Olette ehkä huomanneet, että täällä on ollut aika kiire. Minulle on tullut vähän huono omatunto kun en ole selittänyt teille, että mistä se johtuu. Ikäväkseni joudun myös kertomaan, että sille kiireelle ei näy loppua, sillä saimme äskettäin kuulla, että asuntomme omistaja haluaa muuttaa tähän kotiimme ja täten me joudumme luopumaan tästä :´(

Minun piti viettää tämä päivä sisutuskaupoilla uuden pöydän, maton ja kaapin tiimoilta, mutta tämä oli taas hyvä osoitus siitä, että elämä ei aina mene ihan niin kuin toivoo. Tämä vuosi on ollut jollain lailla aivan uskomaton ja olen ajatellut, että tämä vuonna on tapahtunut paljon sellaista mistä en ole uskaltanut edes uneksia. Aina vaan ei kaikki voi mennä ihan nappiin ja tällä hetkellä se tarkoittaa sitä, että joudun muuttamaan tästä ihanasta ja rakkaasta kodistamme pois.

Te tiedätte, että vaikka olen superlahjakas astioiden pakkailija, mutta siltikään en siitä erityisemmin pidä ja täten odotan tulevaa pakkausprosessia jo pelonsekaisin tuntein. Pieni Paluumuuttaja -kirjoituksen aikoihin ajattelin, että en muuta ainakaan vuoteen, mutta toisin kävi.  Täytyy kuitenkin yrittää etsiä niitä positiivisiakin asioita tästä muuttoprojektista, sillä vihdoinkin pääsen tuosta punertavasta lattiasta eroon ja onneksi sitä mattoakaan ei tullut vielä ostettua. Sisustusprojekti jatkuu siis jossakin toisessa osoitteessa ;)

Tämä koti oli tällainen lyhyehkö hairahdus, mutta toivotaan että pian löytäisin jonkun vähän pidempiaikaisen kumppanin. Ulkokuorella ei ole niin väliä, mutta kodin sisin merkitsee minulle sitäkin enemmän ;). Keittiö on kodin sydän ja sen pitää olla käytännöllinen ja sieltä pitää löytyä astianpesukone. Olisi myös suotavaa, että rakkaille keräilykohteilleni olisi tarpeeksi hyllytilaa. Haluaisin myös että kotiini on aina helppo tulla ja auton saa parkkiin mihin vuorokauden aikaan tahansa, joten sen takia keskustan alue ja varsinkin Töölö on meille se mieluisin asuinalue. Jos tiedät mukavan ja viehättävän kodin, joka etsii kumppaneita tositarkoituksella, niin vinkkaathan minulle? Pitäisin siitä huolta ja hellisin kotia uuninlämmöllä ja kanelin tuoksulla.

P.S. Tästä postauksesta saa tykätä ja tämän saa myös jakaa :)

 _______________________________________________________

You may have noticed that there have been quite busy. I have felt a bit bad because I haven?t explained that why have I been busy. Unfortunately my busy schedule continues, because the owner of our flat told us that she has to move back to our home. To me this means that I have to start this awful home hunt and pack all of my belongings once again.

I was supposed to spend this Sunday on interior stores, but instead of that, I?m looking for nice apartments. In other words, I?m searching a new home for us. Anyhow, this is one very good example that life does not always go as you planned it. Of course I?m super sad at the moment that I need to leave our lovely home, but I sincerely hope and believe that soon we will find a new home for us :)

Kommentit (24)

Tarja

Itse inhoan yli kaiken muuttamista ja vaikka meidänkin ehdottomasti pitäisi saada lisää tilaa, niin ajatus kaiken romumme pakkaamisesta ja siirtämisestä jonnekin ahdistaa niin paljon, että tyydyn tämänhetkiseen ahtauteen. Toisaalta odotan jossain mieleni sopukoissa juuri jotain ulkopuolelta tulevaa "potkua pyllyyn", että saisimme aikaiseksi uuden kodin etsinnän ja muuttamisen. Eipä ole vielä tullut :)

Toisaalta: sehän se elämässä onkin niin mahtavaa, että koskaan ei tiedä, mihin suuntaan se kolkuttaa. Aluksi huonolta näyttävät tilanteet voivatkin muuttua jossain vaiheessa positiiviseksi voimavaraksi. Itselleni irtisanominen merkitsi sitä, että rohkaistuin lähtemään opiskelijaksi. Siitä olin haaveillut, mutta todennäköisesti olisi voinut jäädä haave toteuttamatta, jos entinen, hyväpalkkainen työ olisi ollut odottamassa hoitovapaan jälkeen. Nyt voin sanoa ihan rehellisesti, että en ole pitkään aikaan ollut näin onnellinen ja innostunut, vaikka opiskelu onkin vaativaa ja tilille tulee vain opintotuki. Ja toki sitä piti rämpiä välillä syvälläkin suossa ennen kuin tähän nykyiseen elämäntilanteeseen on päästy. Ylämäkiä ja alamäkiä, sitä se elämä on...

Uskon, että sinuakin odottaa jossain unelmien koti :) Asioilla on kumma tapa järjestyä!

Ihanaa sunnuntaita! <3

Petra Pauliina

Oletteko vuokra-asuntoa kuitenkin etsimässä vai onko oman asunnon osto jo ajankohtainen?

Harmi, että joudutte pois tämän hetkisestä kodistanne, mutta eiköhän se uusi koti löydy! Mä olen alkanut uskoa, että tällaisilla tapahtumilla on jokin tarkoitus... ehkäpä se unelmakoti odottaa sua juuri tällä hetkellä! :)

Tsemppiä kodin etsintään, pidän peukkuja ja tietysti vinkkaan, jos jotain tulee vastaan :)

Julia

Hehe, istuskelen just muuttokuorman päällä ja tulin pitämään taukoa blogeja lueskellen. En edes uskalla ajatella montako kertaa olen muuttanut viimeisen viiden vuoden aikana, mutta veikkaisin että yli viisi kertaa :( Nykyisestä asunnosta jouduimme pihalle samasta syystä kuin sinäkin, mutta kuin ihmeen kaupalla saimme maailman ihanimman asunnon ihan viereiseltä kadulta. Sieltä mua ei saa ulos sitten millään... Ajankohta muutolle on tosi huono, koska mun nykyinen työsopimus loppuu ensi kuussa, mutta haluan uskoa että kaikella on tarkoituksensa ja muutos on aina hyvästä, vai miten se meni... :) Onnea asunnon etsimiseen!

Emmi L.

Mulle tuli ekana mieleen tästä postauksesta, että vihdoin pääset eroon tuosta lattiasta :D

Sofié

Niin, sama täällä. Muuttaisin mieluusti jos joku pakkaisi astiani ja varsinkin purkaisi ne paikoilleen :)

Olen muuttanut opiskelujen takia Vaasa-Helsinki väliä viisi vuotta, niin ajattelin että jos sitä tässä kodissa asuisi ainakin vuoden. No näille ei voi mitään ja ehkä se seuraava koti on vielä kivempi mitä tämä :)

Olen niin samaa mieltä kanssasi, asioilla on ihan oikeasti tapana järjesteyä. Niin se vain on. Joskus aluksi huonoltakin vaikuttaneet tilanteet kääntyvät päälaelleen ja ovatkin niitä parempia vaihtoehtoja. Niin kuin tuo sinun irtisanomisesi. Joskus sitä vain tarvitsee sen että joku muu työntää omalta mukavuusalueelta pois. Itse kun sieltä ei niin helposti vain lähdetä.

Niin, minäkin uskon niin :)

Kiitos samoin Tarja <3

Lora

Voihan harmi tuo asuntotilanteenne :/ Yhdelle kaverille kävi yksiönsä kanssa kesällä vastaava juttu kun asunnon omistaja laittoi asunnon myyntiin. Uusi kiva koti löytyi kyllä vaikka hänellä ei ollut kuin kuukausi aikaa muuttaa. Uskon teidänkin tapauksessa käyvän hyvin, kyllä se uusi kiva koti tulee varmasti vastaan :) Harmittaa kun itselläni ei ole mitään vinkattavaa mutta pidän korvat ja silmät auki, just in case.

Amoretto

Todella ikävä kuulla, että joudutte vaihtamaan kotia kovin pian! Tiedän todella hyvin, miltä tuntuu muuttaa paljon, sillä viimeisen 4 vuoden aikana osoitteita on kertynyt jo 5, mutta kaikella on varmasti tarkoituksensa.

Joensuun koteja olen etsinut sellaisen sivuston kautta, kun www.ovv.fi. Siellä on myös Helsinkiin tarjolla aina välillä asuntoja, joten kannattaa vilkaista olisiko siellä teille jotain!

Ihanaa sunnuntaita :)

Sofié

No tällä hetkellä joo, tai kun haluan etsiä sitä omaa asuntoa ihan rauhassa ja harkiten. Mieluiten myös haluaisin rempata itse, niin se vie kumminkin aina aikaa :)

Niin, tämä kaupunki on kumminkin koteja täynnä niin en ota tästä nyt mitään suurempaa stressiä.

Kiitos, kyllä se jostain löytyy :)

Sofié

Hei Julia,

tsemppiä muuttokuorman purkuun :)

Niin, me ollaan kanssa ravattu edes takaisin Vaasa-Helsinki väliä ja nämä muuttopuuhat ovat kyllä tulleet aika liiankin tutuiksi.

Näin toivon myös minäkin, että saamme pian maailman ihanimman asunnon omaksemme :)

Asioilla on tapana järjestyä, usko pois :)

Kiitos ja uskon että se löytyy pian! Ajattele Julia, että sinä sait maailman ihanimman kodin <3

Sofié

Hih, niin se on tuottanut pienoisia hankaluuksia maton etsimisen kanssa. Muuten koti on aivan ihana, mutta kun lattia on vähän hankalan sävyinen :)

Sofié

Voi ei, mutta eihän tuo ole edes laillista? Meillä on onneksi paljon aikaa etsiä uutta kotia, mutta tottakai haluan löytää kodin asap. Sillä en halua että se jää ihan viimeiselle viikolle. Ja ne helmikuun 30 asteen pakkaset eivät ole niitä mieluisampia muuttokuukausia kylmyyden takia.

Niin tulee :)

Kiitos Lora :)

Sofié

Siis ei meillä mikään tulipalokiire ole, mutta tottakai haluan hoitaa nämä asiat pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman pian, sillä jos meidän pitää muuttaa, niin mielummin muutan pian kuin 6 kk:n päästä.

Kiitos paljon vinkistä :))

Ihanaa sunnuntaita :)

kiki

Vuokranantajan irtisanoessa vuokrasopimuksen on irtisanomisaika joko 6kk (vuokrasopimus on kestänyt vähintään vuoden) tai muuten 3kk, näin tosiaan määrää jo huoneenvuokralaki. Tämä siis edellyttäen, että vuokralainen ei ole itse laiminlyönyt velvollisuuksiaan jne. Ihan yleisesti tämä siis. :)

Vuokrasopimukseen sisällytetyt ehdot, joilla vuokranantajan irtisanomisaikaa lyhennetään tai vuokralaisen irtisanomisaikaa pidennetään ovat mitättömiä.

Omistajan on siis annettava vuokralaiselle tarpeeksi aikaa uuden asunnon etsintään. Yleinen tilanne silti varmaan on sellainen, jossa vuokralainen "taipuu" vuokranantajan tahtoon jos vuokrasuhde on ollut hyvä ja tuttavallinen. :)

Eiköhän se uusi koti löydy pian, onnea etsintään! :)

Sofié

Kiitos Kiki, olen hyvin tietoinen näistä asioista, mutta näköjään Loran ystävällä oli toinen tilanne :(

Siis meillä ei ole mitään hätää, haluan vain löytää uuden kodin nopeasti, jotta asunnon etsiminen tai muutto ei jää viimeiselle kuukaudelle.

Niin, varmasti löytyy :)

Elle-Marie

Voihan kurjuus!:/ Toivottavasti löydätte ihanan uuden kodin!<3 Jos jotain positiivista, niin nyt tosiaan mahdollisuus saada kauniimman värinen lattia!;) Paljon halauksia ja tsemppiä etsintään!

Sofié

Kiitos vinkistä Tea :)

Olette ihan superkilttejä kun autatte minua tällä tavalla :)

Sofié

No ei tämä nyt niin kamalaa ole, joudunpahan taas tekemään pienoisen inventaarion astiakaappiini :D

Niin, tässä kodissa ei muuta vikaa ollutkaan kun tuo punertavaan taittava laittia.

Kiitos Elle-Marie <3

Kelli

Kurja, että tuli sitten noin yllätyksenä tuo muutto :/ Nyt kun kivat asunnotkin on niin kiven alla :/ Toivottavasti löydätte jotain pian! :)

Sofié

No mutta näin voi aina käydä kun asuu vuokralla. Ihmisten elämäntilanteet muuttuu ja niille ei vain voi mitään.

Olen saanut lukijoiltani tänään jo ison kansan varteenotettavia asuntovaihtoehtoja, joten uskon että se koti löytyy pian.

Kiitos tuesta :)

Nina

Harmi, että joudutte muuttamaan kivasta asunnosta pois. Toivottavasti löydätte pian uuden ihanan kodin :)
P.S. Minua hieman häiritsee tapasi käyttää eri persoonamuotoja sekaisin viitatessasi samaan asiaan. (Tarkoitan minun/meidän koti) ;)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010