Viime aikoina olen herkistynyt yhdestä kovakantisesta, ruusuprinttisestä kirjasesta. Vaihto-oppilasvuoteni aikaisesta vihkostani, jota myös kylässä käyneet ystäväni ovat saaneet lukea – ja herkistyä kanssani.

Löysin vuodenvaihteessa lapsuudenkodistani upean vihkosen, jonka olemassaolon olin jo unohtanut. Ja sieltä se vaan kirjahyllystä tuli eteeni. Ihan sattumalta.

Se on ensimmäisen soolomatkani, vaihtarivuoteni ”lokikirja”. Kaverivihko. Yhteystietojen säilytyspaikka. Oma sosiaalinen mediani ennen Facebookia.

Kotimaassa matkustin ensimmäistä kertaa joskus 11-vuotiaana junalla Oulusta Helsinkiin, mutta ensimmäisen ulkomaan matkan yksin tein 16-vuotiaana, kun lähdin vaihtariksi Kaliforniaan.

Sain ennen vaihtarivuotta, 1994, lahjaksi ystävältäni ihanan vihkosen, ja otin tuon vihkosen mukaani reissuun. Ennen lähtöäni siihen kirjoittivat monet suomalaisystäväni ja perheenjäseneni.

 Ja valtameren takana siihen kirjoittivat tekstejään niin isäntäperheessäni asuneet kolme muuta sisarustani, koulukaverini sekä muut uudet tuttavat, joita tapasin esimerkiksi maan sisäisillä matkoilla sekä harrastuksissani.

Tanskalaissiskoni Susanne, jonka kotona kävin ensimmäistä kertaa viime kesänä 2018, oli taiteillut sivuille jopa kollaaseja leikkaa–liimaa-tekniikalla.

Aah, nyt tuli semmoinen olo, että pitäisikö alkaa kantaa reissuissa mukana samantyyppistä vihkosta. Nykyäänhän uusien, kivojen tuttavuuksien kanssa vaihdetaan someyhteystiedot. Sitten käydään kommentoimassa postauksia ja lähetellään viestejä.

Mutta voinko olla varma, että vielä 25 vuoden päästä löydän nuo kaikki digitaaliset merkinnät? Ja onko niitä lainkaan niin kiva selata kuin paperista kirjaa, joka on kyllä nyt uusi suosikkitavarani ja matkamuistoni. Rakkaampi kuin mikään somepostaus.

Voinko olla varma, että vielä 25 vuoden päästä löydän kaikki digitaaliset merkinnät?

Vaihtarivuoteni vihko on säilyttänyt hennoimmallakin käsialalla tehdyt merkinnät ja useat kymmenet osoitetiedot. Siellä on viiden sivun pituisia tekstejä ja lyhyempiä, kuten:

”Hi, I am Mark, the nasty one...”

 



Vuoden 2019 somekanava ja vuoden 1994-95 ”somekanava”.
Vuoden 2019 somekanava ja vuoden 1994-95 ”somekanava”.


 

Niin, minä en pidä nykyisin enää päiväkirjaa. En ole pitänyt varmaan 25 vuoteen.

Olen ajatellut, että tämä blogini on matkapäiväkirjani. Mutta sitten on niitä henkilökohtaisempia kohtaamisia matkoilla ja muita hetkiä, joista ehkä haluaisi sanoa jotain privaatimmin.

Vaikka tutkiskelin blogipostauksiani ja somekuviani menneeltä vuodelta, yksikään vanha Insta-kuva tai postaus ei ole vielä saanut minua niin liikutuksen valtaan kuin tuon vihkon lukeminen vuodenvaihteessa 2018–2019. Ja nyt minua mietityttää, olisiko tuollaisen tyhjän vihkon kantaminen matkoilla ihan hölmö idea? Vai olisiko se jopa uuden vuoden paras tavoite? Uusien ihmisten kohtaaminen kun on kuitenkin yksi seikkailujeni parasta sisältöä.

 

Siksipä olisikin kiva kuulla teiltäkin:

onko teillä mukana reissuillanne ”ystäväkirjaa” tai manuaalista matkapäiväkirjaa? Jos on, niin millaisia ne ovat?
Vai harrastaako joku bullet journal -tyyppisiä matkamerkintöjä?

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja teetarinoita.

Olen reissannut yhteensä 70 valtiossa.
Syyskuussa 2019 jäin vuorotteluvapaalle ja lähdin kahdeksan kuukauden reissuun. Nyt olen Japanissa.
Contact: annakaisa_vaaraniemi@hotmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
Marraskuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat