Ystävänpäiviä tulee ja menee – matkalla useammin kuin kerran vuodessa. Ilman ystäviä olisi vaikeampaa (ei välttämättä mahdotonta) missä tahansa, mutta erityisesti reissussa ystävien olemassaolo voimistuu.

Pelkästään viime viikolla tapasin viisi uutta ihmistä. En tarkoita, että tutustuin vain kouralliseen ihmisiä. Sillä törmäsin Myanmarissa niin moneen ihmiseen, etten varmaan Balia lukuun ottamatta ole kokenut muissa reissupaikoissani yhtä sosiaalisesti vilkasta aikaa. Näihin viiteen ihmiseen tutustuin paremmin ja vietin ikimuistoisia hetkiä. Osaan törmäsin temppelissä, osaan kadulla ja hostellissani sekä Couchsurfing-palvelun hengaustoiminnon kautta.

Jotkut näistä viidestä tärkeästä henkilöstä jäävät matkan varrelle, osa saattaa pysyä elämässäni pidempään. Sellaista vähän epävarmaa on matkailijan arki: kivoja tyyppejä menee ja tulee – heidän seurastaan pitää ottaa kaikki ilo irti silloin, kun vielä pystyy.

Aiemmin elämässäni olin aina kauhean pettynyt, kun joku ihmissuhde päättyi. Olipa se sitten ystävyys- tai romanttinen suhde. Kotona tai maailmalla. Silloin ajattelin epäonnistuneeni. Myönnän, että olin toisinaan mustasukkainenkin. En osannut päästää irti.

Surin paljon sitä, kun jouduin matkojeni jälkeen sanomaan hyvästi paikallisille ystävilleni. Itkin kovasti aikoinaan, kun huomasin vaihto-oppilasvuoteni ja Kanadan-työharjoitteluni jälkeen, että vanhat tutut ystävät eivät enää olleetkaan ympärilläni Suomessa.

Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi epämiellyttävien tyyppien kanssa.

Viime vuosina erityisesti matkustaminen on muuttanut ajattelutapaani. Mutta sitäkin enemmän opetti isoveljeni kuolema.

Kun on kokenut läheisen ihmisen menetyksen, omat asenteet, tuntemukset ja ihmissuhteet muuttuvat. Sitä ymmärtää paremmin sen raadollisen tosiasian, että olemme vain käymässä täällä. Jokainen meistä lähtee joskus, ja sitä ennen elämän on syytä olla mahdollisimman miellyttävä. Jopa onnellinen ja nautinnollinen hyvien ihmisten kanssa.

Etenkin yksin matkustavan reissuilla uudet ystävät tulevat ja menevät vähän niin kuin tunteet. Tärkeintä on se, että vietän aikaani hyväsydämisten ihmisten kanssa. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi epämiellyttävien tyyppien kanssa.

Ihminen on vapaa tekemään valintoja. Minä olen valinnut reissunaisen elämäntavan, vaikka tiedän, ettei se ole ihmissuhteiden kannalta kaikkein helpoin. Matkustaminen on myös sellainen harrastus, että se helposti jakaa mielipiteitä. Kaikkien ystävieni ei tarvitse matkustaa, mutta heidän tulisi hyväksyä elämäntapani. Niin kuin minä arvostan heidän omaansa. Sellaisten kanssa minä viihdyn. Ketään ei voi pakottaa mihinkään eikä ystäviään voi johtaa, mutta omaa ystävyysjohtamistaan voi kehittää. Varsinkin näin uuden ajan nomadina se kannattaa, sillä haastavia tilanteita tulee eteen koko ajan.

Joudun sanomaan hyvästejä ihanille ihmisille joka viikko. Se on välillä raskasta. Onneksi vain hetken, kiitos ystävyysjohtamisen treenaamisen. Alan muistella heti hyvästien jälkeen ja mieluiten jo ennen niitä kaikkia huippuhetkiä, joita olen saanut viettää ystävieni kanssa, ja olen todella kiitollinen. Eikä sitä koskaan tiedä, mihin matkani vie tai kuka haluaa tulla käymään Suomessa tai muualla. Uskon, että hyvät tyypit pysyvät mukana matkallani. Ja vaikka eivät pysyisikään, jokaiselta heiltä olen oppinut aina niin paljon. Olivatpa opetustuokiot vaikkapa vain kahvikupin juonnin pituisia.

Olen tutustunut matkoillani niin moneen ystävääni, että elämässäni olisi iso aukko ilman heitä – ja reissujani. Heitä on joka puolella maailmaa, ja uudet odottavat jo kulman takana. On jännittävä rikkaus ajatella, että koskaan en voi tietää, ketä tapaan milloinkin. Kenen ensikatse tai ystävällinen hymy johtaa johonkin syvempään. Olipa se sitten mentorityyppistä auttamista, syvällisempää matkatoveruutta, tai jopa romanttista hengailua.

Erityisen kiitollinen olen tänään ystävilleni, joiden kanssa olen voinut jakaa tätä elämää, vaikka olemme kulkeneet eri teitä.

Erityisen kiitollinen olen tänään kaikille heille, ystävilleni, joiden kanssa olen voinut jakaa tätä elämää jo pidempään, vaikka olemme kulkeneet eri teitä. Välillä olen pihalla ystävieni tilanteista, mutta sitten taas aamulla herätessäni puhelimessani odottaa 119 Whatsapp-viestiä ja ne kertovat perusteellisen raportin. Mitkään viestit eivät tietenkään korvaa fyysistä kontaktia; heidän luksuksensa on viettää aikaa toistensa, rakkaiden ihmistensä kanssa vaikka päivittäin. Siitä minä jään reissaajana paitsi.

Mutta olen oppinut, että täydellistä elämää ei ole. Onnellisuus vaatii välillä sen, että luopuu perinteisistä ja helpoista tavoista sekä kuuntelee oman sydämensä ääntä. Kaikkea ei voi saada, ei ystävyydessäkään tai muissa ihmissuhteissa, vaikka olemmekin vapaita valitsemaan. Jostain pitää joskus luopua, että voi saada aikaan uutta.

En kuitenkaan vaihtaisi tätä hetkeä mihinkään.

Maailman toisella puolella minulla on rakkaat ihmiset, jotka kulkevat rinnallani ja minä saan viettää täällä unelmieni opiskeluelämää. Tämä on väliaikaista, mutta tosiystävyys on ikuista. Vaikka en näekään heitä nyt tai muulloinkaan niin usein kuin haluaisin, uskon heidän ystävyyteensä matkojeni aikana ja niiden jälkeen. Jokainen päivä.

<3 <3 <3

Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Kuvissa on Yangonin pehmonalleja. Myanmarissa, kuten muuallakin Aasiassa, Valentine’s day on suosittu rakastavaisten juhlapäivä. Kaupat ovat olleet tammikuusta lähtien pullollaan pehmoeläimiä, suklaarasioita ja kukkia sekä kortteja. Will you be my Valentine?

 

Henkilökohtaisempia tarinoitani:

Kommentit (2)

Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Vuosi sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi 1. syyskuuta 2017 Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 65 valtiossa. Nyt olen takaisin Suomessa (syyskuu 2018).

Contact: annakaisa.vaaraniemi(@)sanoma.com

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat