä todella paljon ja usein. Pähkinäkuppeja on kotona siellä täällä ja laukusta löytyy aina mantelipussi jos en ehdi syömään ja verensokeri laskee liian alas.

Kiitos, lupaan kirjoitella nyt vähän ahkerammin kun olen taas kotona enemmän. Kesä ja alkusyksy on ollut yhtä rumbaa ja kiirettä, että tällä hetkellä ihmettelen että miten tässä ollaan edes suhteellisen selväjärkisenä ja tolpillaan :)

Vierailija

Kyllä se voi hyvinkin olla maito mikä näpyt aiheuttaa. Olen miettinyt samaa itselläni ja tullut siihen lopputulokseen että maitotuotteet aiheuttaa näppyjä niin kasvoilla kun rintakehässä. Iho on siliämpi kun en käytä maitotuotteita.

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Heippa,

maitotuotteet eivät muutenkaan sovi minulle Suomessa. En voi edes kuvitella syöväni mitään normaaleja maitotuotteita, juustoja tai jogurtteja. Ranskassa ja muualla söin aluksi paniikissa lääkkeitä ennen kuin laitoin lusikallistakaan kermaa tai muuta suuhun. Sitten huomasin, että en todellakaan tarvitse laktoosia pilkkovia aineita täällä, vaan voin syödä surutta vaikka kokonaisen kermakakun tai minkä tahansa muunkin maitotuotteen ilman reaktiota.

En tiedä mitä meidän maidolle Suomessa tehdään, sillä en voi syödä edes muutamaa desiä normaalia jogurttia ilman reaktiota. Suomalainen maito on minulle pahasta. En ole tässä yksin, sillä monet teistä pvat vuosien aikana kokeneet saman ja rohkaisseet minua kokeilemaan maitotuotteia ulkomailla - kiitos siis teille :)

Vierailija

Heippa, mulla tuli pari vuotta sitten naamaan suunympärille ja silmien ympräille näppyjä ja se todettiin suunympärysihottumaksi. Olin alkanut käyttämään mulle uusia ihonhoitotuotteita ja ne eivät sopineetkaan mun herkälle iholle (biotherm). Mulle määrättiin kans 3 kk antibioottikuuri, mut jätin sen syömättä. Kuulosti niin pahalta ;). Ihottuma hävis kun lopetin noitten tuotteiden käytön. Ja luultavasti myös lisäaineet, karkit jne aiheuttaa mulle ihottumaa.. Kanattaa testata tuota maitoa, et jätät sen pois! Tsemppiä!

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Heippa,

minulle kävi ihan sama juttu ja MAC:n ja Clarinsin huulituotteet saavat suunympäristöni aivan järkyttävän näköiseksi. Huuleni turpoaa ja näytän ihan siltä kun olisin käynyt täyttämässä huuleni Virossa ja suunympärys menee aivan ruvelle. Lancome, Shiseido, Dior, Lumene Sephora eivät ole reaktiota tuottaneet :)

Mutta on todella outoa miten iho herkistyy vanhemmiten :)

Vierailija

Moikka,

Kaverilla on maitoproteiiniallergia, joka myöskin puhkesi vasta reilu parikymppisenä. Se kyllä todettiin lääkärin avulla, joten ehkä voit vaatia jotain siihen liittyvää testiä? Tai kokeilla maitoproteiinitonta ruokavaliota. Se kyllä voi rajoittaa paljon, sillä maitoproteiinia on todella yllättävissä ruokatuotteissa, mutta jos siitä on kyse niin kaikkeen tottuu.

Omasta mielestäni Suomen valtion pitäisi tutkia tarkemmin ruokateollisuuden tuottamien tuotteiden sisältöä, sillä itsellänikin on ärtyneen suolen oireyhtymä (miksei tälle keksitä mitään kivaa nimeä :-D) ja olen joutunut jättämään paljon eri raaka-aineita ja ruokatuotteita pois ruokavaliostani. Parasta itselleni ovat luomutuotteet ja ei-rasvattomat tuotteet (jotka sisältävät vähemmän kaikkia lisättyjä aineita kuin rasvattomat tuotteet). Uskon että puhtaampi ja lisäaineettomampi ruoka vähentäisi paljon eri allergioita ja tällaisia oireyhtymiä Suomessa. Tuntuu että tällaisia oireita löytyy todella monelta omassakin kaveripiirissä.

Tsemppiä sulle!

T. Jaana

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Heippa, 

yep -maitoproteiiniton ruokavalio on kokeiltu joskus nuorempana ja se oli kyllä todella rajoittava. Mutta pako kai tässä on kaikki  kokeilla :)

Hah, joo ei ole mikään kovin kaunis nimi tosiaan. En edes halua tietää mitä kaikkea päivittäin suuhuni pistän. Lihaa en haluaisi ostaa muuten kuin pientuottajilta. Yhdysvalloissa en suostu syömään mitään lihatuotteita. En haluaisi joutua tähän samaan rumbaan myös Euroopassa. 

Kiitos :)

Vierailija

Mulla tulee ihottuma silmien alle heti kun stressitaso alkaa nousemaan ja silmät on ihan selkeä indikaattori, että pitäisi vähän rauhoittua. Olen "lääkinnyt" omaa ihottumaa öisin Avenen Cicalfate rasvalla, joka on auttanut, mutta vielä paremmin on auttanut kertakaikkinen turhan hössötyksen riisuminen ja se, että antaa monien asioiden vaan olla. Uskon kyllä, että hormoonitoiminta ja ruoka vaikuttaa hyvinvointiin paljon ja tuon ruoan suhteenkin paluu perusasioihin, sokerin välttäminen (sokerihiiri kun olen) ja runsas veden juominen ja puhtaan  ruoan syöminen auttaa kokonaisvaltaisesti.

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Huomaan itse myös silmistä jos olen tehnyt liikaa töitä. Ihon kalvo alkaa ärsyyntymään ja verisuonet katkeavat silmistä jos olen liikaa näytön edessä, sillä kirkasvalo ärsyttää ja kuivattaa. 

Veden juonnissa olen oikeasti tosi huono. Useasti huomaan illalla juoneeni vain muutaman lasin vettä ja sitten alan tankata oikein urakalla. Pitäisi oikeasti pitää se kahden litan pullo koko ajan näkyvillä niin muistaisi juoda enemmän :)

Terkuin, 

toinen sokerihiiri

Vierailija

Hej,

olen myös todella skeptinen maidon käyttöön. Myös auringon saanti ja ruokavalio vaikuttaa, kaverini saa aina aknen palattuaan Suomeen oltuaan matka oppaana ulkomailla. Se pistä miettimään. Minulle esim liika laktoosi, glukoosisiirappi ja vehnäjauho vaikuttaa koko kroppaan, ihoon sekä vatsaan, silti ei todettu keliakiaa eikä laktoosi intoleranssia. Eniten se minulla näkyy kasvoissa. Koitan pysyä laktoosittomissa tuotteissa ja välttämään glukoosisiirappia sekä humektan kasvovoide on ollut minulle hyvä. Toivottavasti löydät ratkaisun! :)

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Hassua miten te olette huomanneet maidon aiheuttavan niin paljon ongelmia myös. 

Se kun on jotain mitä minulle ainakin pakotettiin ja tuputettiin pienenä koko ajan :(

Itse en muita vo edes Suomessa syödä, ja en kyllä niitäkään enää taida syödä. Ranskassa syön mantelimatoa sekä normaaleja maitotuotteita ilman reaktioita :)

 

Kiitos voidesuosituksesta - on tuttu ja hyvä!

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Heip, 

tätä olen myös miettinyt. Olen myös lukenut monesti miten veriryhmä vaikuttaa ruokavalioon :)

Vierailija

Käytän paljon maitotuotteita enkä ole niistä reaktioita saanut, mutta sinun kannattaa välttää niitä Suomen reissuilla. Oletko kokeillut sinkkiä? Olen kuullut sen auttavan myös iho-ongelmiin. Käynti ihotautilääkärillä voisi myös valaista mistä nuo näpyt tulevat. - Merja

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Varmaan suurimmaksi osaksi joo, mutta se ei selitä miten ihono paranee myös Ranskassa ollessa ilman aurinkoa ja oliiviöljyssä sisäisesti kylpemistä :)

Vierailija

Hei, kokeile luontaistuotekaupasta saatavaa A-cremeä! 120 gramman purkki maksaa alle 20 euroa, erittäin hyvä perusvoide niille jotka kärsii iho-ongelmista. Alkuperäinen a-creme jo vuodesta 1953 on paras. Hajustamaton ja säilytetään viileässä.  Sillä on parantuneet aknet ja atooppiset ihottumat! Suosittelen kokeilemaan!

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Kiitos! Kun tulen taas Suomeen niin käyn kyllä hakemassa! On näitä purkkeja ja purnukoita jo ihan tarpeeksi, niin yksi lisävoidekokeilu ei varmaan haittaa ;)

Vierailija

Heippa. mun miehelle tuli tuollaista myös ja jossakin vaiheessa iho alkoi kuoriutumaan pois, se oli kamalaa! Hän kävi lääkärissä niin Suomessa, Hollannissa kuin Saksassa mutta joka paikassa sai hoidoksi vain antibioottivoidetta joka auttoi vähän aikaa joka kerta aluksi mutta sitten oireet taas pahentuivat. Koska minulla on sekä keliakia että maitoallergia sanoin miehelle että alkaa syömään kanssani samaa eli gluteenit, hiivat ja maitotuotteet pois ja hups, ihottuma ja iho alkoi paranemaan ihan saman tien! Mies on välillä kokeillut onneaan ja nauttinut joskus leivän, oluen tai lasin maitoa ja iho oireilee muutaman tunnin sisään niillä näpyillä ja sitten iho alkaa kuoriutumaan ja siis niitä pelkkiä näppyjä oli vuosia eikä kukaan osannut sanoa mistä johtuu. Kokeile jonkun aikaa erikoisruokavaliota!

Avec Sofie
Liittynyt5.8.2013

Heippa, 

niinhän se varmaan on. Glueetnia en syö kauheasti vaikka Ranskassa ollaankin. Meillä ei ole patonkeja tai croisannteja aamupalalla, jogurttia vaan. 

Pitäisi kyllä jättää kaikki pois ja alkaa syömään ain lihaa ja kasviksia ja katsoa mitä tapahtuu. 

 

Kiitos viestistä :)

Vierailija

Heippa

Kuulostaapa tosi tutulta, mulle puhkesi sama ongelma n.vuosi sitten ja olen kolmeakymppiä lähestyvä nuori nainen. Toisaalta oli helpottavaa kuulla, että ei itse ole ainoa, mutta on tuo kyllä kurja vaiva.

Mä asun itse ulkomailla, enkä juo niin paljon maitoa kuin Suomessa, joten siitä ei ainakaan mulla johdu. Lääkärit sanoivat ihan samaa, tolkuttoman pitkiä antibioottikuureja, joihin en suostunut. Käskivät myös välttää kuumuutta ja hikoilua - todella vaikeaa kun urheilee paljon ja asuu lämpimässä maassa.

Sitten päätin viisveisata lääkärin suosituksista ja menin ottamaan aurinkoa - näpyt hävisivät samantien! Sullakin näytti aurinko auttaneen :) Vaihdoin myös työtä tässä välissä ja pidin vähän lomaa, ja se taas auttoi siihen, ettei näppyjä ole ilmestynyt lainkaan enää. Suosittelen siis säännöllistä lomaa ja aurinkoa, niin hassulta kuin se kuulostaakin!

Vierailija

Hei. Olen satunnainen blogisi lukija, ja tämä aihe antoi nyt kimmokkeen kommentoida itsekin :)

Lyhyesti sanottuna, kannattaa Suomessa ollessa kokeilla homogenoimattomia maitotuotteita (mikä sanahirviö). Toisin sanottuna luomutuotteita. Nykyään voi olla toki jo muitakin homogenoimattomia tuotteita kuin luomu. Näissä ei ole maidon rasvaa pilkottu, jonka ansiosta herkkäihoisten ja -vatsaisten henkilöiden on usein mahdollista käyttää tuotteita. Rasvan pilkkominenhan on vain ns. ylimääräinen, esteettisistä syistä tehty käsittely maidolle. Eli tällä käsittelyllä maidon rasva ei "paakkuunnu" tai nouse maidon pintaan, mutta samalla tämä käsittely aiheuttaa todella monelle ihmiselle oireita. Tyttärelläni todettiin lääkärin tutkimuksissa vuosia sitten laktoosi-intoleranssi, mutta hän käyttää koko ajan luomumaitotuotteita (ei siis laktoosittomia). Luomu maistuu lapsen mielestä paremmalle, hänen vatsansa kestää niitä täysin ja äidin kukkaro kiittää, koska uskomatonta kyllä, luomumaitotuotteet ovat Suomessa usein edullisempia kuin laktoosittomat! :)

Tämä maidon "turha ja esteettinen käsittely" Suomessa aiheuttaa sen, että monet laktoosi-intolerantikot ulkomailla ollessaan kummissaan syövät niitä kermakakkuja ja jäätelöitä, ilman mitään oireita!!

Tästäpä tulikin nyt oikea luomun ylistyspuhe ;) Muutoin perheessämme käytetään kyllä sekalaisesti myös ei-luomutuotteita, mutta maidon kohdalla olemme saaneet pelastuksen luomusta! :)

Elsa

Vierailija

Hei. Seuraan blogiasi aktiivisesti, mutten ole kovinkaan montaa kertaa kommentoinut. Nyt oli pakko sillä kirjoitit kuin minun tarinaa. Ravasin vuosia tutkimuksissa. Kaikki allergiatesti yms. on tehty eikä mitään löytynyt. Sanottiin vain, että hormonitasapaino heittelee ja sinulla on atooppinen iho. Ihoni hilseili ja oli verellä päivästä toiseen. Lopulta päätin koettaa maidotonta ruokavaliota. Ihoni parani huimaa vauhtia. Maidottoman ruokavalion aloituksen jälkeen en ole joutunut kertaakaan käyttämään kortisonivoiteita. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan maidotonta ruokavaliota. Nykyään pystyn jo pieninä määrinä maitoa käyttämään. Itse ruokaa tehdessä en käytä mitään maitotuotteita, mutta ystävillä kyläillessä tai ravintolassa syödessä en ole niin tarkka.

 

Toivotaan, että ihosi tilanne paranee ja löydät kiusalliselle vaivallesi aiheuttajan. Kaikkea hyvää syksyysi!

 

Ninna

Vierailija

Pahenemiseen voisi olla syynä myös Pariisin vesi.

Minulla puhkesivat kukkaan kaikki mahdolliset ihottumat Pariisiin muutettuani. Ihotautilääkärin mukaan johtui a)pariisin kalkkipitoisesta vedestä b)muuttostressistä c)ruokavaliosta

Noin kuukauden ajan pesin kasvot ja huuhtaisin ihon suihkun jälkeen pullovedellä tai lähdevesisuihkeella (jota saa halvimmillaan monoprixstä - apteekkisarjojen on hintavia jos paljon käyttää).

Samoin sokerin määrään kannattaa kiinnittää huomiota. Hedelmien parhaimpana sesonkina yllätten syö hirveasti enemmän sokeria kuin Suomessa. Ne niin ihanat persikat jne ovat todellisia sokeripommeja...

 

Vierailija

Hei vielä Sofie!

Universumi on ihmeellinen: näin sinusta unta. :) Joten ehkä tämä jatkoviesti kuuluu kirjoittaa: en tiedä oletko koskaan kuullut ns. ayurvedisestä ´pulssiluennasta´ eli ayurvedisestä lääkärintarkastuksesta. Tehdään vähän toisin kuin meidän koordinaattien tutukimukset. (Kieli, hiustupet, kynnet, silmävalkuaiset, pulssi..)  Itse kävin tuollaisessa (sanoinkin jo, olen joogi) vuosia sitten, ja päätkin kokeilla noudattaa juuri minun kehontyypilleni sopivaa ruokavaliota. Ja hämmästyin sillä tulos tapahtui noin viikossa. Viikossa!

Ayurveda sanoo: "Keittiö on paras lääkekaappi"...

...ruualla voi parantaa itsensä, mutta myös toiseen suuntaan.

 

Aurinkoa ja ilon kopinaa Pariisin askeliisi!

-Maarit-

 

 

Vierailija

Hei Sofie!

Kurkkailen blogiasi satunnaisesti, ja kuinka ollakaan juuri tämän tarinan. Osaan niin eläytyä tuohon iho-ongelmaan ja lääkärin silmämääräiseen analyysiin + pitkiin antibioottijaksoihin. Minulla niitä oli kolmekymppisenä jopa puolen vuoden jaksoissa! Voi ymmärtää kuinka "turpiinsa sisäosat ottaa" ja hiivataso kehossa nousee kuin mount everest...

Olen ymmärtänyt sun harrastavan joogaa. Koetapa saada tuosta päivittäinen, jos vaikka lyhytkin harjoitus. Itselläni (nyt olenkin jo 50) katosi kaikki ihonäppylät ja kummalliset pikkupatit, kun aloin syödä MSM-rikkijauhetta. Sitä suositellaan kyllä aivan muuhun, mutta se auttaa myös ihoa. Ehkäpä koetat tuotakin, jollei ole jo tuttu. 

Joskus meitä koetellaan löytämään sisäinen kauneus todenteolla. Naisena (eikä kai miehenäkään) ei ole kuitenkaan kiva olla nahoissaan, jos nahka on huonona. Itse en käyttänyt selkä-auki-toppeja pariinkymmeneen vuoteen, mutta nyt kyllä. Ja itselleni tuo oli ikävää aikaa, sillä ohjaan joogaa, ja ajattelin jo muidenkin katsovan, että on outo joogaohjaaja, jolla iho oireilee tuohon tapaan. Ei oireile enää. (Jollen syö pähkinöitä.) 

Tulipa pitkä teksti... Blogisi on mukava, ja Pariisi on ihana!

Vierailija

Käynti ihotautilääkärillä olisi varmasti paikallaan. Keliakiaihottuma on erilainen kuin mitä tekstissä kuvailet.

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010