Jo Vientianen lentokentällä sen huomaa: paikalliset kävelevät koneesta ulos todella hitaasti. Muut ovat jo passintarkastusjonoissaan, kun laolaiset saapuvat omille tarkastuspisteilleen. 

Olin varannut Laosin viisumia varten passikuvia, mutta vuoden 2018 alusta saakka kuviani ei enää tarvitakaan. Laos myöntää nyt pohjoismaalaisille 15 päivän maassaolon ilman viisumia. Se riittää; aion olla maassa 14 päivää. Passintarkastaja kyselee kaikenlaista matkustussuunnitelmistani ja jopa opintovapaastani. Leppoisaa, mutta hidastaa jonoja entisestään.

Vientianen kenttä on ainoa paikka, jossa taksimiehet eivät hyökkää hyeenain lailla kimppuun. Itse asiassa, joudun ensimmäistä kertaa suunnistamaan infopisteelle ja kysymään kuljetusmahdollisuuksista keskustaan. Ympärilläni pyörii kuljettajia, mutta he eivät tee elettäkään ennen kuin aloitan itse keskustelun heidän kanssaan. 

Vientianen lentokenttä on ainoa paikka, jossa taksimiehet eivät hyökkää hyeenain lailla kimppuun. 

Matkalla keskustaan on jännä katsella taas uuden kohteen maisemaa. Vientiane vaikuttaa pikkukylältä, jossa on vain muutama korkea kerrostalo. Mopoja sekä tuktukeja on jonkun verran, kuten myös isoja uusia autoja. Jotenkin vaikea kuvitella, että tämä on aasialainen pääkaupunki. Koko maassa on alle seitsemän miljoonaa asukasta, ja Vientianessa noin 800 000.

Katukuvassa vilahtavat useat kahvilat ja ravintolat. On pariisilaista, argentiinalaista ja jopa skandinaavista leipomoa. Japanilaisia ja korealaisia ruokapaikkoja. Ruotsalainen pizzeria. Munkit kulkevat kirkkaanoranssisissa kaavuissaan aurinkovarjojen alla. Muutamia turisteja näkyy myös, mutta muuten jalkakäytävät ovat tyhjät auringonlaskun aikaan.

Ah, kunnon jalkakäytäviä! Olen heti hotelliin kirjautumisen jälkeen tepastelemassa niillä ja etsimässä illallispaikkaa. Olen niin onnellinen myös majapaikastani, että voisin jäädä suoraan nukkumaan, mutta Vientianen kadut kutsuvat.

Olen melkein puoli vuotta kuluttanut tässä majapaikkoja, joissa on pyörinyt kaikkia pienistä öttiäisistä tennispallon kokoisiin hämähäkkeihin ja liskoihin. Joissa on haissut home ja lattialla on kasa likaa, hiekkaa sekä hiuksia. Joten nyt, maailmankaikkeus taisi kuulla pyyntöni ja järjesti kauniin huoneen neljännestä kerroksesta ranskalaisella parvekkeella.

Huoneeni on pieni, mutta vaalea ja siisti. Valkeat paksut lakanat ja pyyhkeet sekä ilmastointi. Ei ylimääräisiä pörriäisiä eikä hajuja. Parvekkeeni alla on rivissä kivoja bistroja. Täällä viihdyn varmasti, vaikka olen vasta ottanut ensiaskeleeni Vientianeen hämärässä illassa!

Vientianen pääkatukin on välillä aavemaisen autio. Kaukana häämöttää paikallinen riemukaari.

Kun asteita on +34, tekisi mieli hypätä tuohon suihkulähteeseen.

Lintuperspektiivi tutuksi

Sälekaihtimien välistä alkaa aurinko pilkottaa kuuden jälkeen aamulla. Samaan aikaan kaupungin äänet kantautuvat huoneeseen. Ääniä kuului myös edellisenä iltana, mutta nukahdin väsyneenä enkä välittänyt metelistä. Toisaalta Vientiane on paikkoja, joissa öisin nukutaan. Iltamarkkinat sulkeutuvat kymmeneltä, ja kaupungissa on vain muutama yökerho. Niidenkin pitää sulkea ovensa ennen puoltayötä. Viranomaissäännön mukaan mitään liiketoimintaa ei saa olla illalla kello 23.30 jälkeen.

Vientianen tunnetuin nähtävyys on Pariisin riemukaarta jäljittelevä Patuxai-monumentti. Haluan sinne. Vain yksi tuktuk-kuski tarjoaa kyytiä menomatkallani. Hän ihmettelee, kuinka jaksan kävellä 30 asteen helteessä perille saakka.

– Sinne on ainakin viisi kilometriä, tuktuk-kuski sanoo ja tarjoaa sen mukaista hintaa monumentille eli viiden euron kyytiä.

Katsoin kartasta, että matkaa on oikeasti kaksi kilometriä. Kyllä suomalainen sen matkan kävelee, joten sanon kuskille kiitos, mutta ei tällä kertaa. Jalkakäytävillä on todella väljää. Pääkadullakin on autoja vain muutamia kymmeniä. Hassua, että mistään ei kuulu kaupustelun ääniä eikä nenääni kantaudu omituisia tuoksuja, joita yleensä aasialaisissa kaupungeissa riittää.

Kadut ovat yllättävän siistejä. Ihanat frangipani-puut varjostavat niitä.

Vain muutama kerjäävä lapsi tulee vastaan. Buddhalaistemppelit ja kiinalaisten juhlahallit ovat sulassa sovussa kolonialismin aikaisten rakennusten kanssa.

Kohteessa on ruuhkaa jo yhdeksältä aamulla. Paikalle on tuotu seitsemän bussillista korealaisia turisteja. Selfietikut heiluvat. Ylhäälle pääsee vain jonottamalla, mutta se kannattaa.

Viidennessä ja kuudennessa kerroksessa myydään matkamuistoja, joita oli kiva katsella hengähtäessä porraskiipeämisen välillä. Mutta ikimuistoisemmat kokemukset saa tarkkailemalla kaupunkia lintuperspektiivistä. Sitä näkymää ei saa käärittyä matkalaukkuun tuliaisena, mutta sen muistaa aina. Patuxain seitsemännestä kerroksesta on komeat näköalat ja siellä käy myös mukavan vilvoittava tuuli.

Hiphopfestareille?

Saapuessani Laosiin minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia. Korkeintaan odotin paikkaa, jossa voisin tehdä kirjoitustöitä pitkästä aikaa taas kunnolla. Rehellisesti voin myöntää, että varasin lennot tänne sen vuoksi, että maa oli lähellä ja sain liput halvalla. Laos on 60. maa listallani!

Lisäksi 3,5 tähden hotellihuone aamiaisella irtosi Vientianesta 19 eurolla. Jatkoin heti ensimmäisen yöni jälkeen varaustani samassa paikassa kuudella yöllä. Halvemmallakin täältä saisi majapaikkoja, mutta hostelliputken jälkeen on niin ihanaa vain nauttia omasta rauhasta ja siisteydestä. 

Moni sanoo, että Vientianen nähtävyydet käy läpi päivässä, vähintään kahdessa. Mutta kun omaksuu paikallisen, erittäin rauhallisen tavan liikkua, nähtävyyksiä ja tekemistä riittää monelle päivälle. Lisäksi nyt kaupungissa on meneillään suuret taidefestivaalit sekä kiinalaisen uudenvuoden juhlinta. Kun saavuin Vientianeen alkuviikosta, täällä juhlittiin ystävänpäivää ja viikonloppuna on muun muassa hiphopfestarit. Joogaa, meditaatiota, kokkikursseja, käsityöpajoja sekä taideopetusta löytyy monesta paikasta.

Mielestäni täällä on pikkukaupungiksi jopa tapahtumaruuhkaa ja valinnanvaikeutta! Viikkokaan ei ole riittävästi Vientianessa, mutta haluan myös nähdä muuta Laosia, joten ensi viikolla suuntaan pohjoista kohti.

Siellä se aurinko vielä möllöttää isona punaisena, kun zumbatunti alkaa. Joka ilta Vientianen pääpuistossa kello 18 alkaen.

Hei, me zumbataan!

Laosille satelee pisteitäni nyt kunnolla. Pidän erityisesti tästä kaupunkikuvasta, ihmisistä, kulttuurista, kahviloista ja sen ruuasta. Vientianen ruokatarjonta on hengästyttävä. Täältä löytyy kaikkea ja sopivassa suhteessa. Peruslaolainen ruoka muistuttaa pitkälti thaimaalaista, ja siinä on vivahteita ranskalaisesta sekä vietnamilaisesta keittiöstä. Ranskan entinen siirtomaa-aika näkyy muun muassa kadunnimissä ja ruokalistoissa, joita löytyy ranskan kielellä.

Patongit ja croissantit ovat niin ikään laolaisten kahviloiden perusleivonnaisia. Erikoiskahveja, mehuja sekä olutta on monia eri laatuja. Erityisesti mehubaarien runsas määrä ilahduttaa. Eurolla tai parilla saa tuoreen mehun mangosta, banaanista, avokadosta tai mistä ikinä haluaakaan.

Puhelimeni näyttää koko ajan, että olisin Thaimaan puolella. Lähellä olenkin. Välissä on vain Mekong-joki.

Iltapäivällä neljän jälkeen Mekong-joen ranta alkaa täyttyä laolaisista. Iltamarkkinoita käynnistellään ja lähellä olevien jokirannan ruokaloiden grillejä sytytellään. Turisteja houkutellaan todella laiskasti mihinkään. Ravintoloiden työntekijät seisovat hiljaisena sisäänkäynneillä, vaatekojujen myyjät kuuntelevat radioitaan tai selaavat kännyköitään.

Isolla aukiolla soi poppi. Siellä zumbaavat naiset keskittyvät askeleihinsa. Ne ovatkin vilkkaimmat askeleet, jotka olen tässä kaupungissa nähnyt ja äärimmäisen tarttuvia. Välillä on hitaampia tahteja, ilmeisesti kiinalaiseen uuteenvuoteen liittyviä koreografioita, joissa otetaan kädetkin mukaan erityisillä tavoilla. Ranteet, rinnat ja takapuolet pyörivät siinä keskellä aukiota. Ihmiset kävelevät ohi, osa pysähtyy. 

Osa tulee paikalle kesken tunnin, kuten minäkin. Osa paikallisista ottaa selfieitä ja puhuu puheluitaan ohjaajan vetäessä omaa show'taan korokkeella. Auringonlaskun aikaan tanssiva länsimaalainen on monien ohikävelijöiden mielestä hauska näky; he tulevat taputtamaan viereeni rytmiä ja valokuvaamaan. 

Rytmi tarttuu nopeasti, nopeasta hitaaksi ja hitaasta nopeaksi. En enää tarkkaile ympärilleni, vaan varsinkin tuttujen latinokappaleiden aikana annan musiikin viedä täysin. Tunnin loppuessa on jo pilkkopimeää, ja minulla valuu hiki sekä on samaan aikaan vähän vilu. Päivän lämpimät asteet ovat pudonneet lähemmäksi 20 astetta.

Olen niin tyytyväinen: useamman vuoden zumba-taukoni on päättynyt ja haluan tätä lisää! Vientianea ja laiskaa hengausta myös.

Mutta voiko tätä paikkaa kutsua laiskaksi lainkaan, kun täällä tarjotaan ilmaista zumbaa? 

Auringonlaskut Vientianen jokirannassa ovat huumaavat värisiä.

Mekong-joen rannalla on kymmeniä kivoja kahviloita sekä ravintoloita.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Vuosi sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi 1. syyskuuta 2017 Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 65 valtiossa. Nyt olen takaisin Suomessa (syyskuu 2018).

Contact: annakaisa.vaaraniemi(@)sanoma.com

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat