Facebook-ystäväni tietävätkin, että tein perjantaina Oreoita tai suomalaisille tutummin Dominoita. Dominot olivat pienempänä suurinta herkkuani ja kai ne ovat maistuneet myös vähän vanhemmallakin iällä. Eli keksit maistuvat tälle herkkusuulle erittäin hyvin vieläkin, joten tein perjantaina lempikeksejäni eli Dominoita/Oreoita.

Resepti:

100 g voita

1,5 dl sokeria

1 muna

1 tl vaniljasokeria

2 dl vehnäjauhoja

1,5 dl Van Houten ?kaakaojauhoja

1 tl ruokasoodaa

hyppysellinen suolaa

Vatkaa pehmennyt voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muna ja vaniljasokeri. Sekoita kuivat aineet kunnolla sekaisin. Tiedän, että 1,5 dl Van Houtenia voi kuulostaa paljolta, mutta älä aristele kaakaojauhon kanssa. Suosittelen lisäämään kaakaojauhon siivilän läpi, sillä muuten siitä saattaa jäädä paakkuja.  Lisää kuiva-aineseos muuhun taikinaseokseen vähän kerrassaan ja vatkaa niin kauan kunnes seos on kunnolla sekoittunut.

Kun taikina on valmis, niin jaa  se kahtia ja laita hetkeksi pakastimeen jähmettymään. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Ota taikina osissa pois pakastimesta ja kauli taikina ohueksi levyksi. Käytä piparimuottia avuksi ja muotoile taikinasta keksejä. Paista keksejä n.10 minuuttia uunin keskitasossa.

Täyte:

200 g voita

2 rkl maitoa

1 tl vaniljasokeria

hivenen suolaa

5 dl tomusokeria

Sekoita pehmennyt voi muiden aineiden kanssa. Täytä viilennyt keksi ja asettele toinen keksi täytetyn keksin päälle. Suosittelen laittamaan keksit vielä jääkaappiin ennen tarjoilua, jotta täyte jähmettyy kunnolla.

________________________________________________

My Facebook friends already know that I baked Oreos on Friday night.  When I was a child Oreos were my favorite cookies and I guess they still are. Who wouldn?t like chocolate cookies with creamy filling anyway?!

Recipe:

100 g of butter

1,5 dl of sugar

1 egg

1 tsp. vanilla sugar

2 dl all-purpose flours

1,5 dl of Dutch cocoa flour

1 tsp. baking soda

Pinch of salt

Combine soft butter and sugar until the mixture is fluffy. Add egg and vanilla sugar, whisk until the mixture is well combined. In the other bowl, mix dry ingredients together. Add dry mixture with the butter and sugar mixture. Continue to whisk until the dry ingredients are incorporated. Divide the dough into two and put the dough into fridge for at least 20 minutes. Preheat oven into 180 degrees.

When dough has set and chilled, roll the dough. Use a cookie cutter and cut cookies and put them to a baking sheet. Bake cookies approximately 10 min. in 180 degrees. Prepare the filling when the cookies have cooled.

 

Filling:

200 g of butter

2 tbsp.  of milk

1 tsp. vanilla sugar

Pinch of salt

5 dl of icing sugar

Combine softened butter with the other ingredients. Fill the cookies with the filling and add other half of the cookies on top. I?d recommend you to put the cookie sandwiches into fridge before serving that the filling would settle properly.

Kommentit (11)

kate

Voi pojat.... Tein tuossa pari tuntia sitten näitä keksejä ja nyt vasta vihdoin pääsin niitä maistamaan! Aivan ä-l-y-t-t-ö-m-ä-n hyviä!! :D Onneksi kuitenkin on niin makeita niin ei tarvitse montaa syödä! :) Kiitos selkeästä ja hyvästä ohjeesta (taas kerran;))! :)

Lora

Dominot ovat herkkukeksejä joten nämä kotitekoiset menevät kyllä tässä syksyn aikana kokeiluun. Kivaa vaihtelua omppupiirakkaan jota olen pari kertaa tässä tehnyt :) Nämä kuvasi ovat kertakaikkisen ihania!

Rakastan makeiden herkkujen leipomista mutta kun tuo miekkonen ei ole niiden suuri ystävä tulee leivottua harvemmin kun en niitä itsekään viitsisi yksinään syödä :)
Onneksi tässä on ollut babyshower juhlia ja ystävävisiittejä niin olen päässyt hääräämään keittiön puolella ja vienyt tuliaisina herkut mukanani. Tämän päivän herkku oli aika simppeli: pallo Carte D'or mustaherukkasorbettia ja loraus alkoholitonta kuohuviiniä, suosittelen :)

Dinner4u2

Kiitos tästä reseptistä! :) Näitä herkullisia keksejä on testattava :). Nam!

kate

Erittäin paljon kiitoksia reseptistä <3 aivan älyttömän hyvännäköisiä!! :) täytyypäs kokeilla heti!:D

ruma ankanpoikanen

Nam! Keksit ovat ehdottomasti lempiherkkuani, joten tätä reseptiä täytyy kokeilla :) Kotitekoiset keksit kun päihittää kauppojen keksit mennen tullen. Itseasiassa eilen teimmekin suklaakeksejä kotosalla :)

Katri

Kiitos ihanasta postauksesta ja reseptistä. Herkullisia kuvia, ihana toi maitolasikuva. Näitä kokeilen ehdottomasti!

Sofié

Niin ovat! Niin, kaupan kekseistä usein puuttuu sitä täytetä ja töfnää. Tiedän, olen kyltymätön sokerihiiri :)

Mulla olisi yksi ranskalainen klassikkokeksin resepti 'takataskussa' ja uskon, että pitäisit niistä varmasti. Pitääkin postata se pian!

Ihanaa sunnuntaita :)

Sofié

Hei sinä :)

Kiva kuulla, että tykkäsit! Siis minulle nyt sattui olemaan vähän valokuvausinspiraatiota joten kuvailin keksejä vähän kauemmin ;)

Mahtavuutta!

Nti Papu

Nams! Eli tässä tuo keksi on ihan rapea keksimäinen keksi :D eipä ole tullut mieleen tehdä dominoita itse, mutta olisipa kiva kokeilla! Tuli tehtyä jokin aika sitten whoopiessejä, ovat myös super hyviä, varmaankin olet niitäkin leiponut :)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010