Olette toivoneet  vähän kattavampaa tietopakettia Borneon matkastani joten tässä sitä nyt tulee. Ennen kun lähdimme Aasiaan minulla oli yksi paikka jonne halusin välttämättä mennä, Borneo. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti mennä kilpikonnasaarille katsomaan kilpikonnien ensimmäistä vaellusta hietikolta mereen, mutta tiukan aikataulun takia se jäi seuraavaan kertaan. Olitte kirjoittaneet Kaukokaipuu-postaukseeni paljon kysymyksiä Borneoon liittyen, joten jos teille tulee vielä enemmän kysymyksiä mieleen, niin autan mielelläni :)

Lensimme Air Asialla Kuala Lumpurista Kota Kinabalulle, koska halusimme valloittaa Kaakkois-Aasian huipun, Mount Kinabalun. Lentomme oli myöhään perillä, joten ensimmäisen yön yövyimme Air Asian hotellissa, mikä sijaitsi Kota Kinabalun keskustassa. Seuraavana aamuna vuokrasimme itsellemme auton kuskeineen. Automatka Kota Kinabalusta vuoren juurelle kesti noin kaksi tuntia. Vuorelle kiipeäsmisestä voitte lueskella tarkemmin täältä.



Kun vuorikiipeilystä oli selvitty palasimme takaisin Kota Kinabaluun. Kota Kinabalusta nappasimme sisäisen lennon Tawaun kaupunkiin. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, niin olisin halunnut mennä bussilla Tawauhun muutaman pysähdyksen kautta. Tuntui, että Borneolla olisi ollut niin paljon tekemistä ja näkemistä. Seuraavalle kerralle jäi muun muassa Mulu Park, viidakkoretki ja kosken lasku.

Kun saavuimme Tawauhun otimme taksin kohti Sempornan kaupunkia. Itse Tawausta tai Sempornasta minulle ei jäänyt minkäänlaista kuvaa, sillä emme edes pysähtyneet niissä kunnolla. Sempornasta otimme lautan kohti Singamataa. Singamata on "hostelli", mikä on rakennettu veden päälle ja on ensisijaisesti tarjoitettu sukeltajille. Singamatalta rannikolle oli noin 20 minuutin venematka.

Tulin vuorikiipeilyn jälkeen todella kipeäksi. Asuinpaikkamme ei ehkä ollut sen takia paras mahdollinen, sillä Singamatasta ei päässyt mitenkään muuten pois, kuin veneellä. Olin myös ihan täysin riippuvainen siellä tarjottavasta ruoasta, sillä mitään muuta ravintolavaihtoehtoa ei ollut tarjolla. Muutenkin jo tukalaa oloani myös pahensi se, ettei Singamatassa ollut ilmastointia. Onneksi parannuin nopeasti ja pääsin nauttimaan Borneosta kaikin mahdollisin tavoin :)

Muuten paikka oli ihan mielettömän upea ja ainutlaatuinen, sillä merenelämää pystyi seuraamaan terassilta tai hyppäämällä veteen kalojen sekaan. Keskelle merta oli myös rakennettu pieni keidas, jonne oli laitettu riippumattoja. Keitaalle pääsi ainoastaa uiden, joten ennen kuin pääsi ottamaan nokkaunia riippumattoon, niin piti tehdä pieni uintireissu. Tällaisten seikkojen takia Singamata oli aivan ihana paikka yöpyä. Joskus pitää luopua kaikista modernin maailman hienouksista kokeakseen jotain ainutlaatuista.

Borneolla moni asia on luonnon takia aika säädeltyä. Borneon luonto on niin ainutlaatuinen ja vielä suhteellisen koskematonkin, joten Borneolla ollaan aika tarkkoja monestakin asiasta. Tietyille saarille pääsee vain päiväksi käymään eikä yöpyminen hienoimmilla paikoilla ole mahdollista. Jos pitää sukeltamisesta ja haluaa mennä kuuluisalle Sipadanin saarelle, niin sukellukset pitää yleensä varata kuukausia ennen. Joitakin peruutuksia voi tulla, mutta varaus on hyvä tehdä etukäteen. Juurikin luonnonsuojelun takia Borneo on hivenen kalliimpi kuin muu Aasia.

Borneolla ollessamme kävimme kahdella saarella, Sibuanilla ja Mabulilla. Sibuan on tarkoitettu vain päiväretkiä varten, mutta Mabulilla on  mahdollista yöpyä. Sipadanilla on päiväkiintiö sukeltajille ja 2 vuotta sitten se oli 150 sukeltajaa päivää kohden. Sipadanilla ei ole enää mahdollista yöpyä.










Paluumatka alkoi taksimatkalla Sempornasta Tawauhun. Tawausta otimme lennon kohti Kuala Lumpuria ja lentomatka kesti tasan kolme tuntia. Lensimme kaikki Aasian lentomme Air Asialla ja näin lentopelkoisena täytyy sanoa, että koneet ja palvelu olivat ihan ensiluokkaisia.

Luulin Borneon olevan todella alkeellinen paikka, mutta Borneo yllätti minut täysin. Tottakai jotkin asiat olivat ihan alkeellisella tasolla, mutta yllätyksiäkin osui matkan varrelle. Borneon liikenne oli todella rauhallista ja tiet olivat loistavassa kunnossa. Oli myös ihana huomata, ettei läheisempään kaupunkiin ollut ihan hirmuinen matka, mutta silti ihmiset asuivat paljon mielummin pienissä majoissaan kuin kaupungeissa. Toivoisin, etteivät suuret turistimassat löytäisi Borneota, sillä Borneo on minun maanpäällinen paratiisini.

Borneolla pääsi sellaisiin maisemiin joita yleensä näkee vain lomaesitteissä. Borneon maisemat eivät tosin muuttuneet paikan päälle päästessä. Hiekka oli valkoista, vesi turkoosia eikä aurinkovarjojakaan näkynyt missään. Muutaman kerran olen ollut todella pettynyt joihinkin matkakohteisiin joista olen nähnyt upeita kuvia ja kuullut suurta hehkutusta. Sitten kun olen kyseiseen paikkaan päässyt on ranta ollut täynnä veneitä ja aurinkovarjoja. Onneksi näin ei ainakaan minun kohdallani Borneon suhteen käynyt. Toivottavasti Borneolla pidettäisiin kiinni luonnonsuojelusta ja tiukista kiintiöistä, jotta luonto säilyisi koskemattomana ja kauniina.

Kommentit (4)

Minna

WAU! Aivan ihania kuvia ja miltä tuo paikka kuullostaakaan??
Toivotaan todella, että turistirysät eivät rantaudu paratiisiisi :)

Sofié

Niin!! Oli kyllä uskomattoman hienoa snorklailla kilpikonnien perässä ja nähdä kaikkia erilaisia kaloja ja muita mereneläviä. Näin myös merikäärmeitä ja yhden mureenan :S
Jaques Cousteau on ollut pienestä asti idolini, niin oli hienoa päästä siihen ympäristöön jota hän silloin joskus telkkarissa hehkutti :)

Tai saa sinne mennä, mutta kunhan ei mitään Hiltoneita ja Starbuckeseja sinne rantaudu niin olen onnellinen :)

henna

kuulostaa niin ihanalta! mua on alkanut hirveästi aasia kiinnostamaan. laita vaan lisää tälläsiä ihania matkakertomuksia! näistä saa aina parhaat niksit :)

Sofié

Oi kiva kuulla, että kiinnostaa! Teen pian postauksen Kuala Lumpurista, niin pääset taas matkatunnelmiin :)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014
2013
2012
2011
2010