Monella on varmasti unelmissa oma designlaukku. Designlaukut kumminkin rokottavat  kukkaroa aikalailla, joten uutta laukkua ei ihan joka kuukausi voi ostaa. Laukkuja tulee ulos merkeiltä jatkuvalla syötöllä  eri väreissä ja kuoseissa, joten on myös tarkkaan harkittava, että millainen laukku miellyttäisi omaa silmää kauan aikaa.
Noh, nyt ei enää tarvitse sillä Suomeen on lanseerattu  yritys nimeltä  DESIGNISTO, joka mahdollistaa  laukkujen vuokrauksen ympäri Suomen. Ruotsissa tämänkaltaisia yrityksiä onkin jo jonkin verran, mutta Suomessa designlainaamot  ovat aiemmin keskittyneet vain pääkaupunkiseudulle.  
Designisto mahdollistaa iltalaukun vuokrauksen  muutamaksi päiväksi, mutta muiden laukkujen vuokra-aika  on minimissään 30 päivää. Tämänkaltainen palvelu on loistava  esimerkiksi kuluttajille, jotka eivät ole vielä ihan varmoja, että mikä se seuraava sijoitus olisi.  Tai sitten juhliin valmistautuvalle kuluttajalle Designisto mahdollistaa iltalaukun vuokrauksen vain viikonlopun ajaksi. Designistosta voit laukun varata jo hyvissä ajoin, esimerkisi vanhojentansseja tai valmistujaisia ajatellen. Designistossa on myöskin  kanta-asiakkuustasoja, joiden kautta kanta-asiakkaat saavat erityisiä alennuksia laukkuvuokrista.

Monia teistä varmasti mietityttää, että miten käytännönasiat oikein hoituvat laukunvuokrauksessa, joten päätin ottaa yhteyttä DESIGNISTON perustajaan ja kysellä häneltä muutamia kysymyksiä. 

1Mistä sait idean alkaa vuokraamaan laukkujasi?

DESIGNISTO: Itse asiassa idea laukkujen lainaamiseen erikoistuneesta yrityksestä sain idean vasta viime kesänä. Hankin silloin ensimmäisen designlaukkuni ja halusin, että muillakin olisi mahdollisuus arjen ylellisyyteen. Lainaavathan ihmiset vaatteitakin, mikseivät siis asusteitakin. Designlaukku toki on paljon muutakuin kuin asuste, se saa kantajansa tuntemaan itsensä erityiseksi. Siinä niiden viehätys varmasti piileekin.

2. Aiotko laajentaa laukkuvalikoimaaasi muihin merkkeihin? 

DESIGNISTO: Tarkoituksenamme on laajentaa laukku- ja merkkivalikoimaamme mahdollisimman pian. Halusimme alussa ottaa valikoimaamme ajattomia ja suosittuja klassikoita, mutta onhan valikoimissamme muutama hyvinkin persoonallinen laukku. Kysyntä tietysti vaikuttaa paljon siihen, minkälaisia laukkuja valikoimaan tulemme ottamaan. Chanelin ja Hermèsin laukkuja on tiedusteltu paljon ja tulemme varmasti laajentamaan niihin tulevaisuudessa. Kyseisien merkkien laukut ovat niin haluttuja maailmalla, että niitä pitää jonottaa monta kuukautta. Lisäksi Miu Miun, Chloén, Marc by Marc Jacobsin, Lanvinin ja Bottega Venetan laukut ovat upeita. Monet ovat tiedustelleet Burberryä ja DKNY:a, mutta haluamme erikoistua merkkeihin, joiden saatavuus ei ole yhtä helppoa. Tulevaisuudessa saatamme laajentaa designvalikoimaamme muihinkin tuotteisiin kuin laukkuihin, esimerkiksi huivit ja korut olisivat ihania.

3. Onko laukut vakuutettu?

DESIGNISTO: Asiakas viimekädessä vastaa aina laukun huolellisesta käytöstä ja siitä, että laukku säilyttää virheettömän käyttökuntonsa. Toivomme, että asiakkaat arvostavat laukkua ja huolehtivat siitä, kuin se olisi lainassa esimerkiksi heidän parhaalta ystävältään. Mikäli laukku varastetaan, tahriintuu ja sen päälle esimerkiksi kaatuu jotain, on asiakkaan oma kotivakuutus ensisijainen vakuutus, josta korvausta haetaan. Ulkomailla sattuneiden vahinkojen ensisijainen vakuutus on matkavakuutus.Laukut ovat kuitenkin vakuutettu myös Designiston puolelta. Mikäli asiakkaan oma vakutuus ei vahinkoja korvaa, on omavastuu tällöin 500 euroa. Katoamista tai unohtamista vakuutukset eivät korvaa, joten niissä tapauksissa asiakkaan tulee korvata uuden vastaavan hinta. Vastaavanlainen tilanne olisi, jos laukku olisi asiakkaan oma.

4. Mitä jos laukulle tapahtuu jotain?

DESIGNISTO: Mikäli laukku varastetaan, tahriintuu tai muuten vaurioituu, siitä tulee ilmoittaa heti Designistolle. Sivuillamme on tarkat ohjeet laukkujen hoito-ohjeista ja asiakkaan tulee tutustua aina huolella lainaehtoihin. Vaurioitunut tuote tulee aina palauttaa Designistolle ja käsittelemme asian asiakkaan kanssa tapauskohtaisesti. Mikäli laukku kastuu, sen on annettava kuivua vapaasti. Myöskään mahdollisia tahroja emme suosittele poistamaan itse vaan tällaisissa tilanteissa tulisi kääntyä ammattilaisten puoleen.

5. Huomaan, että olet tykästynyt luksuslaukkuihin, mikä olisi sinun unelmalaukkusi?

DESIGNISTO: Maailma on pullollaan toistaan upeampia luksuslaukkuja. Oma unelmalaukkuni on tällä hetkellä varmaan Hermèsin Kelly -laukku. Pidän erityisesti klassisen tyylikkäistä ja ajattomista laukuista. Laukussa tulee kuitenkin olla sitä jotain.

DESIGNISTON kotisivuille pääset tätä linkkiä painamalla  ja Facebook sivuille tästä.

Kotisivuilta näet yhteystietojen lisäksi,  tuotteet ja niiden hinnat, sekä varauskalenterin.

Voitte myös laittaa kysymyksiä kommenttiboksiin, niin vastailemme niihin yhdessä. Myöskin ehdotukset seuraavista laukkuhankinnoista ovat tervetulleita :)


Myöskin MouMou on kirjoitellut blogiinsa Designistosta :)



Kommentit (5)

Sofié

Niin onkin! Hyvä, että kirjoitit, niin saa uusi mielenkiintoinen yritys hieman näkyvyyttä:)

Anonymous

Chanelin Flap Bagin voisin vuokratakkin. Se on aika kallis niin olisi ihan fiksua testailla sitä ennen varsinaista ostamista.

Sofié

Eikös olekin! Kumminkin monia varmasti askarruttaa laukun vuokraukseen liittyvät riskit, niin tätä kautta on hyvä jakaa teille lukijoille hieman infoa :)

Anonymous

Oon aika uusi lukijasi, mutta tykkään kun blogisi on niin erilainen! Mahtava ajatus tehdä haastattelu, ja valottaa laukkujen vuokraamisen liittyviä asioita!

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010