Televisiouutisissa näytetään kuvia tulvivasta Venetsiasta. Taustalla vilahtaa tuttuja paikkoja veden ympäröimänä. Marraskuiset maisemat näyttävät täysin toiselta kuin kolme vuotta sitten syksyllä.

Tiedätkö, että meilläkin on Japanissa oma ”Venetsiamme”, ystäväni kysyy.

Itse asiassa se on täällä Kyushun saarella, erittäin lähellä Fukuokaa. Tunnetaan Japanin vesipääkaupunkina.

Ja siitä se sitten lähti: Yanagawa-retken suunnittelu.

Kävisikö sunnuntai? Vai onko siellä liikaa turisteja silloin?

Mennään lähijunalla. Maksaa vain 860 jeniä suuntaansa. Matka kestää tunnin.

Voidaan syödä perillä aikainen lounas. Vaikka ankeriasta. Se on Yanagawan erikoisuus.

 

 

Aamujunassa huomaa, ketkä ovat paikallisia. He torkkuvat. Kiinalaisturistien joukko puhuu kovalla äänellä.

Katson maisemia ja aamulenkillä olevien ihmisten askelia. Riisipellon laidalla on venyttelijöitä. Korkeiden puiden juurelle pystytetään tikapuita. Trimmauspäivä. Mansikkaviljelmillä kyykitään. Riisipeltoja ruopitaan olkihattujen alla.

Yanagawan asema on pieni. Vain neljä käytössä olevaa raidetta. Asemarakennus on puuta ja tummaa betonia. Moderni ja samaan aikaan tuttavallinen.

Kaduilla on vähän autoja. Asemalle tulee yksi linja-auto.

Kauppiaat availevat oviaan. He kantavat ulos viirejä sekä myyntikoreja. Osa ovista pysyy suljettuina sunnuntaina.

 

 

Heti asemalla on mainoksia kanaalikierroksista. Ihan nurkan takaa lähtevät.

1500 jeniä (noin 12,50 euroa) reilun tunnin ajelusta. Ei paha. Mutta kamera pitää suojata vedeltä. Turvallisuussyistä kännykänkään käyttöä ei suositella veneessä.

Tullaan myöhemmin. Tykätään kävellä. Vanhojen talojen kujilla. Kauppahuumassa. Pyhäkköjen ja temppeleiden varjossa.

Vesireittien vieruksilla. Niitä onkin tässä kaupungissa yli 930 kilometriä. Matalan sillan kohdalla täytyy kyyristyä. Kuljettaja saattaa pompata sillalle ja hypätä takaisin veneeseen. He kertovat vitsejä niin, että täpötäyteen ahdetut veneet heiluvat turistien nauraessa.

Yksi mies polvistuu ja kosii kumppaniaan. Pieni, nopea pusu. Aplodeja. Kylmiä väreitä ja kyyneleitä.

Tämä on todellakin Japanin Venetsia. Rakkauden kaupunki.

Parempikin. Kukaan ei tyrkytä mitään. Ihmiset tervehtivät toisiaan. Ei ole ruuhkaa eikä kiirettä.

Viime vuonna luulin, että Kanazawa on Japanin romanttisin paikka. Olin väärässä. Yanagawa kiilasi tänään kärkeen.

 

 

Entisten hallitsijoiden Ohana-talossa on huikean hieno japanilainen puutarha. Kivipuutarha, jossa linnut viihtyvät ja kasvit vihertävät.

Sitä pääsee ihailemaan monesta kerroksesta. Maantasalta ja tatamihuoneesta.

Ravaan portaita. Otan valokuvia lähes jokaiselta tasanteelta ja ilmansuunnasta.

Lopuksi makaan tatamimatolla ja katselen haikaran hitaita liikkeitä. Viereisessä salissa juhlitaan häitä. Sieltä kantautuu iloinen musiikki ja skumppalasien kilinä.

Hattarapilvet leijuvat taivaalla kuin pumpulipallot. Päässäni poreilee onnellisuus. Kauneus. Rauhallisuus. Mitä näitä upean, ainutlaatuisen hetken määreitä nyt onkaan.

Eläkeläisnaisten joukko pysähtyy ja kysyy, mistä olen kotoisin. Osaan kertoa paikan ja nimeni.

He kyselevät revontulista ja yöttömästä yöstä. Ystäväni tulkkaa.

Naiset toistavat ”kawaii, kawaii”. Luulen, että puhutaan puutarhasta ja nyökyttelen. Sitten he tulevat ympärilleni ja puristelevat poskiani sekä silittävät hiuksiani.

 

 

Leveitä kanaaleja kuin jokia. Pieniä ojia. Punaisia, valkoisia ja harmaita siltoja. Hiljaa odottavia veneenkuljettajia. Hymyileviä kauppiaita. Yksi maailman kauneimmista kävelyreiteistä.

Linnan raunioita. Vanhoja taloja kuin teehuoneita. Patsaita haikurunoineen. Kuuluisan kirjailijan talo. Kaivonkansisymboliikkaa. Veden reunustamia pyhiä paikkoja.

Kalaravintoloita. Ankeriaslounaita punaisissa bentobokseissa. Mocheja ja mansikkaherkkuja. Sumopainijoiden kuvia. Sumo-ottelun seuraamista lounasravintolassa.

Vihreän keltaisia, kypsyviä appelsiineja puissaan. Vedensolinaa puutarhoissa. Riisipaperiseinäisiä huoneita ja hallitsijoiden kypäriä. Paperisia koristepalloja kaikissa väreissään ja niiden työpajoja. Kultainen, vaaleanpunainen, purppurainen auringonlasku.

Jaloissa painaa jo päivän kävelemiset, mutta vielä voi kurkistaa uuden kulman taakse. Kamerasta on loppunut jo akku. Myös puhelin on ladattu monta kertaa virtapankin avulla. Muistissa on satoja valokuvia ja tuhansia hetkiä.

 

 

Iltajunaan on pitkät jonot. Koulutyttöjä. Urheilijanuorukaisia. Pukumiehiä. Mummoja ja pappoja parhaat päällä sekä tuliaiskassit kädessä.

Paikalliset torkkuvat taas. Uskaltaisinko minäkin sulkea silmäni hetkeksi?

Intensiivisen Yanagawan jälkeen akkuni kaipaa uutta virtaa. Päässäni vilisevät kaikki ne tarinat, joista haluaisin kirjoittaa ja kertoa kaikille.

Mutta ei Yanagawaa voi kunnolla kuvailla. Se täytyy nähdä. Aistia ja elää. Silti mielessäni on käynyt koko ajan, että ei tällaista paikkaa voi olla olemassa. Tämän täytyy olla unta. Rakkauden haavekaupunki. 

Osan hetkistä tallennan suosiolla omaan muistiini. Sinne kultaisten hetkien salaiseen kansioon, johon tämäkin tunnelma sujahtaa.

Entä jos kallistaisin vähän päätäni ja antaisin sen kuitenkin nojata edes lyhyen ajan. Näkisikö kukaan?  

 

 

Lisää kivoja päiväretkikohteita Fukuokan alueella:

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja teetarinoita.
Contact: annakaisa_vaaraniemi@hotmail.com
 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Annakaisa Vääräniemi (@annakaisa) jakama julkaisu

Olen reissannut yhteensä 70 valtiossa.
Syyskuussa 2019 jäin vuorotteluvapaalle ja lähdin kahdeksan kuukauden reissuun.

Nyt olen Japanissa.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
Marraskuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat