Olen vähän huono käyttämään meikkivoidetta, sillä mielestäni kasvoni näyttävät niin elottomilta jos peitän kasvoni meikkivoidekerroksien alle. Olen kokeillut erilaisia voiteita ja tullut aina siihen lopputulokseen, että en saa meikkivoiteilla haluamaani lopputulosta. Minua ei pue mattainen meikkivoide ollenkaan ja peittävyyden lisäksi haluaisin myös hieman hehkua.




Tukholman blogimatkan yhteydessä huomasin MRS. V:n kasvoilla juuri sellaisen hehkun jota olen itselleni toivonut. Hänen innoittamana kävin ostamassa itselleni Lancômen Teint Miracle-meikkivoiteen. Meikkivoide sisältää valoa heijastavia ainesosia, joiden avulla iho saa kauniin hehkun. Meikkivoidetta tulisi ravistella kunnolla ennen sen käyttämistä, sillä muuten nuo ainesosat eivät sekoitu.

Tämä meikkivoide ei vielä ihan riittänyt minulle vaan myyjän suosituksesta ostin myös Lancômen Éclat Miracle-primerin. Primeri on ollut minulle juuri se tuote jolla saan iholleni normaalia hehkua. Iho näyttää moniulotteisemmalta ja terveemmältä. Voide levittyy todella hyvin eikä ole ollenkaan tahmainen. Voide ei sisällä liikaa valoaluovaa efektiä, jolloin sitä voi käyttää ihan hyvin myös arkisin.

_____________________________________

I don?t like to use foundations because I feel my skin looks lifeless. I?ve tried several different foundations but I have never liked the way I look if I have foundation on my skin. My ultimate goal is that my skin would look healthy and glowing.

During our blog trip to Sweden I noticed healthy glow on the skin of MRS.V. Her perfectly looking skin gave me inspiration and I bought a new foundation from Lancôme. The foundation contains light-reflecting ingredients to help your skin get a beautiful glow. The product should be shaken well before use, because otherwise these illuminating ingredients do not appear on the skin.

The foundation wasn?t enough for me and therefore I bought a primer as well. Actually the Lancôme Éclat Miracle primer is THE product to me. With my new primer I get the result I?ve wanted for so long. My skin looks healthier and has a divine shimmer. Cream spreads very well and doesn?t leave any lines. The cream doesn?t contain too much of those illuminating ingredients, so it can be used also in weekdays.

Kommentit (19)

Huli

Kyseinen meikkivoide kuuluu ehdottomiin suosikkeihini! Tuosta Primeristä en ole edes kuullut, joten sitä täytyy varmaan ensi kauppakierroksella napata mukaan. Kiitos siis vinkistä!

Jennika

Heippa, saako kysyä kuinka paljon meikkivoide ja primeri maksoi? :) Itselläni on nimittäin aivan samat fiilikset meikkivoiteista ja voisin kokeilla tuota! Kiitos muuten aivan ihanasta ja sympaattisesta blogista :).

Petra Pauliina

Hmm... pitäisiköhän nyt sitten vaihtaa? Olen käyttänyt Diorin Diorskin Foreveria ja ollut tyytyväinen kun se kestää niin hienosti. Minulla kun meikit lähtevät niin helposti liikkeelle kun huomaamatta hipelöin kasvojani, niistän, pyyhin hiuksia... Tätä tuotetta on nyt niin moni kuitenkin suositellut, että melkein tekisi mieli vaihtaa ja "uskaltautua" testaamaan. Tällä hetkellä meikkilaukusta löytyy myös Vichyn Dermablend, jolla voisi sitten peittää ne huonot kohdat.

Vaikka tykkään hurjasti tuosta Diorista niin talvella tekisi mieli hankkia iholle vähän sitä kuuluisaa hehkua. Pitänee varmaan lähteä siis lauantaina lentokentälle vielä vähän aiemmin ;)

Nata

toi teint miracle on mun ehdoton luottotuote! ostin juuri talvisävyn enkä vaihtaisi mistään hinnasta mihinkään muuhun!

Sofié

Mä en ole ehkä ikinä ollut mihinkään tuotteeseen näin tyytyväinen :) Meikkivoide on ehkä hivenen rasvaisempi, niin siitä ei jää mattainen pinta :)
Kannattaa kokeilla tota primeria, sillä se tekee ihmeitä iholle :) Oon saanut jo kaksi kaverianikin ostamaan sen :D

Sofié

Hei!

Ostin voiteen Stockan kantisalesta ja se maksoi silloin 38 e, mutta normaalisti se on mun mielestä 49e. Primeri maksoi 39e, mutta ystäväni osti sen tax freesta ja se siellä se maksoi 24e :)
Mä oon ollut näihin ainakin ihan supertyytyväinen :)

Oi, oleppas hyvä :)

Sofié

Jos on jonkun hyvän tuotteen löytänyt, niin harvoin sitä uskaltaa lähteä vaihtamaan uuteen. Ainahan voit tosin ostaa vain sen primerin? Ystäväni osti sen tax freestä ja siellä se maksoi vain 24?. Primerilla saat hehkua vaikka käyttäisitkin hyväksi havaitsemaasi Dioria. Sekoitat primeria meikkivoiteeseen, niin pääset varmasti valoahehkuvaan lopputulokseen :)

Tervetuloa Suomeen *<:)

Teillä oli eilen siellä Belgiassa vähän ikävä päivä :´(. Havahduin, että sinähän olet siellä, mutta tajusin melkein saman tien että onneksi sinä asut Brysselissä :)

Sofié

Luinkin joskus vähän aikaa sitten sun hehkutukset kyseisestä tuotteesta :)
Sunkin iho näyttää niin upean hehkuvalta noisa kuvissa :)
Ensimmäisen kuukauden käyttäneenä, niin ei munkaan päätä ihan helposti käännetä!

Sofié

Joo, se on! Pitää kumminkin muistaa, että kaikki tuotteet ei sovi kaikille. Normaalihinta meikkivoiteelle on 49 e :)

Petra Pauliina

Totta, hyvä vinkki, taidanpa tehdä niin! Olen sitäpaitsi muutenkin miettinyt primerin ostoa! Katsotaan, mitä kentältä lähtee mukaan!

Joo, en voi vieläkään uskoa, että joku hullu räjäytti kranaatteja keskellä toria! Pienin uhri 17kk vauva... :( Ihan hirvittävää! Ja juuri maanantaina päivää ennen tapahtumaa olin siellä Liegen kaupungissa ja ihastelin kauniita joulumarkkinoita... Sairas maailma :( Nyt jos koskaan tuntuu mukavalta tulla koti-Suomeen viettämään perhejoulua!

Sofié

Niin, ehkä on kumminkin turvallisisnta tehdä noin ainakin aluksi :)

Tuntuu tosi kurjalta, kun viattomia ja sivullisia kuolee. Hyi kamala! Onneksi olit valinnut päiväsi hyvin :)

Tervetuloa! Uskon, että kotiinpaluu pitkän tauon jälkeen tuntuu nyt entistäkin makeammalta :)))

Sofié

Mulla se t-alue on ehkä kasvojeni "parhainta aluetta", sillä minun heikko kohtani on nimenomaan silmien ympärillä :)

Kristaliina

Minkä sävyn olet valinnut? Sävyn valinta on aina oma haasteensa, ei liian punainen eikä liian keltainen. :)

Sofié

Tuon sävyn valitseminen on tosi haastavaa ja onneksi Stockmannilla palvelu pelaa ja sain kolmea eri sävyä pieniin purkkeihin ja kokeilin niitä sitten kotona. Näiden kokeilujen jälkeen päädyin sävyyn numero 3. 3,5 oli minulle esimerkiksi ihan liian keltainen ja numero 2 teki minusta entistä kalpeamman :/
Eli kannattaa pyytää näytteitä!

hanilo

Lancomen meikkivoiteet on kyllä tosi laadukkaita! Mukava, että oot löytänyt itsellesi mieleisen. Mä käytin joskus Lancomen teint idolea, se on pitkäkestoinen ja mattapintainen, juuri sopiva mun iholle. Vaihdoin sitten vähän edullisempaan biothermiin, johon olen ollut myös tosi tyytyväinen. :)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010