Niin kuin kuvista näkyy niin vuorossa on ehkä blogihistoriani tuhdein ruoka-annos. Olin vähän aikaa sitten Porvoossa ja jos se Turun reissu oli tyttöreissu niin tämä Porvoon visiitti oli kyllä sitten enemminkin poikienmatka. Pääsette lukemaan postaukseni Turku, aina hyvä idea -postaukseni tästä linkistä ja Porvoon tunnelmia olen kirjoitellut Garden picnic -postaukseeni ja  Weekend Snapshots -postaukseeni.

Minulla on aika paljon poikapuoleisia kavereita ja heidän kanssaan syödään vähän ehkä eri tavalla mitä tyttökaverieni kanssa. Moni poikapuoleisista kavereistani on itse asiassa todella hyviä tekemään ruokaa ja sopivan tilanteen sattuessa vetäydyn mielelläni sivummalle ja annan heidän olla keittiössä. Näin kävi myös yhtenä päivänä Porvoossa ollessani. Sillä grillauskerralla ei saatu artisokkia tai muitakaan kevyempiä versioita vaan burgereita ja uusista perunoista tehtyjä patatas bravaseja. Kun pojat kokkaa niin silloin ei kalorimääriä katsella ;)

Perunat keitettiin al denteksi,  jonka jälkeen ne friteerattiin runsaassa öljyssä. Aioli tehtiin Maku-lehden reseptillä. Sinne pääsette tästä. Erityishuomiona haluaisin sanoa, että parhaimpaan lopputulokseen pääsette kun käytätte huoneenlämpöisiä raaka-aineita. Varsinkin kananmunat kannattaa nostaa huoneenlämpöön jo hyvissä ajoin.

_______________________________________

I have quite a few male friends and with them I have used to eat quite different kind of meals than with my girlfriends. Many of them are quite good at the kitchen and I have learned to stay away from the kitchen when my boys are preparing a dinner. Couple of weeks ago when I was in Porvoo with them, boys decided that they want to do some BBQ.

At that time I knew that we aren?t going to eat grilled artichokes or some other healthier alternatives, because my boys like bacon and meat. When it?s on their responsibility to cook, then no one is calculating the calories. On that day, we had homemade burgers and patatas bravas with aioli.

Kommentit (18)

Sipuli

Slurps, kylläpä näyttää hyviltä! Oliko muuten teidän burgereissa juustoa ja jos niin mitä sorttia? Entä kastiketta (majoneesia tai muuta vastaavaa)?

hennah

Tovi jos toinenkin siinä kyllä meni, mutta noin herkullisten reseptien ja ihanien kuvien kanssa saa aikaa tuhraantumaan vaikka kuinka :)
Tuo ehdottamasi pasta oli itse asiassa toinen vaihtoehtoni, mutta jätän sen vähän syksymmälle, kun tuollaiset tuhdimmat maistuu mielestäni silloin paremmalle.

Alkupalaksi valmistan parmankinkkubruschettoja ja pääruoaksi lohta hasselbackan perunoiden kera. Toivottavasti saisin edes puoliksi yhtä kauniit annokset loihdittua kuin sinä :) Ainakin odotan sunnuntaita jo kovasti saapuvaksi!

Susku

Oivoi, kun ihanan näköistä ruokaa. Pitäisikin taas pitkästä aikaa väsätä itse burgeriateria, ne kun yleensä on parempia kuin monissa ravintoloissa.

Sini

Nams, ei pitäisi näin ennen lounasaikaa lueskella tälläisiä herkullisilla kuvilla varustettuja postauksia! Alkoi tehdä kovasti mieli aiolia, onneksi kotona odottelee jääkaapissa purkki itse tehtyä majoneesia, taidankin illalla heittää sen sekaan vähän valkosipulia! :)

Anu

Nam! :) Kotitekoiset hampurilaiset on kyllä kaikista hamppareista ylivoimaisesti parhaimpia :)

hennah

Oi, niin herkullisen näköistä että.

Asiasta toiseen. Saan poikaystäväni vihdoin samaan kaupunkiin kanssani ja teen hänelle kolmen ruokalajin päivällisen. Reseptejä hakiessani selasin about kaikki merkintäsi ja löysinkin alku- ja pääruoan ohjeidesi joukosta. Jälkkäri oli jo valittu, koska teen hänen herkkuaan -Manoffeeta. Eli suurkiitos inspiroivasta ja kauniiden kuvien täytteisestä blogistasi :)

Allu

Oi, että Patatas bravaksia tuli syötyä Espanjan reissulla runsaasti, ehkä pitäs yrittää kokata niitä kotonakin.

Kati/Hus nummer nio

Nam, mitä herkkuja! Ihan vaarallsita katsella näitä kuvia iltasella, nälkä yllättää heti ;-) Mutta tästäpä sainkin hyvän ruokaidean viikonlopulle, eli kiitos vain! Mukavat illanjatkot.

Sofié

No mä en ole mikään suurin burgereiden syöjä, mutta meidän oma burgerimestari laittoi pihvimassaan dijon-sinappia, worcestershire- kastiketta ja persiljaa niin niistä tuli ihan älyttömän hyviä pihvejä. En usko, että mistään ravintoloista saa parempia :)

Sofié

Hih, no toivottavasti tämän lukemisen jälkeen sait kunnon lounaan :)

Aioli on niin hyvää. Tuo Maku-lehden ohje oli tosi hyvä jotenka suosittelen sitä lämpimästi :)

Sofié

Heippa :)

Oho, no olet kyllä nähnyt ison vaivan sillä niitä on kumminkin kahdessa vuodessa kerääntynyt aika monta :)
Voi kiitos tästä kunniasta, että käytät reseptejäni! Mitä valitsit? Jos saan yhtään antaa vinkkiä, niin tee poikaystävällesi joskus minun Pasta al Fornoa. Se on minun vakkarini kun pitää "hurmata" joku miespuolinen vieras ;) Toimii takuuvarmasti. Se on itseasiassa ainut ruoka mitä poikaystäväni kinuaa minulta aina silloin tällöin :)

Sofié

Heippa Kati!

Minun pitää muuten sanoa, että luen blogiasi monessakin mielessä. Sinun blogisi on minulle nimittäin vähän niin kuin ruotsin preppauskurssi. Ymmärrän ruotsia ihan hyvin ja kai minä sitä puhuakin soperran ihan kohtuullisesti, mutta sotken sen välillä saksan kanssa ja puhun niitä kahta kieltä sekaisin. Pääasia kumminkin että asian saa perille, kielellä millä hyvänsä :)

Kivaa viikonloppua teille sinne Ruotsiin :))

Hempuli

Hmm...ei tuo nyt niin tuhdilta vaikuta :)

Rehellisesti sanottuna "ottaa kaaliin" useammassa blogissa esiteltävät salaatit ja terveelliset herkut. Aivan kun kukaan ei ikinä söisi mitään epäterveellistä tai "normaalia" kotiruokaa.

Kuitenkin useimmat näistä bloggaajista ovat normaalikokoisia tai jopa tuhteja... Eikä siinä mitään, mutta miksi pitää koko ajan mainostaa, että syödään pelkkää salaattia tai sushia? Itse kuihtuisin olemattomiin, jos olisi sama ruokavalio kuin monilla bloggaajilla...

No mutta hyvältä näyttää hamppari! Paremmalta kuin ne ainaiset makirullat.

Pipsa

Kyl se vaan niin on että välillä pitää vaikka vain vaihtelun vuoksi syödä vähän "rentummin"! Hyvä purilainen, herkullinen pasta tai hyvin tehty pitsa silloin tällöin tekee vaan kutaa salaattejen ja hedelmien vastapainoksi :-)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010